16.05.2009 - Pihlajassa on lehdet

Tuulee edelleen kylmästi

Asuimme avioliittomme alussa pari vuotta Turussa Arin kanssa. Olin töissä Kaarinassa Littoisten päiväkodissa yhden talven. Sen viereisessä metsässä kasvoi paljon valkovuokkoja. Minulle, pohjoisen tytölle (Turusta katsottuna), ne olivat ihastuttavia. Niitähän äidille olisi pitänyt äitienpäivänä antaa, mutta kun niitä ei kasvanut meillä päin.

Niinpä kaivoin juurakkoja metsästä ja vein Nivalaan pihlajien alle niitä kasvamaan. Siellä ne muistuttivat vuosikausia meitä Turussa asumisesta. Nyt niitä siis kasvaa täällä pihallani. Taisin tuoda niitä kerran Tampereen suunnalta tien viereltä.

Eilen tein uroteon. Raahasimme Teron kanssa lipaston kellarista ylös ja rehkin hyvä aikaa, että sain niin sanotun takahuoneen järjestykseen. Askartelupajani on nyt pöydillä eikä minun tarvitse konttia enää lattialla liimailemassa ja leikkelemässä kuvia. Voi, miten hoitavaa puuhaa sellainen näpertely on! Sellaiseen ei ole ollut aiemmin aikaa, mutta nyt otan siihen aikaa.

Tänä aamuna luin Andersenin Roomalaiskirjeen selitystä. Teksti on hyvin ymmärrettävää, mutta joka sana tihkuu asiaa, niin että en pysty sulattamaan sitä kuin pari sivua kerrallaan. Jaan kanssasi erään asian siitä.

Andersen selittää, että moni ihminen saattaa sanoa uskovansa Jeesukseen tai olevansa kristitty. Kuitenkin hänellä voi olla oma tekemä jumalansa, joka ei ole Raamatun ilmoittama. "Todellisuudessa he rukoilevat kuviteltua Kristusta ja uskovat kuviteltuun Kristukseen, ei heidän sydämilleen kirjoituksissa ilmestyneeseen Kristukseen."

Kirjoittaja varoittaa myös luulosta, että Jeesus olisi tullut täyttämään uskonnolliset tarpeemme. Ei, hän sanoo, vaan "Jeesus on tullut pelastamaan meidät, uudestisynnyttääkseen meidät uuteen elämään hänen yhteydessään. On vaarallista uskoa suoriin jumalakokemuksiin, jotka eivät johdu Kristuksen kohtaamisesta Sanan välityksellä." s. 32.

Teksti puhuu siitä, että on äärimmäisen tärkeää tuntea Raamattunsa, sillä siellä Jumala ilmoittaa itsensä. Muiden "ilmoitusten" tulee aina alistua Raamatun sanan alle. Jos Raamatusta ei tule vahvistusta unelle tai näylle, joka tuntuu itsestäni merkittävälle, saan hylätä sen. Ainostaan Jumalan sana on luotettava.

Vaikka suurin osa ihmisistä ei uskoisi Jumalaan tai luottaisi Raamattuun, se ei muuta tosiasiaa, että Raamattu on kokonaan Jumalan puhetta ihmiselle. Kaikki siinä kirjoitettu tulee toteutumaan kerran, ellei ole vielä toteutunut.

Tänään olimme monta tuntia kirkolla Arin ja Teron kanssa kuuntelemassa Mailis Janatuisen raamattuopetuksia Jumalan 10 käskystä. Oli oikein antoisa päivä. Kun Raamatun tekstiä luetaan, se pysäyttää enemmän kuin mitkä tahansa ihmisen puhumat sanat. Se johtuu siitä, että Jeesus on Jumalan sana, ja kun sitä puhutaan sydämelle, joka on altis kuulemaan, Pyhä Henki tekee sen eläväksi ja se avautuu. Tänään pomppasi sydämeeni tuttu kohta:
"Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat."

Mailiksen opetuksesta jäi mieleeni mm. seuraavat pari ajatusta. Jeesus jäi 12 vuotiaana temppeliin, koska "minun pitää olla Isäni huoneessa". Jeesus ei rikkonut vanhempiaan vastaan, sillä hänhän ei tehnyt syntiä koskaan elämässään. Hän oli vain tullut ikään, jolloin hänen piti totella taivaallista Isäänsä.

Kun Jeesus oli kodissa, joka oli tupaten täynnä väkeä, hänelle tultiin sanomaan, että hänen äidillään ja veljillään on asiaa hänelle. Äiti oli tullut pitkän matkan poikaansa tapaamaan, koska luuli tämän intoilevan liikaa. Jeesus sanoi kuitenkin niiden olevan hänen äitinsä ja veljensä, jotka kuuntelevat häntä. Nytkään Jeesus ei ollut äidilleen tottelematon, vaan hän oli kerta kaikkiaan niin iso poika, että äidin olisi pitänyt irrottaa otteensa hänestä.

Mailiksen kasvatusajatukset ovat ihan samoja kuin omani. Lasta on alettava ohjata ihan pienenä oikeaan suuntaan. Murrosiässä on liian myöhäistä alkaa vaatia keskustelua nuorelta, jos ei suhdetta ole siihen mennessä saatu syntymään. Ja kun nuori lähtee kotoa, hän on omillaan, eikä vanhempien tulee enää puuttua lasten elämään. Ohjeita voi antaa, jos kysytään, ja rukoilla edelleen tietysti.

