14.06.2009 - Juhannusviikko alkamassa

Tyyntä, sääskiä jopa meidän pihalla

Viikonloppu vilahti. Eilen kävin uimassa ensi kertaa kesäkuussa! Minulle taitaa sopia paremmin pingviinityyli, eli talviuinti. Ei sentään, syynä on flunssa, josta alan vähitellen luovia kuntoon. Eli normaaliksi, kiukkuiseksi itsekseni! Luulin jo vapautuneeni kangistuneista kaavoistani, ja muuttuneeni hauskaksi ihmiseksi.

Terhi lähti iltajunalla Helsinkiin. Junat ovat kuulemma myöhässä, ja hän on vielä matkalla. Ensi yönä alkaa vuorokauden kestävä rautatielakko. Se voi kuormittaa tämän illan junia. Seinäjoella päättyy Provinssirock, joten myöhempään junaan Terhi ei saanut enää paikkaa.

Eilisen Ajankohtaisen kirjoittaminen tuotti ongelmia. Kappaleet eivät meinanneet löytää omia paikkojaan! Yleensä kirjoittamiseni käy sulavasti. Olen muutaman päivän tehnyt töitä aikaisempien kirjoitusteni kanssa, korjaillut ja tiivistänyt. Ehkä se vaikuttaa asiaan. Kriittisyyteni lisääntyy, enkä kelpuuta mitä tahansa tekstiä.

Luen Rakel Liehun kirjaa edelleen. Hänen sanankäyttönsä säväyttää. "Käteni sulaa hänen kädessään" ja "Linnut istuvat liikkumatta, kuin hautajaisissa isossa puussa." Sanoja on vähän, mutta ne ovat kuvaavia, tuoreita ja erikoisia. Itsekin toivoisin osaavani kirjoittaa persoonallisesti.

Ari oli kotona ja menimme seuroihin pitkästä aikaa. Minua itketti, sillä luettava Raamatun teksti puhutteli. Se oli Apt 4. luku. Puhuja antoi meidän rukoilla itseksemme mieleemme nousseita asioita. Teksti kertoo, miten apostolit rukoilivat, että Jumala ojentaisi kätensä, ihmeitä ja tunnustekoja tapahtuisi Jeesuksen nimessä, ja sairaita parantuisi.

Itse kykenin vain rukoilemaan, että Jumala armahtaisi minua kurjaa syntistä, ja antaisi voimia.

Olemme rukoilleet Arin paranemista kai 27 vuotta. Perheessämme ovat sairaudet vain lisääntyneet! Mutta olen varma, että Jumalalla on oma aikansa kaikelle. Kunhan oikea aika on, Jumalan teot tulevat ilmi. Ne tulevat jo nyt ilmi siten, että me pysymme Jumalan sylissä, vaikka Hän ei olekaan vastannut, kuten toivoisimme. Mutta me odotamme ja luotamme.

Omaa itkuani ja väsymystäni lisäsi eräs tapahtuma. Kun Ari tuli tänään kotiin, hänellä oli niskatuki taas selkää painamassa. Inhimillinen luontoni nousi niin, että hyvä kun ei lentoon lähtenyt!

Kun saattelin Arin tänä iltana osastolle, kysyin hoitajalta, mitä minun pitäisi tehdä. Melkein joka kerta, kun Ari tulee taksilla yksin, hänen päänsä roikkuu rinnuksilla, kun niskatuki on väärin. Luulisi jokaisen näkevän, että se on hullusti. Olen laittanut niskatukeen teipin, jossa kehotan tarkistamaan, että se on oikein. Mikään lappu, viesti tai ilmoitus ei välttämättä mene perille. Uusia hoitajia tulee kuin sieniä sateella.

Yritän takoa itselleni, että asiat hoituvat ilman minuakin. Kun sitten näen, miten Arin pää roikkuu, ahdistun mielettömästi. Pitäisikö minun siis aina mennä hänen mukaansa?

Viime viikolla sanoin eräälle vanhainkodin mieshoitajalle pihan peltiluiskasta, jonka yli on hankala lykätä pyörätuolia. Hän selosti, kuka sitä asiaa hoitaa ja kenelle se kuuluu. Ei puhettakaan, että hän olisi luvannut itse soittaa ja ilmoittaa viasta. Tyypillistä: asia kuuluu jollekin muulle. Olettaisi, että taloon kuuluva henkilö mielellään korjauttaisi epäkohdan.

Ystäväni meni tänään taas mielisairaalaan. Henkisesti sairasta ihmistä saatetaan kohdella huonommin laitoksessa kuin koiraa koiratarhassa. Uudet, vastavalmistuneet ihmiset pyrkivät aluksi toimimaan kuten heille on opetettu. Vähitellen he turtuvat, sillä paine työyhteisössä on kova: siellä tehdään vanhojen konkarien ehdoilla, kuten on aina ennenkin tehty. Potilaiden kanssa on turha puhella. Hullu mikä hullu.

Peruin Pohjalaisen kesäksi. Ei tarvitse aamutuimaan lukea maailman tapahtumista. Tosin tämän viikon meille tuli Hesari, ja se oli mukavaa vaihtelua. Voipa olla, että perun syksyllä lehden lopullisesti, sillä maailman tapahtumat vain masentavat. Ellen sitten kuitenkin ala kaivata lehteä!

Jospa piristyn ja sävel muuttuu iloisemmaksi, jahka kunnolla LOMAANNUN! Tulevan viikon reissu ilahduttaa: miniä saa maisterin paperit torstaina, ja olen menossa häntä onnittelemaan toisen suvun kanssa. Lisäksi hän sai työpaikan ensi talveksi, ja on vieläpä juossut puolimaratoonin eilen Forssassa!

Joten ONNEA JA RUNSAASTI SIUNAUSTA, MAARIT! Täältä tullaan juhlimaan, kunhan loppuviikolle päästään!

Ja sinulle, arvoisa lukijani, mukavaa juhannusviikkoa!