10.03.2009 - Tiistaina tikkuja silmissä

Hämärä lössökeli

Viikonloppu oli olevinaan kiireinen, kun oli joitakin aikatauluja. En siis onnistunut lepäämään riittävästi. Minulla tulee hyvin äkkiä sellainen olo, että olen "myöhässä itseltäni". En ole ehtinyt pysähtyä tarpeeksi ja nyt olen väsynyt.

Olin aamulla hoitelemassa koululaiset, sitten kauppaan ja kotiin kirjoittamaan. Kohta taas töihin. Huomenna sama juttu.

Kuuntelimme Arin kanssa illalla seiskalta (ja katsoimme myös tietysti) Tapani Suonton puheen. Hän selitti, miksi Ussa kuoli tartuttuaan Jumalan arkkiin. Arkkihan meinasi pudota kyydistä, kun härät kompastuivat. Mitä muuta Ussa olisi voinut tehdä?

Minäkin olen ihmetellyt sitä, mutta Suonto selitti asian, niin että kolahti selväksi. Tapaus löytyy 2 Sam 6 luvusta.

Ussa ei ollut pappi, ja vain papit saivat kantaa arkkia. Hän joutui tehtävään, koska muita ei ollut. Ussa oli väärässä paikassa, vähän kuin ilman omaa syytään.

Suonto selitti esimerkein, miten joskus ei löydy uskovien joukosta tarvittavaa ihmistä. Tehtävään tarttuu innokas, auttavainen ja hyväntahtoinen ihminen, mutta tämä ei ole uudestisyntynyt. Kun paineet tehtävässä kasvavat, tilanne voi riistäytyä käsistä. Hengellisessä työssä tarvitaan hengellistä näkökykyä. Jos se puuttuu, ei ihmisen "hyvä sydän" riitä. Ellei Jeesus asu sydämessä, ei hengellistä työtä voi tehdä kestävästi.

Uskon, että Jumala on antanut riittävästi ihmisiä tehtäviinsä. Syy, miksi työt eivät tule tehdyksi, johtunee siitä, että ne, jotka on tehtävään kutsuttu, eivät kuuntele Jumalan ääntä.

Ulla-Christina Sjömän, esirukoilija, sanoi kerran, että Jumala oli kutsunut hänen tehtäväänsä ensiksi miehen. Tuo mies ei ottanut tehtävää vastaan, ja sen takia Jumala tarjosi sen Sjömanille.

Ajatuksestani seuraa välittömästi ajatus: kuinka monta miestä Jumala on kutsunut papiksi, mutta nämä eivät ole ottaneet kutsua vastaan? Antoiko Jumala sen takia kutsun naisille, kun miehet eivät astuneet remmiin? En tiedä, miten asia on. Itse olen yleisen pappeuden kannalla, josta Raamattu puhuu. Meillä Suomessa käytäntö on mikä on. Ei ole minun asiani muuttaa sitä, minun tehtäväni on toinen.

Me naiset mielellämme ohitamme miehen. Sen takia meillä äideillä on suuri vastuu kasvattaa pojat miehiksi. Meidän pitää irrottaa otteemme pojistamme, että he voivat ottaa paikkansa omassa perheessään, perheen päänä. Me naiset emme kykene siihen ilman miestämme. Puolisomme täytyy osoittaa meille rakkautta, niin että voimme kunnioittaa miestämme, ja mielellämme keskitymme rakastamaan häntä. Sen kautta puolisomme saa perheenpään aseman. Miehen on oltava tosi vahva meidän vahvojen naisten kanssa. Jumalan avulla hän kykenee siihen.

Jumalan sanan alla nainen tahtoo alistua miehensä alamaisuuteen. Tästä monen naisen niskavillat nousevat pystyyn. Ymmärrän syyn: miehet ovat kautta aikojen ja edelleen alistaneet naisia vedoten Jumalan sanaan. Ja kuitenkaan nuo "juuttaat" eivät itse alistu Jumalan sanalle, niin että rakastaisivat vaimojaan kuin omaa lihaansa, kuten Raamattu vaatii. Ei alistettu nainen voi olla alamainen mielellään. Hänessä nousee viha tuollaista miestä kohtaan. Kuten Jeesus rakasti seurakuntaa, jonka Hän tahtoo olevan itselleen alamainen, niin miehenkin tulee rakastaa vaimoaan.

Asiat eivät ole yksiselitteisiä. Sukupolvet kietoutuvat toisiinsa, tavat ja tottumukset ovat lujassa. Isän ja äidin valta lastensa yli on paljon valtavampi kuin ymmärrämme. Me voimme nostaa tai nujertaa lapsemme. Meidän ei tarvitse sanoa mitään: käyttäytymisellä, hylkäämisellä tai hyväksymisellä lapsemme itsetunto nostetaan tai painetaan.

Emme voi muuttaa puolisoamme. Vain Jumala voi muuttaa. En kykene edes itseäni muuttamaan. Ainoa, mitä voin tehdä, on luovuttaa itseni kokonaan Jumalalle kuten puolisonikin. Room 12 sanotaan:
"Antakaa itsenne eläväksi, otolliseksi uhriksi Jumalalle. Se on teidän järkevä, hengellinen jumalanpalveluksenne."

Uhri on uhri. Sitä ei ole helppo antaa. Tiedän sen siitä, että kun oikeasti pitää antaa jotain pois, luopua jostain, se on vaikeaa. Naurettavana esimerkkinä simpukankuoret, joita vein töihin lapsille. Lupasin jokaisen ottaa yhden ikiomaksi. Huomasin yllättäen miettiväni, jos sittenkin tarvitsen niitä itse! Simpukankuoria!! Puhumattakaan isommista asioista.

Suonto kertoi myös pariskunnasta, jolla oli näky Jumalan työstä. Vaimo sairastui vakavasti, ja hänen tilansa vain paheni. Muut ajattelivat, että pariskunta on ehkä käsittänyt väärin; eivät he voi lähteä ulkomaille tuossa tilanteessa.

Näky kesti. Kaksi viikkoa ennen matkaan lähtöä vaimo parani täysin.

Arilla ja minulla on näky yhteisestä työstä. "Kun aika tulee, te palatte halusta lähteä", näin on Jumala meille puhunut. Pidämme kiinni Jumalan puheesta, kunnes Hän toisin sanoo. Siihen asti menemme uskossa sitä kohti. Sen takia olen tahtonut olla viime aikoina paljon Arin kanssa. Tai Jumala on vaikuttanut sen, en ole itse päättänyt tahtoa. Pitää vähän paremmin tutustua mieheeni, pitkästä aikaa, ettei sitten ihan vieraan miehen kanssa tarvitse ruveta elämään, jahka hän kotiutuu ;)

Tämä on meidän näkymme. Aika näyttää sen toteutumisen. Jos se on Jumalasta, se toteutuu varmasti. Sitä emme epäile hetkeäkään.