Kategoriat: Muu kirjoitus
Christina-lehden kesänumerossa. Se on kristillinen naisten aikakauslehti.
Odottaminen on eräs avainsana Jumalan maailmassa. Jumala odottaa, että saisi olla armollinen. Se, mikä ihmiselle on pitkä odotus, onkin Jumalan silmissä vain hetki. Ajatellaanpa vaikka Jumalan lupausta omaisuuskansalleen, että hän vie heidän pois Egyptistä. Israelin kansa oli kuitenkin orjuudessa, ja sitä kesti 430 vuotta.
Kannattiko heidän odottaa Messiasta? Jokainen sukupolvi kertoi seuraavalle, että pian Vapauttaja tulee: Jumala on luvannut. Mooses, Jeesuksen esikuva, tulikin, ja kansa sai lähteä erämaan kautta luvattuun maahan. Lähtö ei tapahtunut kuitenkaan kädenkäänteessä. Monta tuskastumisen kuukautta ellei vuotta kesti, ennen kuin viimein oltiin matkalla.
Meilläkin on kokemusta odottamisesta. Usein ajattelemme, että onni on nurkan takana. Kunhan vain saisin jonkin asian tai jotain muuttuisi, niin sitten olisin huipulla, tavalla tai toisella. Saatamme elää menneessä ihanuudessa, tai tulevan autuuden toivossa. Tämä päivä jää elämättä. Emme osaa nauttia hetkistä, vaikka pienistä onnen muruista kuitenkin elämä koostuu. Raamattu sanoo, että pimeitä päiviä on paljon. On turha odottaa pilvien häipymistä tyystin synnin vallassa elävän ihmiskunnan keskeltä. Kannattaa napata ilon ja onnen hetket, kun ne meille suodaan.
Jostain syystä odottaminen ei sovi muka ihmiselle. Vaikka ei olisi kiire, niin silti pitää mennä nopeasti. Jumalalla oli aikaa odottaa sopivaa hetkeä, ennen kuin hän lähetti Poikansa maailmaan. Moneen sataan vuoteen ei kuulunut profeettojen ääni. Oli hiljaista. Vain odotettiin. Oli uskollisia, jotka eivät poistuneet temppelistä, vaan rukoilivat ja odottivat Jumalan lupaamaa lasta. Uskollisten odotus palkittiin: heidän silmänsä saivat nähdä hänet. Odottaminen kannatti.
Kun Jumala pyytää meitä odottamaan, hänellä on varattuna jotain parempaa, kuin mitä sillä hetkellä on tarjolla. Kunpa emme kiirehtisi Jumalan ohi. Siten säästyisimme monelta harmilta ja katumukselta. Itse kullakin meillä on kokemusta hätäilymme seurauksista. Sen sijaan vähemmän tulee mieleen, että olisimme odottaneet liian kauan. Kun kuljemme Jumalan kanssa, emme myöhästy.
Näkykin odottaa aikaansa, eikä se myöhästy. Jos se viipyy, saamme odottaa sitä rauhassa, sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy. Näin lupaa Habakukin kirja. Odottavan aika on pitkä, mutta se ei ole turha. Sen aikana Jumalan suunnitelma toteutuu, niin että myös se, mitä odotamme, voi kypsyä toteutuakseen.