14.06.2008 - Kehotus valvomaan.

Aurinkoista, eikä pilviä näy. Hieno kesäaamu.

Alkukesä on karannut tyystin käsistä. Viime kesästä jäi mieleeni, että luin paljon. Nyt en ole ehtinyt. Jotain hässäkkää on ollut koko ajan, eikä se taida muuksi muuttua, mutta eihän kesien tarvitse samanlaisia olla ollakseen ihan mukavia. Nyt on ollut erityistä herkkua keskustelut tyttären, nuoren morsiamen kanssa.

Tytär lähti aamulla pelireissulle Hämeenlinnaan pitkästä aikaa. Eihän hän ole ollut kotonakaan talveen, ja innoissaan oli menossa. Onneksi sormikin on alkanut parantua - hän vetaisi sormen päästä palan viikko sitten veitsellä.

Juhannus on vasta viikon päästä, mutta pihlajan kukinta alkaa jo vanheta. Syreenit ovat samoin kukkineet jo kauan. Unkarinsyreeni on tulossa pian kukkaan. Tänä kesänä minulla on todella paljon orvokkeja, ja tuli mieleeni, että pidän luonnossa paljon enemmän kasveista kuin eläimistä.

Lokit muistuttavat kyllä kesän tulosta, ja usein palaa mieleeni juhannus v. 1981 eli sinä vuonna, kun menimme naimisiin juhannuksen jälkeen. Olimme eräällä saarella Arin ja ystäväpariskunnan kanssa rannikolla, Vaasasta etelään. Se juhannus jäi mieleeni, vaikka sen jälkeen lienee ollut parempiakin.

Eilen tunsin itseni todella tädiksi. Voi itku. Menin kännykkäpuljuun vaihtamaan tyttären liittymää Onnista Toivoksi. Liittymä on vielä maanantaihin minun nimelläni, koska jokin sopimus on siihen asti voimassa.

Olisiko teillä henkilöllisyystodista, oli neito pöydän takana pyytänyt.
- Ehkäpä se on teillä sivutaskussa, tai jonkin alla, hän neuvoi tätiä, joka kaivoi repustaan uikkareita ja vesipulloja tiskille.

Tosi tätiolo. Ei ollut papereita mukana, mutta sain numeron jonne soittaa liittymän vaihtamiseksi. Uinnin jälkeen kukkaron puute aiheutti tarpeen pyytää LUOTTOA.

Arin kanssa menimme ulos, ja nälän siivittämänä hain ihanasta kuppilasta vanhainkodin puolelta pitsaa ja kahvia. Luottamus pelasi, ja tänään on muistettava lunastaa lupaus ja mennä maksamaan velkansa.

Vähitellen alkaa väsymys tulla pintaan. Arin suhteen on hiukan alakuloinen olo, vaikka hän on lähes tavanomaisessa kunnossa nyt. Antibiootti on menossa, maanantaina loppuu, ja sen jälkeen otetaan vielä crp, josta nähdään, onko tulehdusarvo normaali.

Ari ei itse ole yhtään huolissaan, kun kyselin hänen yskimisestään. Eilen hän veti henkitorveen pari kertaa, ja mietin, koska hän ei enää saa ilmaa vaan tukehtuu. Tähän mennessä en ole ehtinyt hätääntyä kyseissä tilanteessa. Nostan tuolia eri asentoon, ja hakkaan rintakehää ja keuhkoja, että hän saisi yskäistyä. Tähän asti se on onnistunut. Itse hän ei ole moksiskaan, ja se rauhoittaa kyllä minuakin.

Lähetin eräällä kohtalotoverille viestiä, miten heillä menee. Onneksi ihan hyvin. Hän ei ollut voinut vain viestitellä, kun koira oli syönyt tietokoneen johdot. Ystävien, tutuiksi tulleiden kohtalotovereiden voi olla vaikeaa lukea meidän kuulumisia. On pelko huonoista uutisista. Lisäksi tieto lisää tuskaa: onko meidän tiemme samanlainen.

Kunpa voisimme olla pelkäämättä. Ainoa konsti itselleni on pysyä lähellä Jumalaa. Salakavalasti virta kuljettaa kauemmaksi, ellei koko ajan valvo tilaansa. Kummasti elpyi Raamatun lukeminen Arille viimekertaisen kriisin myötä. Eilen unohdin Raamatun kotiin, kun oli niin monta asiaa muistettavana ennen sairaalassa käyntiä, ja harmitti.

En ollut oikeastaan huomannut lukemisen Arille vähentyneen ennen kriisiä. Kotona sama juttu, vaikka luenkin joka päivä. Vaaratilanne pitää valppaana. On pakko olla hereillä, ettei vihollinen pääse yllättämään. Vartija muurilla alkaa uinahdella, kun pitkään aikaan ei näy horisontissa mitään kiinnostavaa. Kun alkaa paukkua, niin johan vartijakin virkistyy.

Kiitän Jumalaa, että hän herättelee. Nukkuminen on yleensä sen verran mukavaa, että herätys kesken unien on keljua. Kehotus valvomaan on tänäänkin ajankohtainen. Se on jatkuvasti ajankohtainen, koska se on Raamatun sana.

Kriisit, vaikeudet, ahdingot ja hätätilat ovat niitä herätyskelloja, jotka ovat meille siunaukseksi. Ne ovat muistuksia siitä, mikä on kuitenkin tärkeintä. Se on se, että voisimme kerran sanoa: olen uskon säilyttänyt.