13.08.2009 - Tulihan niitä hoidettavia

Raikas sää, aurinkoista, mutta jo syksyn kirpeyttä.

Viimein onnistuin minäkin näkemään pihamme pikkusiilin. Teron mielestä se oli kasvanut viime näkemältä. Otin kuvan siitä. Se parka pelkäsi minua (ilmankos), ja kipitti ruusupuskan taakse piiloon. Sieltä vain nokka näkyi. Olisin halunnut tietää, meneekö se talon etuseinän vieressä olevaan koloon yöksi, mutta jäi näkemättä. En viitsinyt jäädä pelottelemaan sitä enempää.

Keinu on nyt olohuoneessa, ja se on juuri sellainen, kuin halusin. On siinä epäilyttävästi tummia kohtia, mutta muistutan itselleni, että niin on minussakin. Ei ole kiva, jos joku huomauttelisi omista puutteistani, joten kehun sitä pelkästään. Hyvä se on. Ihan itse hankkimani ja maalaamani. Olen hyvin iloinen siitä. Se edustaa minulle varmaan jotain aikuistumista, sitä, että olen itsellinen nainen. Hmmm.

Tänä aamuna kävin kävelemässä Räätälinsaaressa. Oli aika viileää, mereltä puhalsi kostea tuuli. Siunasin saaren nokasta kaupunkiamme. Löysin ilokseni pari tyhjää tölkkiä. Vastaani tuli tuttu mies, ja tervehdin häntä hyvällä huomenella. Kun olin ohittanut hänet, huomasin ajattelevani, että varmaan mies ei huomannut tölkkejä, sillä pirteä olemukseni häikäisi niin. Ihan kuin sillä olisi ollut väliä. Tuttu mies, varmasti huomasi tölkit.

Pyöräilin töihin sairaalan kautta. Ari nukkui, kun menin. Psalmit kuuluivat hiljaisella äänellä luettuna Arin kuuntelulaitteesta. Arin huoneessa on rauha. Arilla ei ollut lämpöä, mutta hän oli väsynyt. Rukoilin Arin puolesta, ja lähdin uudestaan kotiin, sillä työavaimet olivat unohtuneet sinne. Nykyisin unohtelen jatkuvasti jotain.

Töissä etsin pientä palloa korista portaiden alta. Kurkottelin kauas ja pidin jalalla kiinni kaiteesta, etten horjahda naamalleni. Samalla kaulassani oleva avainnauha tarttui edessäni olevaan jakkaran jalkaan, ja olin jumissa. Ihme, etten lopulta ollut laatikossa päälläni. Nauroin makeasti - on tämä touhua.

Oli kovin uuvuttava työpäivä. Niin paljon uusia ihmisiä, piti olla terävänä koko päivä. Viiden jälkeen painelin pyörällä uimaan, kun sain hoidetuksi viimeisen hommani.

Paluumatkalla kävin jälleen Arin luona. Hän oli nyt pirteä ja kaipasi minua. Päätin, etten lähde huomenna mökille Nivalaan. Menen Arin luo, ja vasta lauantaiaamuna lähden matkaan.

Tero on autokoulussa. Ensi viikolla hänelle alkavat ajotunnit, eikä hän ole monta metriä ajanut autolla. Siis ennen tätä iltaa, jolloin aloitimme koeajot takapihalla. Kerroin Arille aikomuksestamme, ja Ari nauroi. Tero ei hallitse ajamista, enkä minä ajamisen neuvomista. Tulossa on siis katastrofi. Mielenkiintoista, kumman hermot menevät ensin.

Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan köröttelimme takapihalla edestakaisin monta kertaa sulassa sovussa. Tero ratissa, minä pelkääjän paikalla. Ei riidanpoikastakaan. Kenties voisin ryhtyä antamaan ajo-opetusta lapsilleni, paitsi että Tero on hännänhuippu. Lapset loppuvat juuri, kun minä kypsyn ajattamistehtävään. Ystäväni ovat opettaneet lapsikatraansa itse ajamaan. Minä en ole alkanut moiseen, sillä perherauha on minulle kullanarvoinen asia.

Otin Terosta kuvia keinussa. Terokin otti minusta, mutta ne epäonnistuivat kaikki. Se on selvä. Joku paksukainen istui keinussani. Laitan siis itse ottamani kuvan oheen. Muut eivät kai osaa ottaa kuvia, jos minä olen linssin toisella puolella. Huokaus. Dieetti ei pure. Tai dieetillä olija puree liikaa kiellettyjä aineita. Kuten makkaraa ja muuta.

Paras mennä nukkumaan hyvissä ajoin. Nyt vielä naurattaa, mutta hetken päästä on väsy, ja sitten itkettää. Sitä ennen rukoilemme iltarukoukset ja luemme pitkästä aikaa yhdessä Raamattua, ja minä testaan keinuani.

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!