07.08.2009 - Puuhastelua

Lämmin sää jatkuu

Sain unen vasta kolmelta aamuyöllä. Olin ylikierroksilla. Puoli kahdeksalta aamulla pongahdin hereille, kun nuoret lähtivät Nevadaan sukulaisiin. Tein eväät koriin itselleni, Raamattu ja vihko mukaan ja menoksi meren rantaan.

Vietin pari tuntia tuulessa ja auringossa. Noomin elämä avautui Ruutin kirjasta, kun mietin puhettani kaason ominaisuudessa parin viikon kuluttua. Noomi jäi leskeksi miehestään, ja myös molemmat pojat kuolivat vieraalla maalla. Toisen miniän kanssa hän palasi kotimaahansa, entiseen kotiinsa.

Alkoi supina. "Onko tuo Noomi? Voiko se olla? Nainen lähti vieraaseen maahan miehensä ja kahden pojan kanssa ja palaa nuoren naisen kanssa." Jotain oli tapahtunut, mutta mitä.

"Kaikkivaltias on antanut minulle paljon katkerata murhetta - - Rikkaana minä lähdin, mutta tyhjänä Herra antaa minun palata. Miksi siis kutsutte minua Noomiksi, kun Herra on minua vastaan todistanut ja Kaikkivaltias on tuottanut minulle onnettomuutta?"

Noomi ottaa elämänsä iskut Jumalan kädestä. Raamattu ei kerro, kuinka mies ja pojat kuolivat. Onnettomuus? Tappo? Sairaus? Noomi tuntee Jumalan ja tietää, että ilman Jumalan lupaa ei hiuskarvakaan katkea ihmisen päästä. Elämän kovuus on katkeroittanut hänet. "Älkää kutsuko minua Noomiksi, kutsukaa minua Maaraksi." Nimi tarkoittaa "katkera".

Ruutin kirjan lopussa sanotaan, että Noomi liekutteli lasta. Jumala antoi hänelle lohdutuksen hänen murheensa jälkeen. Jumala ei syytä Noomia katkeruudesta, vaan siunaa tämän elämän. Jumala tietää, mikä ihminen on. Luonnotonta olisi elää, kuin kaikki olisi pelkkää onnea, jos on menettänyt koko perheensä.

Aamuvartion jälkeen menin uimaan. Kelluin liplattavassa vedessä ja ajattelin Jumalaa. Hänen kätensä kantaa minua, kuten vesi kantaa ja pitää pinnalla. Jeesus, joka on valo, valaisee ja hoitaa kuten aurinko lämmöllään elvytti raihnaisia luitani lilluessani meressä. Jumalan kädessä, armon auringon alla. Täysihoitoa!

Iltapäivällä kävin Arin vieressä lepäämässä. Ari on aina yhtä rakastettava, iloinen ja ilman katkeruuden häivää. Kiitos, Jumala, tuollaisesta miehestä, ihmeestä. Joku olisi kärventynyt happoihinsa tuossa liemessä, missä Ari on vuosikaudet muhinut. Jumalan käsi kantaa häntä, ja armon aurinko valaisee Arin mielen. Ehkä vielä voimakkaammin kuin tavallisten tallaajien.

Sain äsken tarmonpuuskan. Pesin keittiön maton. Pyykkikoneessa. Rankka homma nostaa se koneeseen ja pois sieltä, ja vielä kantaa ulos kuivumaan. Raadoin kuin orja.

Poikkesin myös Rautakauppaan hakemaan purkin punaista maalia, pari pensseliä ja hiekkapaperia. Luulin asiaa yksinkertaiseksi, mutta se ei ollut. Valittavia sävyjä oli liikaa. Lisäksi myyjä halusi tietää, haluanko kiiltävää vai himmeää. En ole varma, mitä otin. Aluksi myyjä luuli, että aion uusmaalata ulkokiikun. Kun asian todellinen laita selvisi hänelle, koko juttu otettiin uusiksi. Sen sisäkeinunihan minä haluan maalata, sen, joka tuodaan maanantaina.

Olkavarttani särkee, uiminenko sen tekee? Sormi on violetti edelleen, mutta se johtuu vain verisuonen katkeamisesta, sanoi hoitaja. Niitä kuulemma katkeilee alvariinsa. Kas, kun en ole aiemmin huomannut. Mutta ehkä olen herkässä iässä.

Odottelen nuoria palaavaksi. Ensi yönä nukumme pitkään ja makeasti. Jos Herra suo ja Jumala antaa. Sitä ennen syön palan maukasta mustikkapiirakkaa. Vai haukkaisinko kiellettyä makkaraa? Jos valinta on liian vaikea, harkitsen molempia.

Iloa iltaasi, ja siunattuja unia sinulle, hyvä lukijani!