08.06.2008 - Sivujen uudistusta

Kiitos, kiitos kiltti Jyrki!! Ihania nuo mun kuvat tuolla yläreunassa. Ihan lystikseen pitää vaihdella sivuja.

Jyrkillä on ollut työn alla minun sivujeni kohennus. Kannatti mennä Helsinkiin näyttämään naamaansa, jos siitä oli seurauksena ihmeellinen voimainponnistus, ja sivuille uutta ilmettä : ) En siis tiedä, oliko käynnilläni vaikutusta asiaan, mutta joka tapauksessa sivun yläreunassa vaihtuu aina kuva. Nyt sitten pitää vaihdella sivua ihan jatkuvasti, että näkee, mitä milloinkin ilmestyy horisonttiin.

Aamukirkon jälkeen meressä polskuttelusta virkistyneenä painelin sairaalaan. Siellä Ari oli muina miehinä kuin ei mitään kuumetta olisi ikinä ollutkaan. Hyvä niin tietysti. Harmi vain, että minulla menee puhti moisesta kuumepiikkeilystä: en jaksanut ajatella ulosmenoa tai kirkkoon menoa Arin kanssa. Aina pitää fundeerata, pitäisikö olla imu mukana vai miten käy.

Silloin kun minulla on voimia, pidän haasteista ja eräänlaisesta riskinotosta jos niin voi sanoa. Kun ei voimia ole, niin en jaksa urheilla. Tarkoitan siis Arin tilannetta. Ari olisi varmasti halunnut ulos, kotiin, kirkkoon tai mihin vain. Jos ehdottaisin ulkomaan matkaa, hän lähtisi taatusti, kun tietää, että kyllä me jotenkin selviäisimme. No, emme todellakaan harkitse mitään sellaista, joten huoli pois.

Loman alku varsinkin on aika epätoivoista aikaa itselleni. Roikun väsymisen ja jaksamisen rajoilla. Helsingin reissu oli antoisa monin tavoin. Harmittaa vaan, kun lomailukin väsyttää. Ehkä se kertoo yleisesti väsymyksen määrästä.

Kirjoitin aiemmin mahdollisesta laiskuudestanikin. Vahva suorittamisen pakko ajaa tekemään enemmän kuin jaksaa. Aina on pieni epäilys, että ei aivan riitä.

Suorittamisesta pitäisi kasvaa ulos, ja uskoa, että minä riitän. Armo riittää, minä riitän tällaisena. Ainakin Jumalalle, ainakin Arille. Itse vaadin itseltäni eniten. Tänäänkin sairaalasta lähtiessäni tuntui, että olisiko sittenkin pitänyt ottaa Ari mukaan. Laiskuuttani vain ajattelen sohvaa ja kirjaa.

Mutta hyvä näin. Saan luottaa, että Jumala on edeltä valmistanut teot minulle. Saan vaeltaa niissä. Rakastan vaeltaa-sanaa. Se kuvaan mielestäni erityisen hyvin Jumalan johdatuksessa kulkemista. Se on eteenpäin menoa joskus hitaasti, joskus nopeasti, mutta menoa kuitenkin. Eikä vauhdilla olekaan merkitystä vaan suunnalla, että se on oikea - että edellä kulkee Hyvä Paimen, ja minä vaellan vakaasti häntä seuraten.

Tänä kesänä tarkoitukseni oli laittaa vain ihan vähän pihakukkia, joita on sitten helppo hoidella. Mitä vielä: nyt niitä on entistä enemmän. Kaikki ruukut käytössä. Mutta ovat ne vaan ihania!

Taidan ponkaista punkkaan. Väsyttää vaihteeksi, ja eräs kirja on vähän kesken. Minulla on muuten monta kirjaa lukemisen alla yhtä aikaa. Harvoin vain yksi.

Olen muuten seikkaillut siellä facebookissakin hiukan. Edelleen olen aika lailla sormi suussa, mutta sinnikkäästi opettelen systeemin metkuja. Vähitellen. Tosin kärsivällisyyteni on surkea, en jaksa jahkailla. Keskeneräistähän tämä elämä on monin osin, mutta sen kanssa vain pitää opetella tulemaan toimeen.

Onneksi tärkein asia on hoidettu puolestamme. Jeesus täytti sen, mihin itse emme kykene. Muulla ei sitten olekaan oleellista merkitystä, joten rauha ja lepo vaan, ystävät!