Kategoriat: Ajankohtaista

Joulukaktus kukkii

Onpa hyvä mieli tänään! Kohta kurvaa Pelastusarmeijan auto hakemaan erästä vaatekaappia ja toivon mukaan se saa kodin jonkun tarvitsevan luona. Onhan meidän perhe pienentynyt siitä, kun tähän muutettiin 11 vuotta sitten: silloin oli neljä lasta kotona ja Arikin välillä useita päiviä. Nyt olemme kuopuksen kanssa kahden. Minulla ei ole tarvetta siihen, että koti näyttäisi aina samalta: Arin sairaudessa on ollut sellaista pysyvyyttä 20v, että se riittää, sikäli kuin ihminen tahtoo, että kaikki on aina samalla lailla.

Tarkoitan sitä, että kun ihmisen elämässä jokin asia ei muutu, niin tarvitaan asioita, jotka muuttuvat. Riippuu kai luonteesta, mutta minä nautin vaihtelusta. Kaipaan uusia ihmissuhteita, uusia kohtaamisia, haasteita. Jollekin turvallisuutta tuo se, että on ne pari ihmistä elämän läpi, joiden kanssa on tekemisissä. Minulla on muutamia luotettavia ystäviä, jonka lisäksi paljon ihania tuttavuuksia, ja aika näyttää, kenen kanssa ystävyys jatkuu pitempään. Me ihmiset olemme erilaisia.

Kunkin tausta vaikuttaa varmaan siihen, miten elämäämme haluamme elää, ja luonne siis myös. Minua on eniten kasvattanut Arin sairaus. Jos en olisi syntyisin vahvasta suvusta, en varmaan olisi kestänyt. Ennen kaikkea: jos ei Jumala olisi pelastanut minua, en olisi kestänyt. Olen lapsuudessa jo päässyt kiinni Jumalan maailmaan, vaikka vasta 22vuotiaana tulin tuntemaan elävän Jumalan, joka on lähettänyt Jeesuksen minunkin Vapahtajakseni. On suuri ero tuntea Jumala kuin vain tietää hänestä. Tunnetko sinä hänet, vai oletko vain tietoinen, että Jumala on jossakin?

Kuten sanottu, vaatekaappi lähtee nyt. Sitten pääsen raivaamaan tuota takahuonetta uuteen uskoon niin sanotusti. Pidän muutoksista. Siis on otettava taas huomioon, että asiassa, jossa olen odottanut muutosta vuosikymmeniä, ei muutosta ole juuri tapahtunut, joten sijaistoiminta auttaa kestämään paineen. Joten meillä raivataan paikkoja! On hyväksyttävä asiat, jotka eivät muutu/tai ole vielä muuttuneet, ja vaikutettava asioihin joita voi muuttaa.

Taitaa kuulostaa vatkaamiselle tämä juttu, ainakin itsestäni, mutta kai tämä taas on jotain prosessointia.

On tosi kiitollinen mieli lasten virsi-innostuksesta työpaikallani. Sitäkin enemmän, että itse lapsena olen veisannut mummun kanssa. Ja kun näen vanhainkodissa, että lapsena opitut hengelliset laulut ja virret ovat enää jäljellä dementoituneen vanhuksen mielessä. Muu on voinut unohtua. Jumalan sana ei unohdu. Jumala on uskollinen.

Jatkan toiste, aika rientää!

Näkymä eilen työpaikkani ikkunasta