14.01.2008 - Vilhoo vihloo!

Otsikolla ei ole juurikaan tekemistä Vilhon kanssa, jos ei toki häntä vastaankaan, mutta vihlominen on tullut viime päivinä tutuksi. Varsinkin viime yönä. Mutta riimillistä sanaparia oli pakko käyttää kun hollille sattui.

Heräsin kahdelta siihen, että vasemman korvan takaa vihloi oikein kunnolla. Tuli mieleen synnytys. Tarkoitan, että välillä lakkaa hengittämästä kivun takia, ja välillä taas voi hengittää; sikäli samanlainen kokemus. Hetkittäin epäilin, että kuvittelen koko vihlomisen, kunnes taas muutaman sekunnin piti kipristellä ja siristellä. Äidyin jopa soittamaan keskussairaalaan päivystykseen. Siinä oli johdatuksen makua, sillä puheluun vastasi henkilö, jolla oli itsellään ollut flunssaan liittyvää vastaavaa vihlomista jokin aika sitten. Täten rentouduin ja lakkasin epäilemästä aivoverenvuotoa tms.

Pyöräily oli kaiken vihlomisen alkujuuri. Kävin lauantaina pyörällä kaupassa, enkä suinkaan avopäin. Kuitenkin tunsin tutun pakottamisen takaraivossa, joka on merkki kylmästä. Ja tuo siitä seurasi.

Lopulta nakeltuani riittävästi särkylääkettä nassuun meni taju, mutta sen ehdin havaita, että vihlominen jatkui samaan tahtiin. Toki pökerryin väsymyksestä ja tajunta palasi aamutuimaan, kun juniori lähti kouluun.

Töissä naaman vääntely jatkui ja paheni, jolloin työparini katsoi parhaaksi lähettää minut kotiin irvistelemään. Täällä sitten olen lorvinut villahousut vaihteeksi päässäni, ja viilentävää hevosvoidetta paremman hiusrasvan puutteessa olen levitellyt takaraivoon. Vihlominen väheni. Yö näyttää, kannattaako jäädä kotiin huomiseksi ja jättää työpaikan ihmiset naamailematta.

Joten tällainen päivä tänään. Arinkaan luokse en voinut mennä, mutta jospa huomenna onnistuisi. Tosin huomenna olisi iltamenokin, mutta aika näyttää miten sen kanssa käy.

Olisi ollut mahdollisuus lähteä taas kerran politiikan kiemuroihin mukaan. Mietin ja rukoilin asiaa muutaman päivän ystäväjoukon kera. Lopputuloksen kruunasi Arin mielipide, ettei se ole minun paikkani. Sain rauhan sydämeen asiassa. Minulle sopii paremmin vapaa heiluminen siellä täällä ja mihin minut milloinkin lähetetään. Koen tällaisen elämän omakseni. On tärkeää löytää oma tiensä, se juuri minua varten edeltä valmistettu. Rauha sisimmässä kertoo, jos suunta on oikea.

Rukoukseni olikin eilen ehtoollispöydässä: Sinä olet luvannut osoittaa minulle tien. Tee se Isä Jeesuksen nimessä. Ja tänään kuulin eräästä avautuvasta ovesta, mutta kerron siitä siten kun se on ajankohtainen.

Vilhosta vielä sen verran, että on minulla yksi sen niminen serkku! Muistan kun olin itse pikkutyttö. Vilho oli meillä ladon kattoa kattamassa Haukkalassa. Hän tuli työmaalle uudella moottoripyörällään. Vilho osasi juosta tikkaat ylös katolle! Niin ne nuoret miehet voimansa tunnossa! Tämä yksi vanhimmista serkuistani täyttää ensi kuussa 70v. Onnea sinne Ruotsiin, jonne olet kotisi perustanut!