23.05.2008 - Perjantaihin on päästy

Ei pakkasta yöllä. Ihana aamu, tuulee vähän.

Niin se tytär tuli. En ole tointunut vielä siitä, vaan ihmettelen edelleen. On tosi mukavaa!

Katselin vähän aikaa sitten, että kyllä lintusten kelpaa asustella, mutta ei näytä olevan helppoa niilläkään: koivun kyljessä on yksiö, mutta sekä sinitiais- että kirjosieppoperhe tahtoisi asuttaa sen. Mahdoton yhtälö. Saa nähdä, kumpi vie voiton. Luonto käy omaa taisteluaan joka puolella.

Hirvittää oikein tämän päivän nuorison käytös. Ei siis näiden omien, mutta noin yleisesti. Tv:stä tulee kuulemma aina vain sairaampia sarjoja, ja niitä porukat vissiin vahtaavat silmät kierossa illat ja yöt, ja sitten toistavat sitä käytöstä. Tytötkin nuolevat ja lääppivät toisiaan kilvan, niin ettei meinaa välillä silmiään uskoa. Onko peli menetetty? Ainakin vaikuttaa siltä, ellei ihmettä tapahdu.

Tietysti aina on ollut kaikenlaista, eikä mitään uutta auringon alla. Kuitenkin kulttuurit ovat tuhoutuneet päästyään huippuunsa. Tilanne ei voi pysyä samassa, vaan se kehittyy ylös- tai alaspäin ja kun ollaan riittävän korkealla, tulee romahdus. Koska se tapahtuu ja miten?

Elintaso on korkea maassamme. Silmiin voidaan saadaan näkö kätevällä laserleikkauksella, jos näössä on tietynlaista vikaa. Kuulin, että eräskin henkilö, jonka silmät olivat -12 eli ei nähnyt kuin hahmoja vain, on saanut heittää silmälasit nurkkaan, ja näkee nyt mainiosti. On se ihmeellistä.

Meidän tulisi nähdä Jumalan ihmeenä nämäkin tekniikan voitot. Kehitysmaissa eivät keskoset jää henkiin, eikä Arin eläminenkään olisi ollut mahdollista vuosikymmeniin tai ainakaan yli kymmeneen vuoteen. Meillä on ollut lisäksi Jumalan sana jo satoja vuosia. Sitten ihmettelemme, ettei Jumala tee mitään!

Jumala on antanut meille sanansa. Hän on siunannut maatamme ja kansaamme huippuelintasolla. Meidän tulisi uskoa häneen ja ottaa todesta, mitä hän sanoo sanassaan. Teemmekö niin? Eikö moni odota, että Jumala tekisi JOTAIN? Minäkin valitettavasti usein.

Meidän tehtävämme on pysyä katse koko ajan Herrassamme Jeesuksessa ja kuunnella häntä. Jeesus sanoi, että jos me olemme hänessä: sehän tarkoittaa siis olemista yhtä hänen kanssaan - niin me saamme kaiken mitä anomme! Me vaan ihmettelemme, kun hän ei vastaa, vaikka saatamme huidella kaukana hänestä.

Jos emme saa vastauksia, vika ei ole Jumalassa, vaan meissä. Toisekseen: ei Jumala aina vastaa meille, väittää Champers, ja on varmasti oikeassa. Joskus me vain tarvitsemme enemmän sitä, ettei hän vastaa. Sitä kautta opimme tuntemaan Jumalaa paremmin, ja se on parasta ja enintä, mitä voimme saada.

Asiasta toiseen.
Eikö sellainen, jolla on tietyn taudin oireet, sairasta juuri kyseistä tautia? Olen lukenut Naislahjakkuus –kirjaa (Uusikylä), ja löytänyt sieltä tuttuja luovan ihmisen oireita. Siis olen luova, ja omalla sarallani lahjakas. Tuntuu helpottavalle, kun löytää itseään! Suosittelen tuota kirjaa, se on uunituore.

Esimerkiksi oma laiskuuteni sai fiksumman nimen. Se onkin sitä, että voidakseen luoda jotain, täytyy olla aikaa ajatella ja panna sisuskaluja järjestykseen. Näin olen itsekin päätellyt, mutta mukavampaa saada diagnoosi vielä päälle.

Lahjakkuuden lajeja on useita, ja jos ihminen tekee työtä sen asian puolesta, missä hän on hyvä, hänestä kehittyy lahjakas sillä alalla. Sehän on tietysti selvä. Mutta kääntäen on siten, että ollakseen lahjakas jossain, on opiskeltava sitä asiaa ja harjaannutettava taitojaan. Sen uskon. Keskinkertaisesta voi tulla lahjakas, mutta lahjakkaasta keskinkertainen, ellei ponnistele ja ahkeroi.

Olen kuullut sanottavan, että Jumala ottaa usein ihmisen heikoimman ominaisuuden, ja tekee siitä armolahjan. Näin on käynyt ainakin minun kohdallani. Minulle, täysin mustavalkoisajattelijalle Jumala on antanut kyvyn kääntää kiviä, joita moni ei näe. Eilen juuri ajattelin, että olisi helpompi, kun ei tuota lahjaa olisi. Kyse on nähdä, mikä on jonkun lähimmäisen ongelma, ja osoittaa se. Viisaaalla tavalla, ja rakkaudella mieluummin.

Pyysin eilen vahvistusta Jumalalta, että tiedän olenko oikeilla jäljillä erään asian suhteen. Sain vahvistuksen Jori Brandlerin tekstin kautta, jossa hän selittää Ilmestyskirjaa. Hän selitti, että kun suuri, rikas Babylonia tuhoutui, kukaan ei auttanut sitä. Kaikki "ystävät" katsoivat loitolta, ja surkuttelivat, kuinka noin hieno kaupunki voi hetkessä tuhoutua. Kukaan ei mennyt auttamaan. Siihen asti oli oltu ystäviä, kun itse hyödyttiin asiasta, mutta siihen se loppui, kun toisesta ei ollut hyötyä. Ystävä menee ja auttaa, kun toinen on hädässä, eikä jätä hädän hetkellä.

Niinpä minäkin koin, että pitää tarttua erääseen tilanteeseen, johon eivät muut tartu, kun eivät näe, mitä tapahtuu. Se, joka näkee, on vastuussa, ellei tee mitään. Uskon, että kun asia on minulle ilmaistu, saan myös viisautta viedä sitä eteenpäin, että silmät aukeavat.

Mutta kuten sanottu: näissä asioissa olisi helpompi, kun ei näkisi, tietäisi, huomaisi. Sen takia minulle on annettu erityinen rohkeus, koska muuten en uskaltaisi tarttua. Lähimmäistä on kuitenkin autettava, sitähän minä itsekin toitotan. Herra viisautta antakoon.