16.01.2009 - Alan elpyä

16 pakkasastetta, kirkasta, kaunista

Eilen illalla koin selkeästi, että elämä alkaa voittaa! Kävelin illansuussa neljä kilometriä avannolle ja sen jälkeen kolme ystävän luo rukouspiiriin. Harkitsin etukäteen, jaksanko mennä ihmisten ilmoille, sillä pitkään aikaan en ole jaksanut kuunnella ketään enkä mitään.

Kun aloimme rukoilla ystävien kanssa, koin että Jumala laskeutui kuin tulipatsas keskellemme ja minulle tuli valtava riemu: Kiitos Herra, että saan olla tässä, kiitos rukoilemisen etuoikeudesta! ESirukoustemme kohteena olivat erityisesti raamatunkääntäjät ympäri maailmaa.

Samaan aikaan konkereettinen tulipatsas tuhosi lähistöllä kaksikerroksisen puutalon. Monet menettivät kotinsa, mutta ihmishengiltä onneksi vältyttiin. Itse olin miettinyt juuri luopumista, sitä, että tulisi olla valmis pitämään kaikki roskana, kunhan saa vain omistaa Jumalan armon. Voi, miten kiinni tunnen olevani moniin asioihin, vaikka ei pitäisi.

Tein pari jäälyhtyä eilen. Olen treenannut sitä hommaa tänä talvena ja alan oppia. Miten kaunis sellainen on pimeässä tai hämärässä, kun kynttilä palaa tasaisesti sen sisällä. Kun voisin itsekin vakaasti suhtautua elämään ja kuolemaan ja luottaa vain Jumalaan, niin sydämeni liekki palaisi tasaisemmin, eikä kuluttaisi jatkuvalla lepattamisellaan.

Eilen sain näyn tai mielikuvan, että kurkistan kellarin luukusta, pääni vähän näkyy. Olen pääsemässä sieltä ihmisten ilmoille vähitellen. En halua huipulle, mutta toivon pääseväni pinnalle. Oma tarkoituksensa on sillä, että saa olla välillä pimeässä, yksin, rauhassa. Tulppaanit ja muut sipulikukat ovat kylmän ja pimeän ajan maan alla. Kun kevät koittaa, ne nostavat päänsä. Kylmä ja pimeys eivät niitä vahingoita, lämpö ja valo väärään aikaan sen sijaan estävät kasvun ja kukinnan.

Pitkästä aikaa on mielessäni eräs jutunjuuri, joten taidanpa alkaa vääntää sitä. Tuntuu hyvälle, että alan piristyä. Sitä toivon sinullekin!