18.09.2009 - Vielä on rehellisiä ihmisiä!

Syksyn säätä, vesisade alkoi neljän maissa. Aamulla vain pari lämpöastetta.

Kun kurvasin Euromarketin pihalta kotiin päin, ajattelin vilpittömästi, miten selviän kotiin kolaroimatta autoa. Kiitos Jumalalle, onnistuin. Mutta tottahan täällä kotonakin saan kaaosta aikaan, jos niikseen tulee. Tero lähti kauppaan, laittoi pitsat uuniin sitä ennen. Minun tehtäväni olisi MUISTAA ottaa ne pois. Voi olla liian vaativa homma.

Tämän syksyn aikana olen usein kirjoittanut ajankohtaiseni illalla. Minulla on täysi työ muistaa, mitä tein aamulla ennen kello kahtatoista, kun työpäiväni alkaa. Aikani aivonystyröitäni hierottuani alkaa sentään säteillä.

Heräsin tänään jo seitsemältä, luultavasti olkasärkyyn. Keitin puurot ja kahvit, sillä halusin avittaa Teron hyvälle mielelle. Hänen piti joutua puoli yhdeksäksi ruotsin ylioppilaskirjoituksiin. Tero ennätti hyvin. Ehdittiin rukoillakin yhdessä ennen hänen lähtöään, ja siunasin hänet.

Mietin päivän pyhäkoulua, Joosefin tarinaa. Pikkutaiteilijani töissä olivat tehneet rekvisiittaa kertomustani varten. Rukoilen viisautta, rakkautta ja taidollisuutta opettaa pienille Raamattua. Ilman Jumalan apua työni on turhaa.

Kävin Arin luona aamupäivällä. Hoitajat sanoivat, että lämpöä ei ole ollut, mutta Ari on ollut hyvin limainen. Kuitenkin olemme aikeissa mennä huomenna Majataloseminaariin srk-salille neljäksi ja sieltä vielä kirkkoon kuudeksi. On otettava siinä tapauksessa Arin neljän ruokapullo mukaan, ja pantava se taas roikkumaan jonnekin virsitauluun tai muualle. Aina olen jotain keksinyt, että ruoka on saatu Arille menemään. Ari jäi lähtiessäni kuuntelemaan Gurun kuolema -kirjaa.

Minua mietityttää, miten kauheasti Ari yskii tilaisuuksissa. Me pärjäämme kyllä, mutta kenties lähistön ihmisistä ei ole hauskaa, kun minä kauhon räkää Arin kidasta litrakaupalla. No, emme ole sentään spitaalisia. Toinen mahdollisuus on, että menemme vasta kuudeksi. Selvitän, miten Ari voi ensi yön jälkeen. Ari on tukka suorana lähdössä tilaisuuksiin.

Huomisaamuna minulla on jälleen pyhäkoulukuviot mielessäni. On ensimmäinen La-pyhis eli lauantaipyhäkoulu! Sari ja Harri sen vetävät, mutta olen menossa Sini-tytön kanssa auttamaan, missä tarvitaan. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, ettei meillä ole aavistustakaan, tuleeko paikalle kaksi vai kaksikymmentä lasta. Huomenna olemme viisaampia.

Töistä lähtiessäni tänään pyöränavain oli hukassa. Kävelin kotiin sateessa, sateensuoja sentään oli, kiitos Seijan, joka lahjoitti kesällä pienen, sievän varjon! Mikäs siinä oli kävellessä, terveillä jaloilla.

Autolla hain pyörän koululta, kävin nuuskimassa paikat, joissa olin päivän mittaan kulkenut työpäivän aikana. Toivon mukaan en saanut hälytystä aikaan. Ainakin onnistuin poistumaan ennen kuin vartijoita tuli paikalle, joten selvisin ilmeisesti, tällä kertaa. Kerran pääsin vartijoihinkin tutustumaan.

Kauppareissu kruunasi perjantain, mitä tyhmyyksiin tulee, ja pyörä killui auton perässä. Lähdin kaupasta, jätin toisen kassini ostoskärryn koukkuun, koska ilmeisesti unohdin laittaneeni sen siihen. Lompakon jätin päällimmäiseksi. Siellä oli rahaa sekä visakortti.

Kun raahasin toisen kassin kodin eteiseen kera pahvilaatikon, mieleeni hiipi ajatus: eikös minulla ollut enemmänkin pussukoita? Samalla alkoi raksuttaa. Hyppäsin kaaraan ja kaahasin kaupalle takaisin. Ei näkynyt kassia kärryissä. Kaupassa kassaneiti ilmoitti, että joku mies toi tavarani infoon. Kiitos Jumalalle, kiitos rehelliselle asiakkaalle. Jumala sitä miestä runsaasti siunatkoon, sillä mies hän kuulemma oli!

Tämän episodin jälkeen ajoin varovasti kotiin, etten aiheuta lisää sekoilua. Pitsat paloivat vain vähän, ja nyt on syömisen aika.

Toivottavasti nähdään huomenna Majataloillassa kirkossa. Olen iloinen siitä, että vaasalaiset(kin) lukevat innokkaasti sivujani! Rukoilen jokaisen lukijani puolesta.
Hyvää viikonloppua, arvoisat lukijani!