10.06.2008 - Ihme se taas on!

Sadepäivä!

Nyt alan vähitellen tajuta, mikä ihme Arin kohdalla taas kerran tapahtui. Eräs ystävä soitti, ja sanoi lääkäripuolisonsa sanoneen, että nyt se on menoa; ei voi enää kestää tuollaista kuumetta.

Toinen ystävä sanoi miehensä myös olleen tosi järkyttynyt: taitaa olla kuolema edessä.

Se minulla jäi kertomatta, kun olin maanantaita vasten yöllä sairaalassa, että Arin jalat olivat ihan kalikat. Siis jääkylmät. Yläpää hehkui kuumeesta, mutta jaloissa ei veri kiertänyt. Hoitaja oli vähentänyt Arin vaatetusta, niin että vain ohut peitto oli jaloilla - syystä että kuume laskisi.

Minun ällini kyllä sanoo, etteivät jääkylmät jalat enää mitään lämpöä voi luovuttaa. Niinpä laitoin Arille sukat, ja pari vilttiä päälle. Paidan hinasin puolestaan ylös, koska siellä päässä oli varaa luovuttaa lämpöä. Vähitellen jalat alkoivat lämmetä.

Itse asiassa tilanne siis varmasti oli ihan vakava. Vuosia sitten Arin taju meni suunnilleen, kun lämpö vähän nousi. Nyt hän naureskeli, kun puhuin hänelle, vaikka hän ei jaksanut avata silmiään, kuin hiukan välillä. Toinen silmäkin oli punainen ja tulehtunut, ja laitoin aamuksi viestiä, että laittaisivat silmävoidetta.

Mitään silmävoidetta ei ollut laitettu. Syykin oli ihan selvä: silmät eivät olleet tippaakaan tulehtuneet seuraavana päivänä!

Meidän ystäväjoukkoa on siunattua monilla rukousvastauksilla. Lukemattomia kertoja olen pyytänyt esirukousta Arin kriittisissä vaiheissa. Ystävät ovat olleet Jumalan puhuttelussa, ja seuraavassa hetkessä olemme saaneet kiittää vastauksista. Kukaan lähipiirissämme ei voi sanoa, etteikö Jumala vastaisi rukouksiin ja kuulisi.

Kuitenkin varmaan löytyy aina niitä, jotka keksivät jonkin porsaanreiän: potilas ei ollutkaan niin sairas kuin väitettiin. Siinä tapauksessa Arin osaston hoitajatkin ovat melkoisia valepukkeja koko jengi. Lääkärit mukaan lukien. He ovat olleet myös ihmeissään.

Tänään käydessäni Arin luona, hän oli tosi pirteä! Hän kyllä yski jonkin verran, mutta ei mitään tukehtumisyrityksiä. Siitä lähtien, kun sain päähäni, että lähdemme valloittamaan Arin kanssa maailmaan alkaen Prisman kahviosta, alkoi kapuloita työntyä rattaisiin. No, ei kiirettä kirkkoon, kyllä me sinne mennään jahka onnistuu ja tarkoitus on meidän päästä liikkeelle.

Joissakin asioissa huomaan olevani ihmeen kärsivällinen. Raamatussa sanotaan, että kärsivällisyys kasvaa, kun sitä koetellaan. Ilmeisesti tämän tietokonevekotuksen kanssa sitä ei ole koeteltu, sillä pillastun aika vikkelästi, jos en osaa käyttää tätä.

Tänään heräsin päänsärkyisenä, ja ajattelin että nytkö alkaa synkeys. Lisäksi onnistuin kehittämään nujakan juniorin kanssa. Että ihminen osaa ärsyttää! Se on minun ajatukseni kyseisestä henkilöstä, ja aivan ilmeisesti päinvastoin myös. No, vääntöä täytyy olla, että ilma puhdistuu : )

Juniori oli viikonlopun kaverin kotiväen mökillä Kalajoella toisten poikien kanssa. Pitkä istuminen moottoripyörän selässä otti asianomaisen selkään, ja se selittänee osaltaan surkean olon. Kaikki päivät eivät ole yhtä leppoisia.

Eilen sain vahvistuksen sille, että olen koko kesän vapaalla. En änkeä päiväkotiin heinäkuussakaan, vaan kitistelen kotona. Ensi viikolla suunnitelmissa on mennä Jyväskylään ystävien luo tyttären kanssa. Sitä ennen pitää "ohjelmoida" Ari juttuun mukaan.

Tarkoitan, että tämän hetkinen ajatukseni Arin kuumeilusta on seuraava: kun minä olen ulottumattomissa, kuume iskee. Itse kukin reagoi vähintään alitajuisesti, kun jotain masentavaa tapahtuu. Ari ei voi liikkua, puhua, mennä minnekään. Hän on täysin toisten varassa. Kun minä lähden kauemmas, kuten nytkin matkustin pojan perheen luo, tulee takuulla jollain tasolla paha mieli. Kuka nyt haluaisi olla ulkopuolella perheen kuvioista! Ei kukaan.

Aria suorastaan nauratti, kun kuulustelin, pelottaako häntä, tai onko paha mieli tai turvaton olo, kun lähden jonnekin. Ei ole kuulemma. Mutta ei se voi olla vaikuttamatta, kun on tunteet.

Joten nyt on tehtävä jotain, jos aion olla pois kolme päivää. Saa nähdä, miten asia etenee. No, rukouksin ainakin.

Tänään keskustelimme muistakin mielenkiintoisista asioista, mutta niistä myöhemmin kenties.

Kiitos vielä, sinulle, lukijani. Toivon, että sinun uskosi Jumalaan vahvistuu ja voit nähdä Jumalan ojennetun käden myös omalla kohdallasi. Meidän kohdallamme se on ilmeinen. Siunausta elämääsi!