08.08.2009 - Lauantaiehtoon rauhaa

Helle jatkuu

Nukuin paremmin ja niinpä olin enemmän hengissä aamulla. Miniä lähti juoksemaan - ei mitään talonympärijuoksua, vaan monen tunnin hikilenkkiä veljensä kanssa. Nostan hattua! Me kävimme Jyrkin kanssa ostamassa uudet sisuskalut tulostimeen, niin että väriä riittää seuraavaan tuhanteen kopioon. Jyrki pisti laitteen kuntoon, minä kykenen vain sähläämään koneitten kanssa.

Pyöräilin Arin luo ja toin hänet pyörätuolissa kävellen kotiin. Arilla ei ole ollut lämpöä iltaisin viime aikoina. Hän on ollut virkeä ja mielellään tulee aina kotiin. Olimme takapihalla, kuten kuvasta näkyy. Viktorista kuuntelimme Raamatun lukua samalla, kun lueskelimme tai juttelimme.

Nuoret lähtivät tuttuihinsa, kaksi vanhaa varista jäi takapihalle kököttämään, kunnes lähdimme sairaalaa kohti. Tarkoituksemme oli mennä invataksilla takaisin, mutta en saanut autoa ajoissa hakemaan, joten kävelin. Olisin halunnut kyydin, koska aurinko paistaa suoraan Arin silmiin illalla sairaalaan palatessamme. Vedin siis pyörätuolia, joka kiemurteli perässä ja ajoi välillä kintuilleni. Mutta selvitimme viimeisenkin ylämäen onnistuneesti.

Tänä iltana Itävallassa Tero on pelannut junioreiden liitokiekon EM-finaalipelissä mukana, mutta tulosta en vielä tiedä. Huomenissa Tero lentää Helsinkiin tyttäremme perheeseen yöksi. Sitten alkaa arki, koulu ja työt meille kahdelle.

Aioin kyläilemään tänä iltana. En jaksanutkaan. Hiljaisuus, omissa oloissa käpsehtiminen on tarpeellista, vaikka usein tulee lähdetyksi pakoon sitä. Aina ei ole helppoa kohdata itseään, jäädä äänettömyyteen, jossa voi kuulla, mitä itselle oikeasti kuuluu. Olen tyytyväinen, kun jäin kotiin. Luin Levon lähteillä -kirjan, jossa on kauniita luontokuvia ja puhuttelevia tekstejä. Olen saanut sen joskus, enkä ollut lukenut aiemmin. Se oli tarkoitettu tähän hetkeen.

Aamulla istuin Valitusvirsien tekstien äärellä. "Hyvä on miehelle kantaa iestä nuoruudessaan." Tuttu kohta jo ajalta, kun Arin harteille laskettiin sairauden ies avioliittomme alussa. Kai se on hyvä ollut, koska hyvä Jumala sen tarpeelliseksi näki. Asian näkee parhaiten vasta lopussa, joten palaan asiaan taivaassa, jos ja kun Jumalan armosta sinne kerran pääsemme.

Paljon meitä on siunattu, ylhäältä ja alhaalta. Mitään ei ole puuttunut ilossa eikä surussa. Jumala on ollut uskollinen ja pitänyt lupauksensa.
Hänelle kuuluu kunnia, ylistys ja kiitos kaikesta. Olen hänen tuntemisessaan vasta alkutekijöissä, mutta teen taivalta rakkaan aviomiehen kanssa yhdessä luottaen ja uskoen Jumalaan. Taivaassa selviää moni arvoitus. Niin on hyvä.

Onko meillä jokaisella jokin omena, joka on meiltä kielletty? Asia, jota kovasti haluamme, mutta emme saa, ainakaan heti. Tai jos saamme, tulee toinen omena, joka tuntuu välttämättömälle saada?

Minulle Arin sairastaminen on välillä se omena, jonka syömiseen pyytelen Jumalalta lupaa. Jumalan armosta olen jättänyt sen puuhun, koska lupaa ei ole herunut. Sanon Jumalalle: "Tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun." Arikin odottaa paranemistaan, mutta hän on kärsivällisempi kuin minä, ja välttää epätoivon paremmin kuin minä.

Kirjoittamalla jaan asioita teille, hyvät lukijani, jotka kuljette hetken matkaa samoja pitkospuita. Jumala johdattaa, antaa kanssakulkijat kullekin taipaleelle. Jospa mietteeni joskus nostavat takaisin reitille muitakin, joiden jalka on horjahtanut pitkospuulta pois? Itse saan voimaa yhteisestä matkanteosta.

Hyvää taivasmatkaa tuleviin päiviin, arvoisa lukijani!

jk. Suomen junnujoukkue on voittanut Itävallassa; onnea, pojat!
Nyt on sivuillani Raamattu-linkki. Minun ei tarvitse käydä joka päivä Mannisen Harrin linkeistä nappaamassa kohtia. Kiitos kuitenkin, Harri, ja kiitos, Jyrki, kun päivitit sivujani!