03.09.2009 - Lapsikeskeistä elämää

Ei satanut, hieno sää.

Eräs oivallinen tapa rukoilla löytyi jokin aika sitten, siis minulle. Tietysti kaikki lukijani ovat keksineet sen jo ammoin, mutta minä myöhäsyntyisenä havahduin vasta nyt.

Kännykästäni löytyy minulle runsain määrin tärkeiden ihmisten nimiä: työkavereita, ystäviä, sukulaisia, naapureita ja muita. Kun käyn läpi koko listan siunaten, tulee viedyksi lukuisa joukko ihmisiä Jeesuksen luo. Jokainen nimi poikii henkilön perheen, työn, lähisuvun tai muita merkittäviä ihmisiä tai asioita rukoiltavaksi. Myös lääkärin vastaanotolla tai muissa tylsissä paikoissa saa ajan kulumaan, ja voi näyttää tärkeältä, kun näpelöi kännykkää. Rukoillessamme teemmekin mitä arvokkainta työtä.

Matti Vuolanne kirjoittaa kirjassaan "Miksi, ihminen?":
"Viisikymmentä vuotta sitten ajateltiin, että Pyhän Hengen armolahjat ovat vain helluntalaisten yksinoikeus. Siksi luterilaisessa kirkossa kartettiin ja vierastettiin varsinkin hengellisiä, "yliluonnollisia" lahjoja. Mutta, minkä sille mahtoi, kun siitä huolimatta erilaiset lahjat putkahtelivat odottamatta ja yllättäen esiin myös kansankirkossa." s. 129.

1990-luvulla kävimme Enkelikuoroni kanssa kaupoissa laulamassa raamattulauluja, jotka olin itse säveltänyt. Lasten kanssa kitarani rämpytyksen tahdissa lauloimme niitä antaumuksella. Minulta kysyttiin joskus, olenko vapaakirkollinen vai helluntailainen. Oli ilo sanoa, että olemme luterilainen lauluryhmä. Kitara ei ollut ainakaan silloin meikäläisten tunnusmerkki.

1980-luvulla, kun tulin uskoon, armolahjat toimivat vilkkaasti myös luterilaisissa piireissä ja oli herätystä. Tässä välissä on ollut aika kuiva jakso. Olisiko nyt jonkinlaista hengen paloa viriämässä? Innostuin, kun Niemelän Kai puheessaan viime pyhänä haastoi meitä rukoilemaan tuhatta tai kymmentätuhatta ihmistä herätykseen. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta, meille yhdenkin kääntyminen on sula mahdottomuus. Itseämmekään emme kykene pelastamaan, saati muita.

Minua ei yhtään huolestuta, miten noin suuri ihmisjoukko tulisi hoidetuksi, jos herätys puhkeaisi. Jumala sen tekee. Jos hän antaa herätyksen, hän myös hoitaa ihmiset. Tietysti hän tarvitsee siinä uskovia, joiden sydän on altis palvelemaan.

Tänä aamuna rukoilin ensi viikolla alkamani ilttispyhäkoulun puolesta. "Mitä minä siellä opetan, mitä juuri ne lapset tarvitsevat, Jumala auta minua! Tarvitsen viisautta!"
Avasin samalla Cowmanin Virtoja erämaassa -kirjan päivän tekstin:

"... hän näki heidän olevan soutaessaan hädässä... "Mk6:48
`Omat ponnistelumme eivät auta meitä Jumalan työssä.
Vain Jumala itse voi tehdä meille uskomansa tehtävät
omalla ihmeellisellä voimallaan.
Kun me hätäilemättä luotamme häneen,
hän sen tekee hyvin ja täydellisesti.
Hän toimii välityksellämme siten,
että antaa meidän olla uskon kautta
täydellisessä yhteydessä Kristukseen.
Näin hän voi täyttää elämämme ylitsevuotavasti.`

Sain täydellisen vastauksen. Itse asiassa tuon suuntaisia asioita olen kokenut viimeisen parin viikon aikana työssäni. Olen saanut ikään kuin pieniä lahjoja Jumalalta työkaverien ja hoitamieni lasten tai heidän vanhempiensa kautta. Olen ihmetellyt hiljaa, ja Pyhä Henki minussa on ylistänyt Jumalaa.

Tänä iltana kokoontui eräs rukouspiiri. Olisin halunnut mennä sinne, mutta koin, että on oltava aloillani. Jos en saa riittävästi aikaa olla hiljaa kotona, lukea rauhassa, vetelehtiä ilman mitään erityistä, ajatukseni tukahtuvat.

Se on kiitosaihe, että ystäväni pääsi eilen sairaalasta kotiin. Toisen ystäväni pojan päävamman vakavuus ilmenee vasta ajan myötä. Paljon on rukoiltavaa. Pitäisi osata jättää asiat Jumalalle, etten itse uuvu kaiken kantamisessa. Sitä opettelen.

Ari on ollut hyvässä kunnossa. Aamulla rukoilimme yhdessä, kun kävin hänen luonaan. Rukoilemme aina kiittäen Jumalaa siitä päivästä, jolloin hän nostaa Arin sairasvuoteelta. Joka päivä se aika on lähempänä. Uskomme, että Jumala tekee sen. Mutta tehköön hän niin kuin hyväksi näkee, meidän tehtävämme on palvella tässä muurinaukossa, joka meillä on tällä hetkellä.

Meillähän ei ole varsinaista hätää Arin kanssa, sillä meillä on parhaat päivät edessä päin. Mutta ne, jotka kulkevat vieraana Jeesukselle, tai ovat yksinäisiä ja hylättyjä, tarvitsevat rohkaisua: on Yksi, joka rakastaa ja välittää.

Minun on aika nautiskella viimeinen antibioottini tällä haavaa, ja painua pehkuihin. Kyllä on räkää taas riittänytkin.

Siunattua loppuviikkoa sinulle, arvoisa lukijani!