Kategoriat: Muu kirjoitus
1.6. Pohjalaisessa
- Tahtoisin kuulua osana jonkun ihmisen elämään. Näin sanoi eräs henkilö Laila Hietamiehen romaanissa. Tuohon ajatukseen sisältyy syvällinen sisältö.
Jos ihmisellä ei ole ketään, joka välittää, miksi elää? Mitä merkitystä on kauneudella, omaisuudella, viisaudella tai millään, jos sitä ei voi jakaa kenenkään kanssa? Elämään tulee ilo ja merkitys sen kautta, että olen jollekin tarpeellinen. Joku välittää ja on kiinnostunut, mitä minulle kuuluu. Kun voi jakaa kokemuksen tai ajatuksen toisen ihmisen kanssa, se saa aivan erilaisen merkityksen.
Yksi hymy voi pelastaa päivän. Kun tulee nähdyksi, kokee olevansa olemassa. Vastasyntynyt lapsi kuolee pois, jos ei kukaan katso hänen kasvoihinsa, silmiinsä. Herran siunauksessa pyydetään, että Herra kääntäisi kasvonsa puoleeni ja valaisisi, kirkastaisi kasvonsa minulle. Siinä on syvä viisaus: ihminen tarvitsee tulla nähdyksi.
Mike Adkins kirjoittaa Norman-nimisestä miehestä. Tämä ei huolehtinut itsestään, ja häntä kiusattiin. Norman oli eräänlainen kylähullu. Kun Mike tiedusteli, miksei Norman ollut peseytynyt vuosiin, vaan eli sotkun keskellä, vastaus oli tyrmäävä. - Minä ajattelin, ettei kukaan välitä.
Kuinka moni meidän keskellämme joutuu ajattelemaan, ettei kukaan välitä? Tutkimuksen mukaan moni nuori kokee niin! Kaikesta vanhempien rakastamisyrityksistä huolimatta vanhempi ja nuori eivät kohtaa toisiaan. Yhteys puuttuu.
Tosiasia vanhusten, sairaiden ja "erilaisten" ihmisten suhteen on, että yksinäisyys on ainoa seuralainen. Jos kukin meistä voisi huomata yhden tällaisen lähimmäisen, tilanne muuttuisi ratkaisevasti. Emme voi muuttaa koko maailmaa, mutta jospa voisimme olla lähimmäinen edes jollekin.
Yleensä huomioimme ne, joita kaikki muutkin kiittelevät. Jospa laittaisimme tervehdyksen seuraavaksi ihmiselle, jolla ei ole ketään. Ehkä sinä olet se lähin mahdollinen. Sinunkaan elämäsi ei ole siis turha!