Kategoriat: Muu kirjoitus
Hesarissa tänään
Nuoret parit hankkivat yhä varhaisemmassa vaiheessa suuren asunnon. Oletus on, että molemmat vanhemmat käyvät työssä, ovat terveitä ja hoitavat mahdolliset lapset siinä sivussa. Käytännössä yhteiskunta hoitaa ja kasvattaa lapset monessa tapauksessa. Lapset ovat koulussa, hoidossa ja harrastuksissa suuren osan valveillaoloajastaan.
Vanhempien voimat kuluvat työssä, eivätkä he jaksa välttämättä pitää lapselle rajoja, jotka olisivat ehdottoman tärkeitä lapsen turvallisuuden ja kasvun kannalta. Moni lapsi päättää itse, mitkä vaatteet tai ruoka kelpaavat. Vanhempien tehtävä on saada lapsi tottelemaan kodin sääntöjä. Sitä ennen vanhempien täytyy sopia niistä ja tietää itse, mitä ne heidän kodissaan ovat.
Vanhemmilta on kadonnut tärkeä osa vanhemmuuden tehtävää: olla kestävä ottamaan vastaan lapsen kiukuttelu ja rajojen hakeminen. Vanhemmat eivät välttämättä tiedä, mitä on olla äiti tai isä. Jos ei ole itsellä ollut hyvää kokemusta siitä, voi vain yrittää luovia jotenkin ja toivoa, että koulussa tai jossain joku muu tekee jotain. Tai viimein viranomaiset, jos ei lapsi muuten usko.
Ylipäänsä asenne, että joku muu tekee sen, mitä minä itse voisin tehdä, on hyvin tavallinen. Varsinkin ikävät työt ja tehtävät jätämme mieluummin toisten harteille. "Kyllähän minä, mutta kun se ei kuulu minulle."
On jätetty ottamatta huomioon, että vanhemmat tai lapset voivat sairastua, vakavastikin. Työpaikka voi mennä. Ihmissuhdeongelmat alkavat viimeistään siinä vaiheessa, mutta kenties jo aiemmin. Miten niihin on varauduttu?
Muutama vuosikymmen sitten vielä tieto siirtyi vanhemmilta lapsille. En tarkoita kirjatietoa, pääntietoa. Tarkoitan sydämen sivistystä ja ihmissuhdetaitoja. Käytöstapoja, mielipiteitä ja ajatuksia.
Nykyisin monella lapsella on oma televisio. Miksi? Mihin hän sitä tarvitsee? Lapsen kuuluu leikkiä ja keksiä itse. Lapsi on luova, ja aikuisen pitää antaa siihen mahdollisuus. Televisio on liian helppo ratkaisu tietokoneesta puhumattakaan.
Tietävätkö vanhemmat, että jopa 11-vuotiaat katselevat televisiosta aikuisille tarkoitettuja seksiohjelmia? Vai onko ne sittenkin tarkoitettu lapsille? Vanhempien pitäisi olla tietoisia, mitä lapset katselevat. Vai onko niin, että he eivät voi asialle mitään? Vai eivätkö he välitä? Onko oma onni tärkeämpi kuin lapsen kasvaminen onnellisessa kodissa?
Lasta on ohjattava perustaitoihin kädestä pitäen, niin kuin ennen sanottiin. Vaikka jokaisella olisi oma kylpyhuone kodissa, ei se vielä takaa sitä, että lapsi tai nuori osaa peseytyä tai tietää, koska vaatteet on vaihdettava. Tarvitaan ihmistä, äitiä tai isää.
Me ihmiset kompastumme omaan viisauteemme, ja niin on jo tapahtunut. Oma viisautemme on osoittautunut tyhmyydeksi. Ehkä jotain olisi vielä tehtävissä?