02.08.2009 - Oi, katso mikä aamu!

Tyyntä, pilvistä mutta poutaa

Kerroin heinäkuulla vanhainkodin puiston peltiluiskasta, jota eivät huoltomiehet huomanneet vaihtaa, vaikka se oli latistunut täysin kourun pohjalle. Asia on hoidettu. Nappasin hihasta tuttavaamme, joka on kristitty poliitikko. Hän soitti huoltomiehille, jotka kiitivät salamana paikalle. Seuraavana päivänä pelti oli uusittu, ja nyt on pyörätuolien ja rollaattorien kanssa helpompi ylittää kouru. Kiitos, Kale!

Kävin eilen Arin luona puoli kahden maissa. Aamuruoka oli merkitty listaan, mutta päiväruokaa ei. Kysyin hoitajalta, joka pyysi vastaavan hoitajan paikalle. Tämä ei lopultakaan osannut sanoa, onko hän laittanut Arille päiväruuan vai ei. "Pääni on ihan tyhjä", hän totesi surkeana, kun ei voinut muistaa. Sanoin, että sama täällä.

Pullojen määrästä päätellen ruokaa ei ollut laitettu. Toinen vaihtoehto on, että se olisi vain jäänyt merkkaamatta. Kyseessä on kesätyttöjen armeija, jotka yrittävät selvitä kesän aikana rankassa työssä. En ihmettele, vaikka heillä sattuu kömmähdyksiä.

Kyseisestä syystä en tilannut Arille kotikyytiä tänään. Minun olisi mentävä itse Arin mukaan, pukemaan ja hakemaan hänet. Kenties menenkin, ja ehkä tilaankin kyydin, tai sitten kävelen Arin kanssa kotiin, jos jaksan. En tiedä vielä, miten teen.

Kuuntelimme itkun kanssa Arin kanssa jälleen erästä Hilja Aaltosen kirjaa. Suosittelen jokaiselle hänen teksiään. Se on täynnä armoa ja Jumalan sanaa. Se hoitaa ja lääkitsee alaspainettua ihmistä.

Varhain aamulla lähdin rannalle kävelemään, itseäni siten hoitamaan. Lopuksi kävin uimassa pitkän lenkin. Meri oli täysin tyyni. Veden lämpö on n. 20 astetta. Hiljaisuus on lääkettä sielulleni, hengelleni ja ruumiilleni.

Aamulla kirjoitin vihkoon rukoushetkessäni Cowmanin kirjasta tekstin:
"Olet pyytänyt kärsivällisyyttä,
mutta on jotakin, joka ylittää kestokykysi.
Kärsivällisyys kasvaa juuri niistä ahdistuksista,
jotka tuntuvat nyt ylivoimaisilta kestää."

Tunnin päästä Huutoniemen kirkossa, 200 metriä kotoamme, on konfirmaatiomessu. Menen sinne ehtoollisavustajaksi. Koen konfirmaatiotilaisuudet tärkeiksi, koska kirkko täyttyy uskosta vieraantuneista ihmisistä. Heillä on mahdollisuus kuulla lain saarnaa, ja tulla syntiseksi. Vielä jos evankeliumia julistetaan, syntiset saavat vapautua synneistään ja pelastua.

Juuri samasta syystä tilanne on hyvin ahdistava: ihmiset ovat itselleen vieraassa paikassa, Jumalan pyhyys on monelle vieras käsite. Jos sanoma ei saa sijaa heissä, tai julistus on ihmismielen mukaista, tilaisuus voi olla surullinen ja masentava. Kuitenkin olen iloinen, että saan jakaa ehtoollista nuorille, jotka ensi kertaa tulevat ehtoollispöytään, ja voin rukoilla heidän puolestaan. Enhän itsekään ymmärtänyt tuossa tilanteessa uskon salaisuutta, vaan se avautui muutamia vuosia myöhemmin.

Kupponen kahvia, pätkä kirjasta ja sitten menoksi. Hyvää pyhäpäivää sinulle, lukijani!

jk. Tulin konfirmaatiosta. Oli hieno tilaisuus: kirkkokansa kuunteli hiljaa saarnaa, ja nuoret olivat kuuntelevin korvin, niin koin tuon tilanteen. Jumala heitä siunatkoon. Rukoukset on kuultu ja kuullaan. Joko sateen kohina kuuluu, joko pian puhkeaa herätys?!