Kategoriat: Ajankohtaista

Raamattu on tärkein ja rakkain kirjani

Kirjoittelen ajatuksia Pawsonin opetuksen äärellä. Katsoin ohjelmaa netistä. Pawson on englantilainen raamatunopettaja.

- Haggai puhui vain kolmen kuukauden ajan
- hän oli Sakarjan ohella ns. pikkuprofeetta, joka vaikutti pakkosiirtolaisuuden jälkeen juutalaisten keskuudessa, osittain yhtä aikaa Sakarjan kanssa.
- Jesaja ja Jeremiahan vaikuttivat 40-50 vuotta
- Haggai toi Jumalalta viisi sanomaa
- pakkosiirtolaisista vain n. 50 000 palasi, sillä osa oli jo asettunut mukavasti aloilleen taloihinsa, eikä halunnut palata takaisin
- prinssi Serubbaabelin nimi tulee sanasta baabel=babylon=siemen
- Serubbaabel oli siis Daavidin sukua, siemen, jonka piti säilyä Jeesuksen takia
- S. avusti pakkosiirtolaisia temppelin rakentamisessa näiden muutettua takaisin Jerusalemiin. Hän halusi että hänenkin puolestaan rukoillaan, ja sen takia hän salli paluun
- kahden vuoden päästä tuli valtaan Daarejaves, joka kävi sotia, eikä rahaa enää irronnut siirtolaisten rakentamiseen

Pakkosiirtolaiset palasivat samaa reittiä, kuin Aabraham oli tullut!
- hekään eivät tienneet, minne tulevat
- ensimmäinen tehtävä oli rakentaa alttari kivistä, kuten Aabrahamkin oli aina rakentanut
- alttarilla uhrattiin kiitokseksi Jumalalle

Pakkosiirtolaisten tiilitalot vaihtuivat telttoihin, kaupankäynti maanviljelyyn. Maa oli ollut 70v autiona, ja kaikki piti aloittaa alusta.
- oli köyhyyttä
- pulaa kaikesta
- paikallinen sekakansa vastusti juutalaisten rakentamista
- kaksi vuotta rakennettiin temppeliä, kun varojen tulo loppui, meni 14 v, kun temppeliä ei rakennettu ollenkaan. Oli saatu vasta vähän seiniä pystyyn.
- ihmiset todennäköisesti keskustelivat: tulimme väärään aikaan tänne, paikka on oikea, mutta aika väärä - ei olisi pitänyt tulla
-
Siinä tilanteessa Haggai puhui ENSIMMÄISEN kerran:
- Haggai näki mikä oli pielessä. Hänen kirjassaan ensimmäiset luvut ovat pelkkiä kysymyksiä. Jumala kysyy kansalta.
- Herra osoittaa, että kansan ajatukset ovat menneet väärille raiteille
- tapa ajatella on pielessä
- kansa ajatteli, että Jumala oli syyllinen kansan katastrofiin, köyhyyteen
- Jumala osoitti, että tilanne oli päinvastainen: Jumala vain reagoi siihen, miten kansa toimi
- "lakkasitte rakentamasta temppeliä, sen jälkeen tuli köyhyys ja kurjuus ja lama"
- "huolehditte vain omista taloistanne, ja Herran huone jäi hoitamatta"

Seuraus Haggain sanomasta: kansa heräsi, teki parannusta ja alkoi rakentaa
"Näin sanoo Herra: Olen kanssanne jälleen."

TOINEN sanoma tuli 27pv myöhemmin tilanteessa, jossa oli alettu kapinoida:
- vanhukset sanoivat: eipä muistuta meidän päivien temppeliä! Ei vedä vertoja!
Haggain sanoma siihen:
- "Älkää halveksiko pienten alkujen päiviä"
- "Henkeni jää asumaan kanssanne"

Kolmesti Haggai sanoi: olkaa lujat!
- Jumala hallitsee luontoa ja kansoja, oli Haggain sanoman sisältö
- lupaus, että temppeli voidaan asettaa ennalleen, Herra antaa varat
- "Täytän huoneeni kirkkaudella, joka on suurempi kuin aiempi" - tämä toteutuikin myöhemmin

KOLMAS Haggain sanoma tuli 2 kk myöhemmin. Oli tullut seuraava kriisi: ei satanut, vaikka oli sateen aika.
- vaikka rakennamme temppeliä, niin Jumala ei anna sadetta!
Haggai ymmärsi, että siihen täytyy olla syy
Jumala puhui: kun likaiset ja puhtaat lautaset pannaan samaan kasaan, puhtaatkin likaantuvat
selitys: kansa on epäpuhdas, ei elä oikein. Voisiko se rakentaa temppeliä Herralle, kun se elää synnissä?
Seuraus: ihmiset tekivät parannuksen > seuraavana päivänä satoi, vaikka ei ollut sadeaika!

NELJÄS sana tuli Serubbaabelille: lupaus.
- tulee päivä, jolloin Jumala asettaa ennalleen Israelin valtaistuimen
- Jumala tekee Serubbaabelin sinettisormukseksi ts. kuninkaalla on sinettisormus
- "sillä olen valinnut sinut"

Jeesuksen sukupuussa Serubbaabelilla on keskeinen osa: Matt 1 mukaan Jeesus syntyy Daavidista, Salomon ja Serubbaabelin kautta. Luuk 3 mukaan Jeesus on Marian jälkeläinen Serubbaabelista Nathaniin ja sieltä Daavidiin.
- Molemmat sukuluettelot kulkevat Serubbaabelin kautta!

Haggain opetus kirjassaan on:
- laittakaa Jumala ensimmäiseksi
- etsikää ensin Jumalan valtakuntaa
- paras sosiaalitoimisto on taivaan valtakunta
- Jumala ei lupaa ylellisyyttä mutta hän lupaa sen mikä on tarpeen

Kysymys ei ole siitä, mitä teemme Herralle, vaan siitä, että olemmeko puhtaita tekemään Herralle sen mitä teemme?
Likaammeko sen, mihin koskemme?
On pantava asiat ensin kuntoon!
On katsottava että elää oikein.