Kategoriat: Ajankohtaista
Vesisadetta
Aivan kuin olisin tehnyt mahdottoman urakan, kun sain levitettyä tähän mennessä tekemäni sivut jonkinlaiseen järjestykseen. Eilen sain kirjoitettua sitä paitsi neljä uutta juttua, joten olen oikein tyytyväinen.
Viime yönä näin unta, joka liittyy ilmiselvästi kirjaan: olin alasti pihalla, ja joku tökki minua hengarilla selkään. Joku tuli nuhtelemaan minua. Istuin kaivon kannella häpeissäni. Olin avuton ja yksin.
Voi olla että tuo tunne tulee monta kertaa vielä. Tähän asti vaivaiset lehtikirjoituksenikin ovat usein aiheuttaneet häpeää ja noloilua. Aivan kuin olisin paljastanut itsestäni jotain todella tärkeää. Ehkä tilanteen tekee sellaiseksi tunne, että olen tuodessani kirjoituksia esiin kuin näyttämöllä. Kaikki näkevät minut, mutta minä en näe ketään.
Eilen sain pari ihanaa vahvistusta ajatuksilleni, ja ihmettelen totisesti Jumalan johdatusta. Hän on ihmeellinen, kuten hänen nimensäkin on Ihmeellinen Raamatun mukaan.
Työt ovat alkaneet, ja siellä on aika hätläkkää. Klo 12 minun pitäisi olla noin kymmenessä paikassa yhtäaikaa, mutta sen jälkeen on vähän rauhallisempaa! Työtoverit ovat reiluja ja kivoja ja lapset ovat mukavia.
Ari on voinut suhteellisen hyvin, ja rakastan häntä tosi paljon. Meillä oli sunnuntaina hyvä hetki kotona kun olimme kahdestaan, ja sain kertoa joitakin tärkeitä asioita hänelle. Olimme myös kirkossa.
Sekin on pakko kertoa vielä kiireessä: sunnuntaiaamuna heräsin siihen, että Pyhä Henki minussa lauloi "On riemu kun saan tulla, sun Herra temppeliis!" Päätin mennä kirkkoon. Kun istuin kirkon penkkiin, ensimmäinen virsi alkoi ja se oli vk 195. "On riemu kun saan tulla..."
Koin itseni Herran kutsumaksi ja hoitamaksi. Oli ehtoollinenkin ja sain käydä alttarilla, ja se oli ihmeellistä ja ihanaa ja hoitavaa.
Nyt täytyy kiitää. Siunattua viikkoa sinullekin, lukijani!