03.08.2009 - Mustikkamehtässä tännään, sanotaan Nivalan murteella

Tuulinen, mahtava sää

Eilen ihmeekseni toin Arin kotiin kävellen sairaalasta. Matkahan on vain vähän yli kilometrin, joten siinä ei kauan nokka tuhissut. Olimme takapihalla ja kuuntelimme Raamattua, ja minä tietysti kahvittelin. Olisin tilannut Arille kyydin sairaalaan, mutta Ari tahtoi kirkkoon! Niinpä menimme kirkkoon. Invataksi haki meidän sieltä sairaalaan, josta köpöttelin takaisin kotiin. Ihmeellinen päivä, voimat kaikkeen annettiin.

Tänään ei päivä ollut eilistä kehnompi. Hain Terhin hänen anoppilastaan aamupäivällä toiselta puolelta kaupunkia, ja köröttelimme kohti monien muistojen Köklotia. Marjaämpärit ja eväskassit mukana.

Mustikoita löytyi enemmän kuin jaksoimme poimia. Välillä pidimme kahvipaussin Kivipuolella. Se on nimitys paikalle, jossa vietimme monet ikimuistoiset kesät, kun Terhi ja Tero olivat pieniä. Stiina, Kaisa ja Emppu kuuluivat meidän jengiin. Ne kesäpäivät pitivät meitä ystävyksiä hengissä noina vuosina. Siis meitä naisia, lapsethan olivat elämänsä terässä. Olen hyvin kiitollinen Jumalalle Riiviön väen ystävyydestä.

Ihmettelin Kivipuolella, miten vaikea oli päästä kapuamaan vakiopaikallemme, kunnes huomasin, että väärä reitti. Ruostunut muisti. Meren suolainen tuoksu, aaltojen pauke kiviä vasten oli vanhastaan tuttua. Aivan eri maailmansa, kaukana kavala maailma.

Vielä teimme toisen reissun metsään ennen kuin vaihdoimme maisemaa Röllaxiin. Se on itse keksimämme nimi toiselle kesäpaikallemme. Sinne olivat muutkin löytäneet tiensä, minkä päättelimme tyhjistä mehutetroista ja muovipusseista. Hyi, sotkupossut. Omat roskat pitää jaksaa viedä pois luonnosta.

Terhiä ei uitattanut, mutta minä kirmaisin veteen huuhtomaan mustikkaisia käsiäni ja molskimaan. Ja taas me kahvittelimme. Ei kuulunut autojen pörinää, ei kaasuttelua eikä muita ääniä, paitsi joskus lasten kiljahtelua uimarannalta. Jumala on lähempänä hiljaisuudessa. Kaupungin hälyssä hänen ääntään on vaikeampi erottaa. Jumalan Pyhyys on hänen luonnossaan läsnä.

Kun pääsimme kotiin, alkoi marjojen puhdistus. Saimme kai aurinkoa ja säteilyä sen verran, että hihitimme väsyneinä, kun pihalla yritimme erottaa mustikat puolukan karteista ja lehdistä. Kaadoimme marjoja ämpäristä toiseen aina, kun tuli tuulenpuuska. Tai olisimme tehneet niin, mutta tuuli loppui joka kerta, kun nostin ämpärin ilmaan. Ja sitten me nauroimme niin!

Lopulta makasimme kuin Ellun kanat sohvalla mustikkaherkkulautastemme kanssa. Vääntäydyin viemään Terhin anoppilaansa, ja kävin Arin luona. Hän oli virkeä ja odotti minua. Huomenna menen paremmalla ajalla, ja vien hänet ulos.

Hyvä mieli on kuin alituiset pidot. Eikös niin sanota Sananlaskuissa, muistelisin. Sitä toivotan sinullekin, hyvä lukijani!