20.07.2009 - Sateinen päivä illassa

Lämmintä aikaisin aamulla, kun menin työhön, mutta alle 20 astetta koko päivän ja sadetta.

Oli vaikeuksia kammeta itseni pystyyn viideltä. Tahdon voimalla selviydyin töihin, kun olin ensin lukenut Raamattua ja tähyillyt taivaalle miettien päivän haasteita. Pyöräillessäni mielessäni soi sopiva aamuvirsi:
"Tule kanssani Herra Jeesus,
tule siunaa päivän työ.
Tule illoin ja aamuin varhain,
tule vielä kun joutuu yö.

Tule askele askeleelta,
minun kanssani kulkemaan.
Sua ilman en saata olla,
pysy luonani ainiaan."

Tänään ei pelattu pökkää lasten kanssa, vaan seikkailimme saarelle matonpalojen päällä. Ne olivat kiviä, joita pitkin pääsi vaarallisen meren yli saareen. Krokotiilit uhkasivat meressä! Oli mahtava nähdä, miten lapset kehittyivät leikissä ja oppivat pitämään toisistaan kiinni, että pysyivät "kivellä", niin ettei kukaan pudonnut mereen. Muksut olivat oikeasti innostuneita. Minun tarvitsi lopulta vain kehua ja taputtaa!

Mieluiten heitän lapsille virikkeitä, ja se mihin he nappaavat kiinni, on se, mihin suuntaan alan rohkaista heitä. Parasta on, kun ideat tulevat lapsilta itseltään, enkä pakota ja raahaa heitä tekemään omia juttujani. Aikuisena tehtäväni on tietysti antaa vinkkejä, ja sitten heittää bensaa tuleen, kun se syttyy.

Tänä iltana Jumala antoi sanastaan bensaa kytevään nuotiooni. Menin Arin luo, ja hän rohisi ja oli selkeästi köppäisessä kunnossa. Mittari kainalossa kertoi kuumeisen totuuden. "Turtunut" on se sana, joka kuvaa tuntojani nykyään sairauksien edessä.

Ari sen sijaan vaikutti ihan tyytyväiseltä ja naureskeli sen mitä jaksoi, kun kuuli jonkun hyvän kohdan Raamatusta! Sairaan vieressä oleva saattaa kärsiä kenties enemmän kuin itse sairas, vaikka kukapa kärsimyksen määrää voisi mitata! Jumala voi. Hän on juonut maljan pohjaan, ja ymmärtää kyllä sekä sairasta että omaista!

Näen itseni ikään kuin huoneessa, joka pursuaa sairauksia yms. niin paljon, että osa jää oven ulkopuolelle. Ne eivät kerta kaikkiaan mahdu sisälle! Niitä en kykene käsittelemään tai selvittämään. Osa on ystävien ja läheisten ihmisten ongelmia tai murheita.

Mietin sairaalassa, onko kuolema parempi kuin elämä? Olisiko helpompi, että ihminen heti kuolisi, jos ei voi olla terve? Olisi vain terve ja sitten kuollut. Ne, jotka eivät usko Jumalaan tai iankaikkiseen elämään saati kadotukseen, eivät varmasti näe kärsimyksessä mitään tarkoitusta. Siitä armomurhat, abortit ja muut "omat" ratkaisut lienevät seurausta.

Voisi elämä olla "helpompaa" ilman kärsimystä, mutta sairauksilla on omat viestinsä, joita ilman moni ei koskaan löytäisi tuhlaajapojan tieltään takaisin Isän kotiin. Osa kuitenkin katkeroituu vaikeuksissa, ja se on surullista. Ari ei ole katkeroitunut, enkä minäkään halua sitä omalla kohdallani. Jumala auttakoon, kuten on tähän asti tehnyt, niin että selviämme kaikki karikot perille asti.

Uskovalle kuolema on siirtyminen todelliseen elämään, ja siten myönteinen asia. Eläminen sairauden keskellä on kuitenkin fyysisesti uuvuttavaa, vaikka turhahan sitä on edes mainita.

Moni rakas ystäväni on jatkuvassa sairaus- tai sairaalakierteessä. "Jos yksi jäsen kärsii, koko ruumis kärsii sen kanssa." On siis ihan tervettä ja oikein, että kannamme toistemme kuormia, suremme rakkaittemme kanssa. Ei sairauksista jaksa iloita, vaikka niiden myötä avautuu monia uusia ja siunattuja ovia.

Arin luona pääsin voitolle synkistä ajatuksistani, kun kuuntelimme Raamattua ja sieltä 1 Pietarin kirjettä, luku 2:
"- - Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä.";
"- - joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut". Sillä te olitte "eksyksissä niinkuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö."

Saman kirjeen 4. luvussa rohkaisu ja lohdutus jatkuu:

12. Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa,
13. vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.
14. Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne.
15. Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin;
16. mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa.
17. Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
18. Ja "jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?"
19. Sentähden, uskokoot myös ne, jotka Jumalan tahdon mukaan kärsivät, sielunsa uskolliselle Luojalle, tehden sitä, mikä hyvää on.

Pyhä Henki synnyttää iloa sydämessäni, vaikka olen väsynyt ja turtunut, kuten sanoin. Jumala antaa aarteitaan pimeän peitosta ja kalleuksia kätköistään väsymyksen keskellä. Jumalan Sana lohduttaa, koska Sanan takana on persoona, Jeesus Kristus, ja hän on elävä. Siksi mieli virkistyy, sydän saa uutta voimaa.

Olen lukemassa Beveren kirjaa Jumalan läheisyydestä. Sitä kaipaan. Keinuni kiikkuu välillä niin korkealle, mutta toisinaan kovin syvälle. Olkoon niin tai näin, yksin minun ei tarvitse keinua, vaan saan pitää Jeesuksesta kiinni. Vähintään viitan liepeestä.

Voimia sinullekin, hyvä lukijani!