04.04.2009 - Rosmoja liikkeellä, kuviteltuja ja todellisia!

Lämpöasteita, pilvisen oloista

Tänä aamuna olen nauranut omille toilailuilleni - mikä sanahirviö!

Kävin lääkäriasemalla, ja totesin lähtiessäni, että hansikkaani oli ryövätty. Rohkea rosvo. Paikalla ei näkynyt edes monta ihmistä. Kuljin kulkureittini uudelleen, ja lopulta kaiken pengottuni ilmoitin vastaanotossa: "Minut on ryöstetty!" Neiti ei siitä häkeltynyt, vaan totesi: "Oletko katsonut vessasta?" En ollut, ja siellähän ne ryökäleet lojuivat lattialle. Olivat tietysti tipahtaneet hihasta.

Avantosaunan pukuhuoneessa keskustelin tapaamani rouvan kanssa myös rosvoista. Hän kertoi, että pari kertaa joku hiippari on kopistellut sisään naisten pukuhuoneeseen, kun hän on ollut siellä pyhäaamuna. Rouva epäili, että tyyppi toivoi löytävänsä pelkän kassin kukkaroineen, mutta ikääntyvää rouvashenkilöä heppu ei halunnut kaapata.

Onneksi nykyään pukuhuoneessa on lukolliset lokerot mahdollisia timantteja varten, joten rosvot saavat pelkän pitkän nenän. Tai korkeintaan tirkistelymahdollisuuden. No, meistä täti-ihmisistä ei ole suurta iloa, korkeintaan kova kirkuna voisi irrota.

Tein taikinan aamulla nousemaan. Kun otin äsken leivät uunista, ihmettelin niiden linttaista ulkomuotoa. Niinpä tietysti. Säännöstelyä ilman aikomusta: hiiva unohtui tyystin! Ensi viikon syömme sitten leipää ilman hiivaa. Jonkinlaista paastoa kai sekin lienee.

Paastosta tulikin mieleeni sacher-kakku, joka on uunissa. En ole tehnyt aiemmin, eikä nytkään olisi ollut terveellistä: jo kakun pohja sisältää puoli kiloa suklaata ja voita. Ja päälle melkein saman verran. Tarkoitukseni on tehdä se pääsiäiseksi. Voi tietysti olla, että sitä tulee maistetuksi jo hiukan aikaisemmin - Teron kanssa olemme huonoja vahteja toisillemme.

Viime viikon pyhäkouluissa veisasimme pääsiäisvirsiä. Lapset eivät yhtään moiti monia säkeistöjä, vaan näyttävät mielellään yhtyvän surullisiin pääsiäisen tunnelmiin. Koulullamme oli myös pääsiäisvaellus joka luokalle. Eräs opettaja sen järjesti yhteistyössä erään Mimmin kanssa, joka on innokas päiväkodissaan järjestämään lapsille elämyksiä. Uskon, että tuo vaellus oli mieleenpainuva kokemus lapsille. Jumala antakoon kasvun kaikelle kylvölle.

Eilen olin Arin luona. En olisi jaksanut mennä sinne, mutta onneksi menin. Sain voimaa, kun keskustelin Arin kanssa. Tai siis minä puhuin ja purin ajatuksiani ja tuntojani. Ari ymmärtää minua. Jälleen ihmettelin, että kun minä todella tarvitsen hänen myötätuntoaan, saan sitä. Näin Jumala on asian järjestänyt.

Ystävät ovat korvaamattomia. Minulla on paljon kavereita, ystäviä, ja hyviä ystäviä. Jokaisella heistä on omat taakkansa, kuormansa, voimien vähyys, joskus iloja, toisinaan paljon suruja. Jakamalla asioita molemipien ikävyydet pienenevät ja jaksamme eteenpäin, ainakin vähän paremmin.

Usein jää kuitenkin ainoaksi tieksi ovi ylöspäin. Se on auki! Yhä enemmän saan lohdutusta luottamuksestani Jumalaan. Hän ymmärtää aina, ei syytä, vaadi, ihmettele, pety minuun. Jumala vain armahtaa, kun kerron Hänelle asiani. Tulen lohdutetuksi. Tosin minä en ymmärrä Jumalaa läheskään aina. Eikä Hän selittele. Minun on vain luotettava, jos aion jaksaa.

Jumala rakastaa minua tällaisena kuin olen. Ja myös sinua!