Kategoriat: Ajankohtaista
Nollakeliä, pimeää, mustaa
Lupasin julkaista Joulurunon, jahka olen sen antanut asianomaisille, niille joille sen kirjoitin alunperin. Tuskin kukaan muistaa lupauksiani, mutta itse muistan, joten tässä se on:
Hiljaa kellojen kaiku kumajaa
tavoitatko niiden viestiä
voivatko korvasi kuulla
mitä ne sinulle kertovat
Ääneti kulunut vuosi
väistyy väsyneenä taakse
jääkö siitä jäljelle sellaista
mikä kantaa tulevaisuuteen
Vaiti muistoihin vaipuvat
menneet riemulliset kohtaamiset
menestys työssä ja kotona
ystävyys arjen keskellä
Yhtä vakaasti elämä ottaa
menetyksemme vastaan
tappiot itsensä voittamisessa
kyvyttömyys rakastaa aidosti
Toivoa kellot soittavat
menneet saa pyytää, uskoa anteeksi
tulevat ottaa kiittäen vastaan
luottaa että elämä kantaa.
Ilosanoma kiirii enkelten tuomana:
sinulle on syntynyt Vapahtaja
Hän antaa rohkeuden elää
armahtaa itseäsi ja muita
Tämä on siis oma kirjoittamani, joten ethän julkaise sitä muualla ilman lupaa. Tosin ei tämä varsinaisesti ole minunkaan omani, sillä kaikki, mitä minulla on, on lahjaa Jumalalta.
Edelliseen viitaten siteeraan Hilja Valtosen jotain hauskaa romaania, jossa sankaritar toteaa, että kaikki hänen hyvät ominaisuutensa ovat suvun peruja, mutta huonot hänen omiaan.
Rytmini on aika sekaisin: rankka syksy loppui, loma alkoi, mutta elimistö ei ymmärrä sitä. Tahtoisin valvoa, vaikka en jaksa. On kiire viettää lepoa, mutta ei nukkua! Siitä huolimatta otin unet Arin luona tänään, kun olin niin poikki.
Aamulla oli hieno hetki koululla. Tiernapojat vetelivät komeasti ohjelmansa, muutamia yhteislauluja laulettiin ja se oli siinä.
Yhdeltä oli toinen kohokohta päivässä. Pikkuisen Elielin kastejuhla Vaasan kirkossa. Sain olla mukana todistamassa tapahtumaa ja rukoilemassa nuoren perheen puolesta suvun ja ystävien kanssa.
Yhtäkkiä muistin, että minulla on huomisaamuna ehtoollisenjakovuoro kirkossa. Ja sitten päivällä joulujuhla, jonka omaa osuuttani jännitän jonkin verran. On tosi terveellistä olla vastuutehtävissä: alkaa arvostaa ja rukoilla niiden puolesta, jotka panevat itsensä likoon. Arvostelememme heikkoja puheita tai huonoja ohjelmia sen sijaan, että rukoilisimme.
Minä saan olla riittävästi esillä. Enempää en jaksaisi. On totinen paikka, jos on todistuspuhe puhumattakaan opetuksesta. Ei seurakunnan eteen sovi mennä jaarittelemaan omia juttujaan. Niin siinä käy kuitenkin, jos emme rukoile itsemme ja niiden puolesta, jotka vastuuta kantavat.
Keittiön kattolamppu alkaa äksyillä joulun kunniaksi. Usein jouluna on kärähtänyt jokin sulake jossain päin huushollia, kun on kinkku uunissa tai muuten kulutus suurempaa.
Kovasti jo odottelen nuorisoa tulevaksi etelästä. "Kolme yötä jouluun on..." Siis heidän tuloonsa.
Siunattua iltaa teille, lukijani!