09.06.2009 - Kesäloma on siunattu asia!

Taitaa tulla kesä, kun ilman takkia tarkenee, ainakin suojaisessa paikassa

Kesä on mitä kaunein takapihallani. Syreenit pursuvat violetteina, pihlaja lykkää kukkahuntuaan, lemmikit hehkuvat sinisenä ja kaktuskin on päässyt leikkimökin kuistille kesälomalle.

Yksi pölyinen kori odottaa selaajaansa takan nurkalla. Siinä on tiettävästi vauvakortit, joita olemme saaneet lasten syntymän jälkeen. Nyt on aika heittää ne pois, mutta luen ne vielä kertaalleen. Muistot nousevat väistämättä esiin, kenties ihmisistä, joiden kanssa ei ole enää yhteyttä. Paljon on muuttunut parissa vuosikymmenessä.

Tuo lehtikuva yllä on myös kyseisen korin antia. Ruskettunut, pölyinen lehti. Ehkä säilytän sen vielä, en tiedä.

Kun kotimme on pitkään samassa paikassa, tavaraa kertyy nurkkiin. Meillä on iso kellari, jonne on ollut helppo viedä sellaista, jota "joskus voi tarvita". Nyt on aika selvittää jokaisen laatikon tarpeellisuus tai tarpeettomuus. Kerran meidätkin Jumala tutkii, ja heittää pois, jos Jeesuksen veren merkki puuttuu sisimmästämme. Emme voi piileskellä loputtomiin pölyisissä nurkissa, synnit tunnolla.

Muutimme Arin kanssa yksiön kautta kaksioon Turussa vuonna 1981. Perheemme on sen jälkeen muuttanut kolmesti ja vuoden päästä kai on seuraava muutto. Tähän asti asunto on ollut entistä suurempi, sillä perhe on kasvanut ja nuoriso vie paljon tilaa. Enemmän kuin luulin!

Vuoden päästä Tero lähtee armeijaan tai opiskelemaan. Silloin jään käytännössä yksin. En halua asua isossa talossa. Minulla ei ole mitään vimmaa hoitaa pihaa tai kolata lunta talvella. En myöskään halua kulkea tyhjissä huoneissa odottaen lasten perheitä käymään. Odotan heitä, mutta he mahtuvat sinne, mihin minäkin. Tiedän, että tulen kaipaamaan orvokkeja ikkunani alla, mutta ei ole vaarallista kaivata.

Tapasin taannoin yli 70 vuotiaan tädin, joka asui yksin suuressa talossa miehensä kuoleman jälkeen. Hänellä ei ollut aikomustakaan muuttaa mihinkään: poika käy ajamassa nurmikon. No, jokaisella on vapautensa.

Jos olisin taloudellisesti rikas, tekisin kenties erilaisia suunnitelmia. Nyt olen rikas henkisesti, ja teen, mitä huvittaa. Haluan kodin, jossa ei ole ulkotöitä, vaan josta voin häipyä muutamaksi kuukaudeksi jonnekin. Vaikka Afrikkaan! Tai tehdä reissuja ympäri Suomen. Tai sitten Intiaan. Tai minne vaan, mihin Jumala lähettää.

Odotan, millaisen kodin Jumala johdattaa. Tiedän, että se on juuri sopiva. Nämä kaksi edellistäkin kotia ovat Jumalan antamia. Hän on antanut parhaan kodin, kun lapsemme, Jumalan silmäterät, ovat olleet käsieni alla. Uskon, että minullekin Hän antaa juuri sopivan. Ja kun se on minulle sopiva, se on sitä Arillekin.

Uskon, että Jumala parantaa Arin, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Joku lukija voi ajatella, että voi poloista: saahan sitä haaveilla. Niin saakin, ja saa myös odottaa suuria Jumalalta. Minä odotan, ja uskon saavani kaiken, mitä Jumala on suunnitellut. Silloin ei haittaa, menevätkö asiat niin kuin minä tahdon. Tahdon vain sitä, mitä Jumalakin tahtoo.

Totta kai marisen ja huokailen välillä, kovastikin. Mutta näiden vuosikymmenten aikana olen oppinut, että Jumala on luotettava. En luota itseeni saati muihin ihmisiin. Jumalalta odotan apua, turvaa, hoitoa ja johdatusta. Kaikki, mitä Hän tahtoo, tapahtuu. Me vaan mennään följyssä, niin kuin Suomisen Raimo sanoisi, mutta hän on jo Herran luona.

Eräs Raimon ystävä näki unen Raimon kuoleman jälkeen reilu vuosi sitten. Unessa ihmiset olivat lentokentällä. Kaikilla oli lähtölippu kädessään. Yllättäen jokaisella oli eri lähtöaika! Raimolla ei sellaista ollut, sillä hän oli jo päässyt perille. Uneen liittyi vielä jotain sellaista, että uudestisyntyneitä kuulutettiin tietylle portille, josta heidän lähtönsä tapahtuisi. Uni oli mielestäni ihmeellinen ja lohduttava.

Näitä pölyisiä laatikkoja selatessani ja tavaroita lajitellessani teen myös hengellistä siivoustyötä. Elämää on eletty tähän asti. Entisestä saan kiittää, mutta en voi jäädä siihen. Kun olen tehnyt surutyön sen jättämisestä taakse, olen saanut ilon uudesta, joka on edessä.

Meidän tulisi luopua entisestä saadaksemme uutta ja sopivampaa tilalle.

Jesajassa sanotaan:
43:19 Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.
43:20 Minua kunnioittavat metsän eläimet, aavikkosudet ja kamelikurjet, koska minä johdan vedet korpeen, virrat erämaahan, antaakseni kansani, minun valittuni, juoda.

Kiitos Harrille (Manninen), jonka linkeistä käyn nappaamassa noita Raamatun kohtia. Tervemenoa vaan, lukijat, sinne myös!

Tytär tuli ja alkoi laittaa ruokaa. Itse edelleen hiippailen lomatunnelman vallassa pyjama päällä ja kaulahuivi kaulassa, villasukat jalassa. Kovin kesäistä, vai mitä! Tero leikkaa nurmikkoa. Myöhemmin menen Arin luo. Eilen olin siellä neljä tuntia. Tänään voisimme mennä ulos; eilen en jaksanut ja Ari yski mahdottomasti. Yskimme siis kilvan, sillä minunkin tautini jatkuu. Onneksi on antibioottia vielä jäljellä.

Voi hyvin, ja nauti kesästä. Villasukat jalassa tai ilman!