01.08.2009 - Parhaiten saan itselleni nauraa

Vesisadetta, kirkastuvaa vähitellen, lämmintä

Pyllymäki takana
pyykkikone laulaa
takana on mäenlasku
kurapellon laitaa.

Viivyin pitkään vuoteessa sadetta kuunnellen ja rukoillen. Omat voimat ovat nollassa, joten rukoilen, kyselen, odotan Herraa ja toivon, vaikka ei toivoa olisi. Mutta onhan toivo, joka ei saata häpeään, sillä toivoni on Herrassa Jeesuksessa, Jumalan Sanassa ja Pyhän Hengen läsnäolossa. Off-tila vallitsee fyysisessä elämässäni, mutta eteenpäin on elävän mieli.

Katselin painavaa sadetta, ja kuusta ikkunani takana. Se oli täynnä vesipisaroita, oksat notkuivat niiden painosta. Itsekin nuokun voimieni huvettua.

Petri korjasi autoni sivupeilin ja vaihtoi minulle uuden cd-soittimen entisen hajottua, ja olen kiitollinen hänelle ja Jumalalle, että voin kuunnella ajaessani deitä, klassista tai cd:tä. Niin teinkin, kun lähdin ennen kahdeksaa uimaan Hietasaareen.

Vesi oli lämmintä, sade putoili harmaista pilvistä uidessani. Säikähdin kalaa, joka hyppäsi nenäni edessä ja melkein vedin pakin päälle.

Pongasin tyhjän tölkin eräällä laiturilla, ja lähdin sitä hakemaan kävellessäni autolle uimisen jälkeen. Laskeuduin rinnettä alas, mutta sade oli liottanut rinteen, ja yhtäkkiä lensin pitkin pituuttani alas mäkeä. Housut ja takki kuraantuivat perusteellisesti.

Muinainen judoka ja laiturilta laskettelija ei vähästä hätkähdä. (Olkavarsi ei ole edelleenkään kunnossa, laiturilaskettelusta on jo neljä kuukautta.) Tyynesti hain laiturilta tölkkini, joka sentään oli 15 sentin arvoinen, ja huuhtelin enimmät kurat käsistäni. Nauroin itselleni, ja mietin, että perästä tuntuu, jos jokin paikka revähti.

Hiukan pälyilin ympärilleni mahdollisia katsojia ajatellen, mutta kuka hullu viitsii varhain lauantaiaamuna hiippailla vesisateessa. Minä ainakin, se on minusta hauskaa. Osasyynä vesisadelenkkeihin ja aamu-uinteihini on juuri se, ettei muita näy. En jaksa aina olla ihmisten kanssa, vaikka toinen puoli minusta nauttii ihmisten seurasta.

Eilisaamuna kävelin Räätälinsaaressa, vankilan edustalla. Itkin ja puhuin Jumalalle. Tänään en muista eilisen itkun syitä, mutta taakat painoivat. Luultavasti turhat. Eilisen painot ja huomisen huolet. Kullekin päivälle riittävät omansa, sanoo Raamattu.

Sillä reissulla kävin uimassa Gustafsborgin rannassa, niin sanotulla naisten uimalaiturilla. Vesi on siinä kohdassa matalaa, ja taistelin vesikasvien kanssa, jotka yrittivät estää etenemiseni. Melkein maha viisti pohjaa, niin matalaa siellä oli. Sekään reissu ei ollut turha, mitä löytöpulloihin tulee. Pelkkää tienestiä tämä elämä.

Eilen en käynyt Arin luona sairaalassa ollenkaan. Tero pistäytyi sen sijaan, sekä Terhi ja Tatu. Uupumukseni on sitä lajia, että sairaalamaailma tuntuu nyt melkein kestämättömälle. Ei siis Ari, vaan sairauksien sietokykyni ainakin hetkellisesti.

On turvallista, että Jumala tuntee minut ja tietää voimani. Minun ei tarvitse teeskennellä tai esittää mitään hänelle. Olen hämmentynyt siitä, että olen ihan puhki mielestäni pientenkin juttujen takia. Niin vain on asia.

Haasteita riittää, ja ensimmäinen on työn alkaminen reilun viikon päästä. Siihen mennessä kokoan itseäni, kyselen ja mietin. Tietysti rukoilen. Tarvitsen lisää hengellistä näkökykyä, ja sitä saan Raamatun äärellä, rukouksessa ja hiljaisuudessa. Hyökkäyksiäkin satelee, ja niiden edessä tekee mieleni lyödä luukut kiinni joka suuntaan ja painua maan alle.

Beveren Lähestykää Jumalaa -kirjan äärellä heräsi paljon ajatuksia ja rukouksia. Luen kirjan toistamiseen, niin se avautuu lisää. Eilen lainasin pinon kirjastosta ja pakenen kirjojen maailmaan hetkittäin.

Eilisiltana Terhi, Petri ja kummipoika Jukka-Pekka karahuttivat Kokkolaan farmarinäyttelypaikalle. Syynä oli veljentyttäreni osallistuminen jonkin sortin kisoihin - lienevätkö olleet suorastaan kauneuskisat. Joka tapauksessa Taru nappasi voiton kisasta! Onnea, Taru! Tyttö valmistui maaseutuyrittäjäksi keväällä. Oli kisa sitten mitä laatua tahansa, voitto meni todelliselle maalaistytölle, ahkeralle ja tunnolliselle, ja vieläpä erityisen somalle.

Nyt on kahvin aika. Päiväkin näyttää kirkastuvan. Iloa sinun päivääsi, arvoisa lukijani!