24.05.2009 - Ihana kevät!

Mitä suloisin sää jälleen tänään sunnuntaina.

Viikonloppu on ollut erilainen, hoitava, vapaa: olen nauttinut!

Lauantaina olin Arin kanssa monta tuntia ulkona sairaalan pihalla. Tuntuu uskomattoman hienolle, että Ari ei yritä tukehtua koko aikaa, eikä sätki tai yski jatkuvasti. Se on ihanaa!

Nostin Arin nostolaitteella sänkyynsä eilisen ulkoilun jälkeen neljän maissa, ja lupasin tulla uudestaan illalla. Niin teinkin. Katsoimme seiskalta Cafe`Raamatun ja jotain muutakin. Juttelimme, rukoilimme. Tien petin tuoleista Arin sängyn viereen itselleni, ja otin lököasennon minäkin. Sain puhelinsoiton pitkästä aikaa eräältä ystävältämme, ja se antoi meille ajattelemisen aihetta. Mietimme tulevaisuuttamme: onko Jumala varannut elämäämme jotain uutta jossain vaiheessa?! Tietysti on, se on selvä.

Eräs asia on mietittyttänyt minua. Saan tämän tästä päähäni jotain Tosi Tärkeää, joka pitäisi hoitaa/tehdä. Olenko itse ahdistunut jostakin omasta asiastani, ja alan "hoitaa" ulkopuolista juttua, jolloin ei tarvitse kohdata omaa tilannetta? Vai antaako Jumala minulle hädän, että hoitaisin tilanteen?!

Asiahan taitaa selvitä odottamalla ja katsomalla. Eräs ystävä sanoi, että ihmisen päässä vilisee ajatus jos toinenkin, ja jos niitä kaikkia alkaisi toteuttaa, niin sepäs vasta olisi! Vastaavasti on ihmisiä, joiden päässä ei vilise ensimmäistäkään tehtävää, johon pitäisi tarttua, vaikka hän kenties toivoisikin niin tapahtuvan. Hohhoijaa, tätä elämisen vaikeutta.

Viikonloppu on ollut leppoisa. Tänään heräsin ennen yhdeksää lopullisesti, ja ampaisin aika pian sen jälkeen pyörällä uimaan. Sitten suoraan kirkkoon. Eteiseen olen kyhännyt sopivan auringonotto- ja lukupaikan, ja siellä nautin jonkin aikaa olostani.

Auringossa olo ei sovi minulle ensinkään; sain huonon olon. Lisäksi jatkuva autojen pörinä, surina ja hurina hermostuttaa silloin, kun yritän nauttia muka hiljaisuudesta.

Ari tuli puoli kolmelta. Ensin kuljettaja oli myöhässä, ja lopulta hoitajatkin olivat unohtaneet pukea Arin, joten myöhästyminen oli moninkertainen, mutta tulihan se mies sieltä ja jälleen pirteänä! Olimme ulkona parisen tuntia ja sitten kirkolle.

Lastasin valmiit voileivät Arin syliin (tietenkin kuvun alle), kirkolla Ari kippiin ja ruoka tippumaan letkusta, rukoushetki parin ystävän kanssa, kahvipöydän laitto ryhmämme naisten kanssa ja sitten kirkkosaliin Arin kanssa.

Seuroissa opetus oli peloista. Aihe ja opetus olivat puhuttelevia. Joku sanoi kuitenkin kaivanneensa Jumalan sanan kuulemista, eikä saanut sitä. Psykologiset aiheet eivät ruoki uutta ihmistä, uutta luomusta meissä. Kuitenkin moni tarvitsee myös vapautusta peloistaan. Jumalan sana oli tietenkin esillä myös, mutta varsinainen raamattuopetus tuo ei ollut. Onko niin, että me länsimaalaiset "syömme" mielellämme psykologisia juttuja? Ei ole vankilan uhkaa uskon takia, ei vainoa, nälkää tms. kuten jossain muualla? Sietää miettiä.

Olen lukenut viikonlopun erästä kirjaa, ja nauranut sydämeni pohjasta kirjailijan kertomille kommelluksille. Luin samaisen kirjan aiemminkin, mutta nyt huomasin, että itsessäni on tapahtunut jotain: oman kirjani kirjoittamisen myötä olen tullut kriittisemmäksi!!

Nimittäin tässä kirjassa on ärsyttäviä kliseitä, toistoja ja turhuuksia. Oikolukijani Seija antoi löylytystä sellaisesta ja oikein tekikin: itseänikin hermostuttaa lukea lauseita, jotka olisi voinut jättää pois. Olen siis jotain oppinut. Jos en muuta, niin arvostelemaan.

Yksi neljästä kustantamosta on lähettänyt minulle ei-kiitosta. Se oli ei-kristillinen kustantamo, jonka en odottanutkaan huolivan kirjaani. Kolme on vielä jäljellä, joten on jotain odottamista. Ehkä tulee vielä yhtä monta ei-kiitosta, mutta tulkoon, jos on tullakseen. Ei se kirja painamatta silti jää. Aika näyttää, mikä on Jumalan aikataulu kaiken suhteen.

Tero on tulossa huomenna kotiin etelästä, siis Helsingistä. Alkaa loppurutistus töissä ja Terolla viimeiset kokeet keskiviikkona. Itselläni on olkavarren ultraäänikuvaus keskiviikkona, torstaina koulun päätöskirkko, jonne aion mennä. Torstai-aamupäivällä on myös euroäänestys Arin osastolla, ja menen auttamaan Aria äänestämisessä.

Ensi viikonloppuna näemme Arin kanssa Helsingissä asuvia nuoriamme ensi kertaa sitten tammikuun. Tiedossa on pitkä keikka sukulaisissa heidän kanssaan veljieni perheissä lakkiaisissa ja valmistujaisissa. Sielläpä nähdään sitten sukua. Mukavaa, mutta rankkaa, se on varma.

Olisin laittanut uusia kuvia tänne, mutta tietokone piilotti ne, enkä löydä edes sieltä, mihin ne aiemmin piiloutuivat.
Siunausta sinun alkavaan viikkoosi!