05.11.2009 - Kirjoittaminen on kivaa!

Pilvinen sää, kolean näköistä.

Harmitti ankarasti eilisen kirjoitukseni tuhoutuminen. Lataan juttuuni itseni täydellisesti, kuten kai jokainen tekee tällaisessa tapauksessa.

Kävin parin vuosikymmenen jälkeen möhlimässä autopesussa, mutta enemmittä höpinöittä autosta tuli puhdas ja vahapintainen. Ihailimme sitä autokatoksessa Teron kanssa yhteistuumin ja hartaasti.

Keskiviikkoaamuna lähdimme edellä mainitun henkilön kanssa hakemaan ostamani klaffipöydän Jupiterista. Nyt se odottaa kellarissa tuunausta, duunausta ja inspiraatiotani. En ole varma, maalaanko sen taivaansiniseksi vai valkoiseksi.

Valkoinen on hyvä väri seinissä ja huonekaluissa, mutta jos kaikki on valkoista, tulee kolkko olo. Tietenkään siitä ei ole vaaraa, jos jatkan sekasorron ylläpitämistä, mitä en aio tehdä. Nykyisin kotonamme on paljon enemmän epämääräistä tavaraa pöydillä kuin nuorempana ollessani! Lehtiä ja muuta, joita en ehdi lukea, mutta joille en tiedä, mitä tekisin. Silloin tällöin kippaan kaiken lukemattoman lehtiroskiin, ja sillä selvä ja kanniskelen tavaroita paikoilleen ympäri taloa. Tulee puhdasta ja siistiä.

Kukahan meidän perheen leivät syö, sillä kyseinen tuote on jatkuvasti lopussa? Eilen leivoin pikavauhtia jälleen sämpylöitä ja teeleipiä. Pullaa en ole leiponut laiskuuttani, mutta se on vain hyvä. Sehän ei ole tarpeellista, vaan pelkästään hyvän makuista.

Perheemme peiliin katsomalla näen pitkän, kasvavan nuoren miehen. Toisena vilahtaa perinteisen ruumiinrakenteen omaava, kypsään ikään ehtinyt naisihminen. Edellinen kasvaa ylöspäin, jälkimmäinen sivulle. Leipä tulee siis hyötykäyttöön.

Edesmennyt (jota sanaa tietty naisetsivä käyttää kuolleista) sukulaiseni kertoi aikoinaan kelpo tarinan. Kertoja oli perinteisen ruumiinrakenteen omaava mieshenkilö, ja toinen vastaavasti normaalipainoinen ellei suorastaan laiha. Jälkimmäinen vihjaili, että kertojan olisi syytä laihduttaa.

Sukulaisellani oli kuitenkin vissi tieto, mitä varten ruokaa yleensä syödään. "Muistathan hevoset sodassa? Kun ne söivät, toinen kasvoi ja vahvistui, toinen töräytti peräpäästä muutakin kuin ilmaa, ja pysyi laihana. Kumman siis kannattaa syödä, lihavan vai laihan? " kyseli ilmeisen hyödyn saava kertoja.

Kuuntelimme Arin kanssa eilen jälleen pätkän Anneli Vainion kirjasta "Kotini on linnani". Hänhän asuu miehensä kanssa oikeasti linnassa Ranskassa. Kirjassaan hän kertoo laajasti alueen ihmisistä, viineistä, kulttuurielämästä ja muusta. Hauskaa ja mukavaa kuunneltavaa yhdessä. Pitäisi löytää lisää vastaavia kirjoja yhdessä kuunneltaviksi.

Ari voi oloihin nähden hyvin. Perjantaina hän saa vieraan eräästä ystävästämme, joka ei ole nähnyt häntä aiemmin, kuullut vain. Mielenkiintoista.

