Kategoriat: Ajankohtaista

Katotaan tää juttu loppuun asti, sanoi Ari kerran.

Yöllä alkoi sataa. Huomasin asian sairaalan ikkunasta. Edelleen sataa. Hyvä.

Eilen laitoin kiitos-tekstareita uskollisille esirukouksista aiemman kuumeilun häipyessä. Kävin Arin luona iltapäivällä, ja kaikki oli hyvin. Itse en vain jaksanut ottaa Aria kotiin. Kirjoitinhan eilen, että harmitti vähän, kun varmasti Ari olisi tullut.

Yhdeksän jälkeen illalla sairaalasta soitettiin. Tunnistin numeron, ja odotin taas vaikka mitä. Samainen asiallinen hoitaja, joka kuukausi sitten soitteli samoin ja kertoi tilanteen, kertoi tilanteesta. Kuume nousussa, ja hän oli huolissaan. Olisi hyvä jos tulisin.

Tällaisissa tilanteissa laskeutuu rauha. Totta kai vähän säntäilen heittelemässä vaatetta niskaan. Saapuessani Ari oli saamassa hengitystä avaavaa lääkettä naamarin kautta. Hän nukkui, tai oli silmät kiinni. Kuumetta 38.9. Sairaanhoitaja itse oli lähdössä vuorosta, ja paikalle yöksi jäi vain tyttönen näin meikäläisen näkökulmasta katsottuna. Sairaanhoitaja toivotti hyvää yötä helpottuneena, kun jäin paikalle(näin minusta tuntui) annettuaan antibiootin ja kuumetta alentavan lääkkeen Arille.

Puoli kolmeen mennessä Ari sai toisenkin supon, ja kuume laski hiljakseen. Hän jopa yritti naureskella tapansa mukaan, ja raotteli silmiä. Hymyili, kun juttelin. Vaihdettiin paitaa kolmesti. Säntäsin imun kanssa kurkkuun heti, kun Ari yrittikään yskäistä. Vähän limaa nousi, mutta suurin osa tulematta.

Happiviikset lykkäsivät lisäilmaa, mutta Ari hengitti mielestäni aika hyvin. Jopa oikein rauhallisesti välillä. Tosin välillä suu niin auki, että arvelin, että ei saa ilmaa riittävästi. Olen harvinaisen tarkasti ja usein seurannut puolisoni kitalakea ja kurkkua sisäpuolelta : (

Oloni on rauhallinen. Naula päässä -tunne kuitenkin. Olen menossa piakkoin takaisin sairaalaan.

Luin yöllä Valitusvirsiä. En sen takia, että olisi ollut ruikutusolo, vaan olin siinä kohden muutenkin. Tekstissä oli lohduttavia kohtia:

20. Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.
21. Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.
22. Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
23. se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.
24. Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.
25. Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.
26. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.

55. Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä.
56. Sinä kuulit minun huutoni: "Älä peitä korvaasi minun avunhuudoltani, että saisin hengähtää."
57. Sinä olit läsnä silloin, kun minä sinua huusin; sinä sanoit: "Älä pelkää."
58. Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni.

Jumalan sanassa on aina toivo. Ellette usko, ette kestä, sanoo Sana, ja totta se on.

Ilman ystävien ja seurakunnan esirukousta emme olisi tässä. Kiitos ystävät rukouksistanne, te, jotka näiden sivujen kautta muistatte meitä!

Jumala on siunannut maatamme korkealla elintasolla ja tekniikalla. Ilman sitä Ari ei olisi hengissä. Ja teknologiasta huolimatta, olkoon sitä tai ei, me emme olisi elossa ilman Jumalan armoa. Kiitos Jumalalle Hänen sanomattomasta armostaan!

JATKOA ILTAPÄIVÄLLÄ

Olin Arin luona kolme tuntia. Lääkäri kävi ja kuunteli Arin keuhkoja: ei mitään rohinoita kuulunut. Totesivat, että ihme on tapahtunut, sillä tilanne oli eilen kriittinen!

Kuume on myös tiessään, ja Ari voi hyvin. Tosin hän yski ja käytin imulaitetta n.20 kertaa vajaan tunnin sisällä. Miltä tuntuisi, jos omaan kurkkuun työnnettäisiin aina vähän päästä muoviletku? Jos sillä vielä sörkittäisiin välillä kitalakeen ym. turhaa pökkimistä, niin ei olisi hääviä. Siihen Ari joutuu pakosta joka välissä!

Nämä tilanteet lujittavat meidän suhdettamme. Ihmettelen, kuinka lennokkaasti juttuni luistaa, ja Ari nauttii. Rakkaus on kekseliäs!

Yhtä varmaa kuin on Arin puolustaminen ja tukeminen, kun hän sitä tarvitsee, on se, että jälkinäytös seuraa. Tarkoitan, että kun Ari alkaa elpyä, alan väsyä ja painua suon silmäkkeisiin. Sieltä ruikutan ja rutisen. Mutta me kestämme tämän.

Jeesuksen avulla kestämme, mitä Hän on varannut tulevaisuuteen, emme omassa voimassa. Hoitaja ja lääkäri jälleen selvästi odottavat, millä hetkellä Ari vetää viimeisen henkäyksen. Minä olen tilanteelle kai sokea, sillä minusta Ari ei vaikuta ollenkaan kuolevalta. No, aika kaiken näyttää. Jumalan armoa on, ettemme näe tulevaisuutta. Tosin he totesivat ihmeissään, että tilanne on nyt AIVAN toinen kuin eilen illalla!

Syreenien aika