16.10.2009 - Perheessämme ei ole enää ala-ikäisiä!

Pientä sadetta aamulla, koko päivän on satanut ja ollut pimeää.

Tero sai autonajokortin tänään. Meillä ei siis enää ole lapsia, vain aikuisia. Hain Teron kaupungilta, kun hänellä oli ajolupa plakkarissa. Hän sai ajaa ensi kertaa äiti kyydissään pitkin katuja. Takapihallahan me jurrattiin eteen - taakse kesällä, mutta se on taakse jäänyttä elämää.

Nyt juuri Tero lähti sairaalaan isänsä luona käymään. Minä olin siellä päivällä. Tero on, ymmärrettävistä syistä, hihitellyt viimeiset pari tuntia, ja kännykkä on kilissyt jatkuvasti, kun kaverien kanssa on pitänyt viestittää ilouutista.

Ari ei tule viikonloppuna kotiin. Tulehdusarvot koholla. Huomenna kuitenkin tulevat Jyrki, Maarit, Petri ja Arin siskon ja veljen porukat onnittelemaan Teroa.

Innostuin leipomisesta, kun eilen pääsin alkuun. Tein teeleipää ja taatelikakun. Täytekakkuun tein liivatteen avulla täytteen, ja laitoin kakun vuokaansa muhimaan huomiseen asti. Siitä tulee tasainen, kun se on vuokassa vetäytymässä. Muussa tapauksessa ainakin minun kakkuni kallistelevat eri suuntiin.

Lähden piakkoin 30 km päähän Lepikkoon. Siellä on seurakunnan leirikeskus, ja kouluikäisten donkkisleiri sunnuntaihin asti. Hanna on paikalla päivisin ja minä öisin, joten olemme yhteensä yksi työntekijä. Vastuullani on iltahartus klo 21.30. Porukkaa lienee n. 50 paikalla.

Huonouden tunne vaivaa minua: Kaikki muu kiinnostaa usein enemmän kuin Herran edessä oleminen tai rukous. Hengellinen velttous yrittää vallata alaa elämässäni. Jumala antakoon taas uutta potkua ja uudistakoon hengellisesti. Uskon 100%:sti, että kaikki on Herran armoa ja tulee häneltä. Saan olla tällaisena hänen omansa ja uskoa syntini anteeksi. Oleellista ei ole, miltä minusta tuntuu, vaan mitä Jumala sanoo Sanassaan.
"Joka syntinstä tunnustaa ja hylkää, saa armon."

Näillä eväillä, Jumalan armon varassa, lähden liikkeelle. Hän on lupauksensa mukaan kanssani. Myös sinun kanssasi. Hyvää illan jatkoa, arvoisa lukijani!