Pimeyttä ja loppuviikkoa kohti alan väsyä. Torstaisin olen jo aika uuvuksissa. Päivälehti kertoo ikäviä asioita: Suvivirsi pitäisi muuttaa muka suvilauluksi. Vaarallinen siunaus -sana pitäisi poistaa. Laulusta pitäisi tehdä hengetön, ettei kukaan loukkaannu. Ministerin mielestä Suvivirsi ja Enkeli taivaan ei tee juhlasta uskonnollista, joten ne voidaan säilyttää. Tottahan se on. Eivät nuo laulut ketään uskovaisiksi tee. Jumala sen tekee.

Hiipivästi joka puolella reviirejä laajennetaan siten, että kaikki alkaa olla samaa mössöä, joka taholla ja joka suhteessa. Virikkeitä ja tarjontaa on sairastua asti. Itse kaipaan selkeyttä, yksinkertaisuutta, puhtautta ja tilaa. Sitä ei ole, ellen taistele kynsin, hampain. Ja taistelu kuluttaa, väsyttää.
Kun kävelen avannolle tai sieltä pois, eikä minulla ole kiire, voin nähdä luonnon ympärilläni. Kova tuuli ei silloin haittaa, sää on aina sopiva. Jos on kiire, en näe mitään ympärilläni, vaan sisäinen tilani ulottuu ulkopuolelle asti, ja näännyttää hengiltä. Vihaan kiirettä.

Eräs nuori tuttava oli ostanut tuhansilla euroilla uusia huonekaluja. Mekin ostimme niitä nuorena ja vielä 10 vuotta sitten. Silloin se tuntui hyvältä. Nyt koen toisin. Minulta ei puutu mitään, kun tyydyn siihen, mitä minulla on. Olen suunnattoman tyytyväinen elämääni, vaikka se ei olekaan ulkoisen mittakaavan mukaan rikasta millään tavalla. Sisäisesti olen rikas, sillä elämäni kuuluu Jeesukselle Kristukselle.

Olen oppinut elämään kotona ilman Aria. Opettelu on kestänyt vuosikausia. Nyt voin sanoa tässä suhteessa täysin rehellisesti, että olen oppinut oloihini tyytymään. Ari on asunut 15 vuotta pois kotoa. Aioin sanoa, että minulla on paljon omaa aikaa, mutta se ei ole täysin totta, ainakaan vielä. Joudun taistelemaan ottaakseni hiljaisen ja yksinäisen ajan, jota tarvitsen.

Lähteminen sairaalaan töiden jälkeen on aina rasittavampaa kuin jäädä kotiin. Vaatii määrätietoisuutta, että ehdin käydä siellä ennen töihin menoa klo 12: ksi. En käy nykyisin joka päivä ollenkaan sairaalassa. Hyvä, kun ennätän töihini. Mutta Arin luona käyminen palkitsee aina, paitsi silloin, kun menen sinne liian väsyneenä ja käyttäydyn huonosti Aria kohtaan. Vieläkään en osaa arvioida voimiani oikein.

Nyt on kahvikupposen aika. Sitten sairaalan kautta töihin, jos pääsen ajoissa lähtemään. Sauvojen kanssa lähden matkaan, ja uimaan menen töiden jälkeen, jos huvittaa. Uusi uimamerkki koristaa uimapukuani. Hain sen eilen pankista, ja näin siellä komean nuoren miehen. Kuulin hänen nimensä, ja tunnistin: oi, minähän hoidin hänen pikkuveljeään aikoinaan, noin 23 vuotta sitten! Lähetin terveisiä hänelle, sekä äidilleen myös. Koko perheen muistan hyvin. On selvää, että aloitan keskustelun, jos on hivenenkään syytä sellaiseen, ja vaikka ei olisikaan :)

Toivottavasti sikainfluenssa kiertää sinut ja minut kaukaa, vaikka se joka puolella jo kaataakin väkeä vuoteeseen, ja vaati jo toisen uhrinkin. Voi hyvin, arvoisa lukijani!

jk. Eilen ostin puolella hinnalla hienon lukulampun. Olen siitä kiitollinen ja hyvällä mielellä.