Kategoriat: Ajankohtaista
Melkein nolla mittarissa, pilvistä
Olen tänä aamuna itkenyt ilosta ja Jumalan hyvyydestä. Hän puhuu niin monella tavalla. Itkin lukiessani Uusi Tie -lehden artikkeleja ja sen välissä ollutta Vie Sanoma -lehteä.
Sain vastauksen omiin kyselyihini. Ymmärsin, että minulla todella on evankelistan kutsumus. Se on ollut jo kauan, mutta sain siihen vahvistusta Ilkka Puhakan artikkelista. Ymmärsin, miksi ajattelen joistakin asioista niin kuin ajattelen. Se johtuu kutsumuksestani, ainakin osittain. Siteeraan tässä hänen juttunsa loppuosaa. Puhakka käy Venäjällä vankiloissa, ja hänellä on sen takia perspektiiviä puhua ja ajatella vähän laajemmin kuin keskimäärin:
"Venäjän vankiloissa on homoja, murhaajia, raiskaajia, varkaita ja petoksen tehneitä - -
Puhakka toteaa, ettei yksikään heidän asiakkaistaan kestäisi Suomen kirkollista keskustelua.
- Joidenkin tehtävänä on puolustaa pyhää uskoamme ja sen perusteita. He tekevät siinä aivan oikein. Venäjällä ei kuitenkaan ole oleellista, onko naispappeja vai ei. Meille on tärkeää, että löytyy niitä, jotka kertovat ja rakastavat - ja naisiahan he suurimmalta osalta ovat.
- Emme me kauheasti ehdi näitä homoasioita ajatella. Meillä on jo niin hirveästi tekemistä siinä, miten saisimme pidettyä hiv-potilaan hengissä niin kauan, että voisimme saarnata hänelle evankeliumia, Puhakka kuvaa.
- Kyllä opillinen keskustelu on paikallaan ja sitä pitää käydä. Kirkon täytyy vartioida itseään, eikä sitä pidä halveksia. Pitää vain erottaa se, mikä minun opillinen pohjani on jossakin asiassa yleisesti, ja se, miten minä suhtaudun ihmiseen hänen ehdoillaan.
Olen evankelista ja ajattelen vain evankeliumia - kuinka ihminen kuulisi Jeesuksesta ja pelastuisi."
Näin siis Ilkka Puhakka Uusi Tie -lehdessä 26.2.09 Pia Tiusasen tekemässä artikkelissa.
Paavali sanoo, että hän on ollut kaikille kaikkea voittaakseen edes yhden Kristuksen omaksi, tai jotain tähän tapaan. Se on minunkin näkyni.
Kiitän Jumalaa hänen hyvästä johdatuksestaan. Hän on luvannut sen jokaiselle, joka tahtoo kulkea Hänen perässään. Myös sinulle kuten minullekin. Me vain olemme niin hätäisiä, mutta Jumala ei ole. Hän tietää, että me tarvitsemme sitkeyttä, että pysymme lujana. Siihen auttaa vain pitkäjännitteinen kysely ja Jumalan etsiminen, Jeesuksen kanssa vaeltaminen ja Raamatun tutkiminen.
Kuitenkin vain Jumalan armo tekee mahdolliseksi sen, että minä, syntinen ihminen, pysyn Jumalan yhteydessä ja aina uudelleen palaan armoon langetessani päivittäin monissa asioissa. Jumala minua ja sinua siihen auttakoon.
Taidan innostua kutomaan, ja olen iloinen, jos joku muukin innostuu. Tekstissä ei näy osoite kunnolla, mutta voit laittaa sähköpostia niin laitan sen, jos saat valmista aikaan.
Siunausta päivääsi. Lähden avantoon, ystävää tapaamaan ja sairaalaan. Tämä on minun suunnitelmani, aika näyttää, onko se myös Herran!