Kategoriat: Muu kirjoitus
Paikallisessa lastentarhanopettajien lehdessä. Osa jutusta.
Kauhajoen tapaus toi turvattomuuden myös Vaasan kouluihin ja päiväkoteihin. Tulimme konkreettisesti kokemaan, että mitä vain voi tapahtua myös meidän nurkillamme. Emme voi taata, että olemme turvassa terroriteoilta työpaikoillamme.
Samana päivänä, kun isku tapahtui, otin lapset lepohetkelle ja luin heille Psalmin 91. En puhunut mitään iskusta, mutta kerroin, että jokainen lapsi ja aikuinen saa aina turvan Taivaan Isän suojassa. Vaikka mitä tapahtuisi, ei tarvitse pelätä, vaan saa luottaa, että Taivaan Isä tietää kaiken aina paremmin ja pitää huolen. Ja jos ja kun kerran kuolemme, hän huolehtii siitäkin.
Jos aikuinen pelkää hammaslääkäriä tai mitä tahansa muuta, myös lapsi pelkää, vaikka aikuinen yrittäisi salata pelkonsa. Olemme kasvattajina esikuvia niin hyvässä kuin pahassa. On tärkeää kertoa lapselle myös se, jos ja kun pelkää, koska lapsi näkee sen kuitenkin. Lapsi on aito, eikä häntä voi petkuttaa.
Eräs äiti kertoi lapsensa nähneen painajaisia ampumisesta iskun jälkeen. Tuo äiti sanoi tunteneensa vihaa, mikä on ihan luonnollista. Kehotin häntäkin lukemaan Psalmin 91. Voimme olla turvana tietyissä asioissa, mutta olemme itsekin rajallisia. Toivomme täytyy olla itsemme ulkopuolella.
Mielestäni nykyään suuri ongelma on se, että harva työntekijä haluaa kantaa vastuuta. Emmekö itse näe, jos lapsella on ongelmia? Sanomme: "Pitäisi olla psykologeja, että lapset saisivat apua." Syynä siihen, ettemme tartu asiaan, on se, että haluaisimme jonkun muun kertovan ikävät uutiset. Meitähän voidaan vaikka haukkua! Se on todennäköistä, mutta se on tehtävämme siltikin. Tarvitsemme kuitenkin rakkautta, ettemme löisi lyötyjä.
Lapsella ja myös aikuisella on oikeus hiljaisuuteen ruokailuhetkellä. Teen työtä koululaisten kanssa, mutta pienemmät lapset ymmärtävät myös asian. Jokainen kärsii melusta, mutta aikuisen velvollisuus on saada hiljaisuus aikaan. Parina päivänä olimme ulkona koko iltapäivän välipalan jälkeen, kun meteliä oli liikaa. Kukaan ei saanut askarrella haluamiaan liskoja. Sen jälkeen hiljaisuutta alkoi löytyä.
Vika metelöintiin ei ole lapsissa, vaan aikuisissa, jotka sallivat sen. En puhu nyt leikin äänistä, vaikka niitäkin joutuu hillitsemään.
Työmme lasten parissa on yhä vaativampaa. Moni vanhempi ei kykene laittamaan mitään rajoja. Joskus sinä tai minä olemme ainoita, jotka laittavat turvallisen rajan lapselle. Jos emme laita, lapsella ei ole yhtään luotettavaa aikuista.
Kun kerromme huolemme lapsesta vanhemmalle siten, että osoitamme olevamme lapsen puolella emmekä häntä vastaan, vanhemmat voivat paremmin ottaa vastaan ikävää kuultavaa. Tietysti on vanhempia, jotka hyökkäävät, mutta hekin saattavat olla peloissaan ja siksi toimivat niin.
Meidän velvollisuutemme on ilmoittaa lastensuojeluviranomaisille, jos olemme huolissamme lapsesta. Ei tarvitse olla kauhea tilanne. Riittää, kun olemme huolissamme. Sen voi tehdä koko työyhteisön nimissä, ettei kukaan yksin joudu vastaajaksi.
Haluan haastaa meidät kantamaan vastuumme niistä lapsista, joita kasvatamme. Älkäämme odottako, että joku suurempi auktoriteetti tekisi sen, vaan meidän on se tehtävä. Tuo vaikeuksissa oleva lapsihan voisi olla vaikka omamme. Emmekö toivoisi hänelle apua, jos emme itse näkisi?
Kauhajoella kuulin tapahtuneen iskun jälkeisenä päivänä seuraavanlaista. Koko luokka itki ja pelkäsi. Vain eräs 9v poika oli rauhallinen, mitä muut ihmettelivät. Poika kertoi: "Ei minun tarvitse pelätä, koska uskon Jeesukseen. Jos kuolen, pääsen taivaaseen." Tuo poika sai rukoilla koko luokan puolesta ja tilanne luokassa rauhoittui.
Toivoa, iloa, voimaa työhön ja lepoa sohvan nurkassa kynttilän valossa toivotan Sinulle, kollega!