03.05.2008 - Arin kanssa teimme historiaa!

Tänään on tapahtunut paljon. Päivällä olin Raimo-veljemme siunaamistilaisuudessa kaupungin kirkossa ja sen jälkeen saattamassa hautaan. Tuntui, että pitää saatella perille asti. Kirkossa oli paljon ystäviä ja seurakuntalaisia. Suku oli pieni, mutta ystäväjoukko laaja. Tilaisuus oli kaunis ja surullinen. Herra voimia antakoon läheisille eritoten.

Koivu kukkii ja sen huomaan. Silmäni kutisevat enkä saisi itkeä: huomasin päivällä, että hengitys leikkaa kiinni. Siirryin tuhtimpiin lääkkeisiin(napostelen päivittäin ympäri vuoden antihistamiinia). Ellen tee niin, on nokka tukossa, ja poskiontelotulehdus alta aikayksikön. Pari viikkoa kestää pahin allergiavaihe.

Mainitsin jossain jutussani, että taidamme ampaista Arin kanssa lähimarkettiin, ja sen teimme tänään! Taitaa tosiaan olla 20v siitä, kun Ari on viimeksi käynyt kaupassa. En ole tullut ajatelleeksi asiaa tuolta kannalta aiemmin. Sanoin, että jos alat yskiä tai muuten yrität tukehtua, niin shoppailu loppuu lyhyeen. Mutta ehei, Ari näytti nauttivan. Ostettiin uusi termospullo ja muutakin tarpeellista. Tietysti reissu tehtiin härmän malliin, eli kolhaistiin ohi mennessä eräästä hyllynreunasta pala pois.

Ensi kerralla siirrymme seuraavaan markettiin, joka on vähän kauempana.

Sain erään ajatuksenpoikasen. Usein pyydämme Jumalalta, että Hän tekisi JOTAIN. Se "jotain" on mielestämme sitä, että läheinen parantuu tai saamme paremman työpaikan. Eli muuttuja on joku/jokin muu kuin minä. Mitä jos Jumala avartaakin meidän ajatuksiamme? Jos mikään ei ulkoisesti muutukaan, mutta minä itse muutun, ja alan nähdä asioita eri lailla? Eikö se ole ainakin yhtä suuri ihme? Oikeastaan suurempi!

On helppo odottaa muiden muuttuvan tai tilanteen muuttuvan. Jos pitää itse muuttua, niin se tuntuu paljon työläämmältä. On mukavampi käydä hierojalla kuin venytellä itse!

Olen pyytänyt tälle kesälle muutosta. Tänään aloin miettiä, että ehkei mikään ulkoisesti muutukaan. Ehkä minun tulee nähdä uskossa syvemmälle, pitemmälle, laajemmin! Tähän asti kesät ovat kuluneet meidän takapihalla Arin kanssa, tai korkeintaan sairaalaan lammen rannalla, mikä sinänsä on ihana paikka kesällä. Alkaa nyppiä kuitenkin, ja vaihtelu tekisi poikaa.

Ei ole ollut mahdollisuutta muuhun tähän asti. Ari yskii ja meinaa tukehtua. En mielelläni lähde kauas imulaitteesta. Mutta jospa uskossa alamme seikkailla vähän kauemmas? Jos pääsisimme kalamarkkinoille toukokuun lopussa? Kesäkuulla samoin. Ja noihin marketteihin muuten vaan poikkeamaan.

Ovathan meidän kirkkoon menotkin olleet uskonvaraisia reissuja. Ari on ollut tukossa ja yskinyt, mutta rukoillen on vaan menty ja aina on selvitty. Jospa uskossa pääsisimme vähän muuallekin?

Itse asiassa tänään tein Arin verkkaritakkiin ratkaisevan muutoksen: leikkasin saksilla selästä takin auki melkein niskaan asti. Koekäytin sen Arilla ja se toimi. Nyt saa remmit kiinni ja takin päälle niin etteivät hartiat jää paljaaksi! Kotona ompelin sitä vähän ja sillä sipuli. Uusi asuste on valmis käyttöön!

Tänään tuntui muutenkin, että Arin pukeminen ja tuoliin heitto käy sutjakammin kuin ennen. Mistä se voi johtua? Harjaantumisestako? Ari ainakin oli kovasti innoissaan, ja itse olen onnellinen kun voin ilahduttaa häntä. Mikäs sen mukavampaa kuin mennä kahdestaan jonnekin!

Huomenna on pyhäkoulun kevätjuhla. Neljä viikkoa töitä ennen kesälomaa. Parin viikon päästä tytär kotiutuu. Luulen, että kesä on tuossa tuokiossa.

Hyvää kesän odotusta meille kaikille!
jk. Ei ole pahitteeksi, jos sinäkin huokaiset pienen rukouksen meidän kesäreissujen puolesta. Yksikin rukous auttaa!