09.03.2009 - Maanantaiaamuna koko viikko edessä

Pakkasta pikkuisen, pilvisen näköistä

Jeesuksen perässä vaeltaminen on jälleen mielessäni. Chambersin teksti sanoo asiasta näin:
"Monet meidän päivinämme uhraavat paljon ja uhraavat itsensäkin työhön Jeesuksen Kristuksen tähden, mutta he eivät vaella Hänen kanssaan. Ainoa tarkoitus, jota kohti Jumala johtaa meitä vakavalla kädellä, on se, että me tulisimme yhdeksi Jeesuksen Kristuksen kanssa."

Sama pätee avioliitossa. Jos puoliso sairastuu, se on aika pelottavaa, vai mitä! Jos seuraan häntä uskollisesti, ehkäpä hitaasti etenevässä sairaudessa, joudun menemään mukaan hänen tuskaansa. Tällä tiellä opin eniten itsestäni ja jotain Jumalasta.

Ei ole rakkautta ilman kärsimystä. Me tietysti tahtoisimme vain kermat päältä, ja kaiken hauskan. Ikävät asiat jättäisimme pois. Mutta ne juuri tekevät rakkaudesta rakkauden: suru, kaipuu, toisen rinnalla kulkeminen. Älkäämme menettäkö tätä suurta etuoikeutta kulkea puolisomme tai ystävämme rinnalla, jos meille suodaan tällainen etuoikeus.

Helpompi tapa on nostaa kytkintä, ja pysytellä itse pinnalla seuraten vain terveiden latuja ja unohtaa sairaat ja kuolevat. Mutta se on huono valinta. Sillä tiellä ei pysytä totuudessa eikä opita niitä syvällisiä asiota, joita elämässä tulisi oppia.

Cowman puolestaan kirjoittaa päivän tekstissään:
"Murskaavien painojen alla kristitty saa siivet. - -Murhe on kuin kuorma, jonka Herra on antanut sinulle (engl.Raamatun reunahuomautuksessa).
Pyhien kuormat ovat Jumalan antamia sitä varten, että ne auttaisivat heitä "Herraa odottamaan". Jos näin tehdään, salatussa luottamuksessa kuorma muuttuu siipipariksi. Ja kuormitettu sielu kohoaa "siivilleen kuin kotkat".

Olen opastanut viime aikoina jotakin ystävääni suhteessa puolisoonsa ja lapsiin seuraavasti: Puoliso on sinua varten, keskity häneen. Anna lasten elää omaa elämäänsä, et ole heitä kasvattanut itseäsi varten. Mies vieressä kärsii, jos vaimo vain hössöttää lasten asioita, eikä näe miehensä tarpeita ja halua viettää aikaa kahdestaan.

-Tämähän on vain yksi näkökulma asiaan. On useita vaihtoehtoja toimia perheessä oikein ja väärin. Mutta olen ehdottoman varma oman elämänkokemukseni perusteella, että moni nainen huolehtii aikuisista lapsistaan enemmän kuin miehestään.

Ja mistä tämä taas johtuu? Vaikkapa siitä, että mies ei ole kyennyt huolehtimaan omasta tehtävästään: irrottamaan vaimoaan lapsista, sillä se on miehen tehtävä.

Arvaan, että kaikki eivät pidä tällaista puheista, sillä onhan tilanteita monia, mutta tämä on taatusti yksi suuren osan käyttämä malli.

Omista kokemuksistani johtuen haluan keskittyä Ariin niin että lapset saavat tilaa. En tiedä, miten onnistun, mutta yritystä ei puutu. Sitä paitsi minulla on näky Arin ja minun yhteisestä tulevaisuudesta, joka ei voi toteutua ellen vietä aikaa Arin kanssa. Ja olen mielelläni hänen kanssaan!

Eilen illalla en mennyt seuroihin, mutta olin aamulla kirkossa. Olen kokenut, että jään aina pois seuroista, jos Ari ei pääse mukaan. Ja koin syvää rauhaa ja onnea Arin vieressä loikoessani sairaalassa neljättä tuntia. Ari nukkui välillä, minä luin, tein sudokua, rukoilimme, keskustelimme ja katsoimme seiskateeveetä sekä kuuntelimme Raamattua.

Ymmärsin, että saan kiittää joka päivä elämän lahjasta. Se ei ole itsestään selvää, vaikka pidämme sitä sellaisena. Kiitän Arista ja olen onnellinen, että juuri hän on minun omani. En ole tavannut koskaan ketään, jota voisin arvostaa ja kunnioittaa yhtä paljon.

Päämäärämme on selvä ja kirkas: taivas. Matkalla sinne kohtaan usein epäilyksiä, epäuskoa ja hätäännystä. Mutta suunta on koko ajan sama. Ilman Jumalan armoa, jota Hän osoittaa päivittäin, en voisi enkä tahtoisi elää. Vaikka tie syvenee, myös voima lisääntyy. Sen takia minun, eikä sinunkaan, tarvitse pelätä. "Älkää pelätkö, minä se olen", sanoin Jeesus opetuslapsilleen.