13.06.2009 - Vaihtelevaa säätä kaikin tavoin

Luonto piti poutaa tänään

Kuuntelimme Arin kanssa erinomaisen hyviä kirjoja tänään pari tuntia ulkona ja sen jälkeen sisällä Arin huoneessa. Juha Vähäsarjan uudessa kirjassa on lyhyitä rukouksia vuoden joka päivälle. Kävimme tammikuun osion läpi. Selkeää tekstiä.

Toiseksi kuuntelimme kokonaisuudessaan Hilja Aaltosen kirjan Rukouksia. Aaltonen maalaa runoillaan kuin taulun! Hänen kykynsä ilmaista vertauskuvin asioita on uskomaton lahja. Hänen tekstejään on ilo kuunnella tai lukea. Koukkuniemen vanhainkodissa Tampereella tuo satavuotias esirukoilija edelleen ottaa lähes joka päivä joitakin ihmisiä vastaan ja hoitaa heidän sielujaan.

Ari jäi kuuntelemaan Norvannon Johanneksen evankeliumin selitystä, josta oli neljä tuntia vielä kuuntelematta. Saimme rautaisannoksen hengellistä antia, ja Ari jatkaa vielä.

Tänään olin tyytyväinen sävyisään käytökseeni Arin luona neljä ensimmäistä tuntia. Nuolaisin ennen kuin tipahti. Minun olisi pitänyt nauttia jotain verensokeria nostavaa, sillä kimpaannuin tulisesti, kun minua alkoi väsyttää.

Joka avioliitossa ja jokaisessa vanhempi-lapsi -suhteessa lienee olemassa vaaravyöhykkeensä. Tarkoitan sitä, että kun jompi kumpi ärtyy tai väsyy, hän tietää, mistä narusta kannattaa vetää, että toinen suuttuu. Sitä surkeaa kaavaa me sitten perheissämme ja kodeissamme käytämme siivouspäivinä, juhlien alla tai muuten vaan.

Ari ei voi haastaa riitaa, mutta minä tein sen molempien puolesta. Louskutin leukojani kunnes sain Arin itkemään. Mitä siinä mies muuta voi, kun eukko lataa kaiken pöytään hampaankoloistaan!

Lopetin poruni, kun sanainen arkkuni oli tyhjä. Minulla oli tarve tuulettaa. Tarkoitukseni ei ollut eikä ole nujertaa tai alistaa Aria. Selvitimme asian, ja molemmille jäi rauhallinen mieli. Rukolin Jeesuksen apua meille molemmille: Hän on aina kolmantena meidän keskusteluissamme.

On surullista lähteä Arin luota, kun hän toivoisi minun olevan vaikka kuinka kauan hänen luonaan. Mutta enhän minä voi sairaalassa asua, enkä jaksa olla siellä aamusta iltaan. Kunpa Arin kohdalla tapahtuisi sellainen käänne, että hän voisi olla enemmän kotona!

Nuoripari lähti vävyn sukulaishäihin ja tulee illalla myöhään. Tero on pelimatkalla. Päivän pelit oli hävitty kuulemma, mutta hauskaa on ollut. Huomisiltana Tero palaa kotiin ja Terhi lähtee Helsinkiin. Tatu jää vielä Vaasaan työasioissa.

Kun tulin sairaalasta kotiin väsyneenä ja nälkäisenä, mielessäni väreili heikosti varoittavana esimerkkinä Juha Väätäisen sanonta. Häneltä kysyttiin kerran, mikä on hänen lempiruokansa: "Se on HK:n sininen, mutta en syö sitä!" Ilmeisesti Väätäisellä oli kolesteroli- tai muita terveysongelmia, ja hän vältti viisaasti kiellettyjä ruokia.

Minä sen sijaan lankesin makkaraan syvästi ja raskaasti. Puoli lenkkiä meni kuin Kankkulan kaivoon, eikä tuntunut missään. Paitsi tietysti syksyllä, kun menen taas kolesterolimittaukseen. Onneksi toinen puoli lenkistä on jo syöty (se en ollut minä), sillä kai minä senkin heittäisin hetulaan ilman mitään tunnontuskia. Paitsi jälkeen päin. Huokaus.

Elämä ei kuitenkaan saa keskittyä syömiseen tai sen pakoiluun. Aion käydä ajankohtaisjuttujeni kimppuun vielä tänään, ja kehitellä niistä jotain kirjaan kenties soveltuvaa. Olen jälleen aika innostunut kirjan kyhäämisestä.

Sanon siis au revoir, sillä taiteilija Helenekin oli Pariisin kävijä, kuten myös allekirjoittanut. Eihän silloin sovi muutoin puhuakaan, kuin sivistyskieliä vaan, vai mitä!

Nuku hyvin, arvoisa lukijani, uuteen sunnuntaipäivään, jos Jumala sen meille suo.