Ihan samoin kuin Mailis ajattelen myös vanhempien kunnioituksesta. Jos lapset eivät opi kunnioittamaan vanhempiaan, niin että tottelevat näitä, eivät he myöskään tottele opettajia, poliisia tai muuta virkavaltaa. Jumalan pelkokin puuttuu, jos ei sitä opita ensin suhteessa vanhempiin.

Olen sitä mieltä, että viisaus on jo otettu pois päättäjiltä ja myös vanhemmilta. Jos ollaan itse mielestään viisaita, ei Jumala voi auttaa. Jeesus tuli sairaita ja avuntarpeessa olevia varten. Rikkaat hän lähettää tyhjinä pois. Ei sellaiselle voi mitään antaa, joka ei tarvitse mitään.

Eräs nuori sanoi kerran, ettei kannata mennä kesätöihin, kun vanhemmat antavat kuitenkin riittävästi rahaa. Paha juttu! Kukapa viitsisi vaivautua, jos raha irtoaa ilman uurastusta? Vanhemmat tekevät karhunpalveluksen lapsilleen, jos eivät opeta näitä selviytymään itse. Vanhempien tehtävä on kasvattaa lapset huolehtimaan itsestään.

Meidän perheessä itsenäistäminen oli "helppoa", sillä se oli välttämätöntä, että kestimme. Kun kaikki neljä lastamme olivat kotona, opetin heitä pärjäämään, jos itse kuolen tai en kykene töihin, sillä Ari oli sairaana jo silloin. En voinut turvautua ihmisiin, en myöskään itseeni.

Rukous tuli perheessämme tutuksi. Koko ajan oli tarpeita, sairautta, huolta. Tarve oli käsinkosketeltava, niin myös Jumalan apu. Sen takia sanon sydämestäni, että vaikeudet ja Arin sairaus ovat suurimpia siunauksia elämässämme, vaikka ei se ole siltä tuntunut. Siunaukset voivat tulla myös syvyydestä. Edelleen on joitakin kipeitä asioita, mutta ne eivät muuta Jumalan avun todellisuutta.

En vaihtaisi uskoa Jeesukseen ja syntien anteeksi antamukseen pois. Mikään ei ole sen arvoista. Kuten Mailis sanoi tänään: "Suurimmista vaikeuksista voi tulla armolahjoja, kun selviämme niistä Jumalan avulla."
Uskon täydellisesti, että "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat."

Pyykki liehuu jälleen narulla. Rakastan tuulessa lepattavia, puhtaita vaatteita! Siellä roikkuu iki-ihana pyjamani, joka alkaa olla aika laho, mutta tuntuu niin suloiselta ihoa vasten.

Eräänä iltana yritin saada Teroa luopumaan järkyttävästä arkipaidastaan, jota hän on pitänyt vuosikausia. Kyynärpäät ovat puhki, ja väri on muuttunut mustasta harmaaksi. Tero sanoi, että se tuntuu niin hyvältä. Samassa muistin rakkaan pyjamani, enkä voinut vaatia paidan roskiin heittämistä. Tuleepa mieleeni Jyrkin t-paita, jota hän kaipaili vuosia sen jälkeen, kun olin sen tuhonnut. Toivottavasti hän on jo päässyt siitä traumasta. Vai oletko, Jyrki?

Tänään tuuli navakasti edelleen, mutta ehdimme olla Arin kanssa vähän aikaa ulkona suojaisessa paikassa. Saattelin hänet sairaalaan omaan sänkyynsä, laitoin ruuat tippumaan ja muutenkin kaiken kohdalleen. Arilla oli pitkä istuminen: seitsemän tuntia. Mitähän siitä tulisi, jos minunkin pitäisi istua samalta istumalta tuollainen aika? Ei taitaisi onnistua. Tosin kallistelin Arin pyörätuolia eri asentoihin, mutta hänen piti silti istua takamus penkissä koko ajan!

Ari oli hyvällä tuulella kirkkoreissun. Tuntuu mukavalle, kun jotkut ihmiset tulevat varta vasten juttelemaan Arille. Kiitän sellaisista ihmisistä Jumalaa. Arilla on oma paikkansa kansanlähetyksen ystäväjoukossa. Se ei ole itsestään selvää, mutta olemmehan me heiluneet mukana vuosikausia "vakiokalusteina".

Ostin sairaalasta lähdettyäni sinisiä orvokkeja Prismasta. Istutin niitä pariin ruukkuun ja ihmettelen, miten suuren vaikutuksen muutama kukkanen ikkunan takana voi tehdä! Elämä on puhjennut kukkaan ja antaa toivoa tulevaan aikaan.

Tänään heräsin liian aikaisin väsyneenä. Toivon nukkuvani paremmin ensi yön. Huomenna menen varmaankin kirkkoon ja sitten Arin luo. Menemme ulos, jos tuuli sallii. Lammen rannalla kukkivat narsissit juhlallisesti. Otin kuvan tänään, mutta se epäonnistui. Yritän huomenna uudestaan.

Hyvää pyhäpäivää, sinulle arvoisa lukijani. Muista pyhittää lepopäivä! Jumala ei sitä tarvitse, mutta sinulle ja minulle se on tarpeen, ellemme aio palaa loppuun.