20.02.2009 - Loman kynnyksellä

Enää -11 astetta

Luin uudestaan eilisen tekstini, ja huomaan, että itsellenihän minä kirjoitin. Teksti on profeetallista eli kirjoitin Jumalan johdatuksesta. Ystäväni kävi kylässä ja Tahvo-koira odotti autossa. Saimme rukoilla rauhassa. Muistutin ystävääni, että Jumala on vakuuttanut minulle: Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.

Eilen kuulin hämmentäviä asioita. Toistaiseksi vain ihmettelen ja kuulostelen, mitä Jumala on etukäteen puhunut. Hän kulkee aina edellä ja valmistaa tietä meille. Hän ei totisesti lähetä omiaan umpitielle ilman opastusta.

Vitsi kertoo miehestä, joka ajatteli kaikista vain hyvää. Hänellä oli aina jotain hyvää sanottavaa. Kerran kaverit miettivät, miten saisivat miehen moittimaan jota kuta. Niinpä he menivät kysymään mieheltä, mitä mieltä tämä on paholaisesta. Mies mietti hetken. Sitten hän sanoi: "On se ainakin ahkera!"

Mies sanoi totuuden. Me ihmiset pidämme mielellämme lomaa. Ajattelemme, että olemme ansainneet hauskuutusta, ja lähdemme elokuviin, teatteriin ja kuka mistäkin virkistystä hakemaan. Joku jättää loman ajaksi Raamatun syrjään, sillä hän kenties kokee sen lukemisen työlääksi. Ja sitä se on ilman Jumalan armoa.

Meidän otteemme voi hervota, mutta Jumala on työssä koko ajan, ja niin on myös sen vastustaja paholainen, joka on tuhanten juonten mestari. Tosin sillä on aina yksi ja sama tarkoitus: saada ihminen vieraantumaan Jumalasta, luottamaan itseensä ja omiin hyviin tekoihinsa. Tai jos se auta, se sanoo, että olet niin huono, ettet kelpaa. Tai aiemmin olisit kelvannut, mutta kun et ole viikkoon/kuukauteen/vuosiin lukenut Raamattua tai käynyt kirkossa, se on nyt myöhäistä.

Me ihmispolot luulemme tuota puhetta Jumalan puheeksi ja totuudeksi. Jumalan puhe on aina lempeää, kutsuvaa, nuhtelevaa, ojentavaa. Paholainen puolestaan syyttää,valehtelee, syyllistää, pettää.

Jos paholainen ei saa langetettua meitä yhdellä tavalla, se kokeilee heti toista. Se ei masennu yrittämästä, kuten meille usein käy.

Vihollinen on yrittänyt viime aikoina hyvin sitkeästi saada Arin hengiltä ja minut lannistumaan. Se ei ole onnistunut siinä, koska Jumala on vahvistanut meitä. Minä olen väsynyt taistelussa, mutta uskoni ei ole sammunut. Jumala on antanut uutta voimaa ja vahvistanut uskoamme: Hän vielä nostaa Arin lupauksensa mukaan. Tai sitten Hän tekee toisin, mutta kertoo sen kyllä meille.

Ilman esirukoilijoita työmme olisi mahdotonta. Jumala siunatkoon jokaista meidän puolestamme rukoilijaa runsain mitoin. Ihminen ei voi maksaa palkkaa esirukouksesta, vaan sen voi ainoastaan Jumala tehdä.

Nyt vihollinen yrittää lapsemme kautta nitistystä. Lisätään sairautta, niin että paine kasvaa, se arvelee. Mutta Jumalan sallimatta se ei voi koskea Hänen omiinsa, ja lapsemme ovat kaikki uskossa. Tahdon jättää lapsenikin Arin lisäksi Jumalalle, itse en voi mitään.

Luulin kai muutama viikko sitten, että kunhan minä vain yskitän Aria ja nostan häntä pystyyn, niin mies kyllä elpyy. Se oli yhtä tyhjän kanssa. Tai kyllähän Ari sai apua, mutta viikon päästä hän oli taas kuumeessa, ja tulehdusarvot korkealla. Sain nähdä, että voinhan minä touhuta, mutta Jumalan kädessä ovat asiat.

Mitä siis voin tehdä? Voin jättää kaikki Jumalalle, suostua Hänen tahtoonsa. Luovuttaa elämäni hänelle kokonaan: pidä minusta huoli. Pidä rakkaistani huoli. Sinä voit, Jumala, minä en.

Ari siellä rukoilee sairaalan vuoteella: Isänsä puolesta, joka makaa sairaalassa lonkkamurtuman takia, ja lastensa ja minun puolesta. Ja Jumala sanoo: "Minä en hylkää niitä, jotka minuun turvaavat. Elämässä ja kuolemassa he ovat minun omiani."

Minä uskon, että kaikki Jumalan lupaukset toteutuvat. Siksi odotan Jumalalta suuria, mutta monen ahdistuksen kautta meidän on mentävä taivasten valtakuntaan. Siispä rukoillaan.