Kategoriat: Muu kirjoitus

Nauhoitus Tuusulassa tv7 varten. Tulee ulos joskus kevään mittaan. 11min.

Tässä jotain ajatuksia mitä ajattelin sanoa annetuista kysymyksistä(keskustelemassa lisäkseni Anne ja Mikael):
1. Esittely.
- Olemme olleet Arin kanssa naimisissa 26v. Kun neljä lastamme olivat 3,6,9,ja 12 vuotiaita, eli 13 vuotta sitten, mieheni täytyi siirtyä ensin palvelutaloon ja myöhemmin vuodeosastolle vaikean MS-taudin takia. Nyt asun kahdestaan kotona nuorimman eli 16 vuotiaan kanssa, muut lapset ovat maailmalla. Mieheni tulee invataksilla joka pyhä kotiin ja käymme kirkossa. Hän on täysin puhe- ja liikuntakyvytön mutta pystymme kommunikoimaan. Sairaus ei ole saanut nujerrettua meitä.

2. Mitä merkitsee olla äiti
- se on koko elämän mittainen tehtävä
- kuten Jeesus on Hyvä Paimen joka kulkee edellä, myös äitinä kuljen lasteni edellä tietä näyttäen.
Silloin on myös itseni tiedettävä missä on Tie, kuka on Tie.
- äitinä näytän lapsilleni, miten kohtelen miestäni. He toimivat elämässään sen mukaan. Valtavan vastuullinen tehtävä!

3. Mitä lapset ovat opettaneet
- omat vammat ovat nousseet esiin ja olen saanut mahdollisuuden kasvaa ja parantua joistakin asioista.
- se mikä omassa lapsuudessa jäi kesken kohtaamisen, on ollut mahdollista omien lasten kautta viedä jos ei päätökseen, niin ainakin jatkaa vuorovaikutusta itseni kanssa.

4. Pitääkö lapsia kasvattaa
- Kääntäen voisi sanoa, että lapsella on vain yksi malli kodista ja vanhemmista, kunkin koti. Vanhemmat kasvattavat esimerkillään tahtoivatpa tai eivät.
- Kasvatusta tapahtuu monella tasolla:
- Äitinä olen esimerkki, tien näyttäjä sekä fyysisesti, henkisesti että hengellisesti.

A. Käytännöllinen vanhemmuus: kasvatusta tarvitaan n. 20v jokaisen lapsen kohdalla:
- ihmissuhteiden hoito
- vaatteiden huolto
- rahan käyttö
- kodin hoito

B. Hengellinen vanhemmuus:
-rukous yhdessä perheen kanssa (mitä enemmän on vaikeuksia, sairautta ja ongelmia, sitä suurempi mahdollisuus, että lapset näkevät Jumalan olevan elävä)
- Raamatun luku, oma esimerkki, sen soveltaminen käytäntöön
- epätäydellisyyden hyväksyminen: siksi Jeesus meni ristille, että voisimme epäonnistuvina ja epätäydellisinä armahtaa itseämme ja lapsiamme, ja he meitä

C. Henkinen vanhemmuus:
- miten suhtaudun itseeni, puolisooni ja lapsiini