Kategoriat: Muu kirjoitus
Ei julkaistu missään lehdessä tietääkseni.
Olen tutustunut kirjailija, lääkäri Antti Heikkilän tuotantoon jonkin verran. Hänellä on syvällisiä, terveitä mielipiteitä. Itselläni on eri vakaumus kuin hänellä, joten kaikesta emme ole samaa mieltä, mutta arvostan häntä joka tapauksessa. Hän vahvistaa kirjassaan ajatuksia, joita olen itsekin ajatellut, ja jotka olen todeksi havainnut elävässä elämässä.
Jotta ihminen selviäisi elämästä paremmin itsensä kanssa ja suhteessa muihin, olisi edes jonkinlainen itsetuntemus tarpeen. Mitä paremmin tunnistaa omia tunteitaan, sitä vähemmän tarvitsee ihmetellä omia reaktioitaan. Ihminen joka ei tunne itseään, purkaa omat tunteensa muihin. Hän peilaa esim. omaa vihaansa toiseen ihmiseen. Kun häntä pelottaa, hän saattaa haukkua lähimmäisen pataluhaksi olemattomasta syystä. Hän näkee syyn aina toisessa ihmisessä. Hänessä itsessään ei ole mitään vikaa. Oma pahoinvointi menee lähimmäisen, työkaverin tai puolison syyksi.
Tällaista ihmistä on vaikea auttaa. Hän on mielestään terve, muut ovat ilkeitä, vaikeita ja väärässä. Ei tarvitse lääkäriä se, joka ei koe itseään sairaaksi. Hänen mielestään kyllä muut tarvitsevat, ja hän kertookin sen heille.
Viha ja katkeruus ovat valtavia voimia. Tunteena viha on hyvä, ja se suojelee meitä. Jos minulle tehdään vääryyttä, kiltteyteni antaa luvan toiselle jatkaa lyömistä ja pahan tekemistä. Sen sijaan jos terveellä tavalla tunnistan, että minulla on oikeus puolustautua ja suuttua väärästä kohtelusta, osoitan myös toiselle, että hän ei voi toimia noin. Anna-Liisa Valtavaaran kirjassa Kiltteydestä kipeät, puhuttaneen samasta asiasta.
Jos vihan tunne kielletään ja kätketään sisimpään, se aiheuttaa jopa sairauksia. Katkeruus sairastuttaa ihmisen itsensä ja myös lähiympäristön. Se on kuin syöpä joka jäytää ihmistä ja tuhoaa häntä. Tällaisen ihmisen lähellä on paha olla.
Kun ihmiselle on tehty väärin, on viha ja katkeruus terve tunne. Ei tarvitse ajatella, että tämä on minulle oikein. Kun tunnistaa raivokkaat tunteensa, on hyvä käsitellä niitä, mutta niihin ei pitäisi jäädä. On annettava anteeksi ja luovuttava tuhoisista tunteista. Niillä sitoo itsensä ja lähimmäisensä eivätkä nuo tunteet rakenna, kun ne alkavat pesiä ihmisessä. Ilman Jumalan apua on mahdotonta antaa anteeksi, jos on kohdannut suuria vääryyksiä. Itse ei kykene antamaan anteeksi, mutta voi luovuttaa tunteensa Jumalalle. Tämä on oma kokemukseni.
Eräs ihminen kertoi että hän pyysi Jumalaa ottamaan vihan vanhempaansa kohtaan pois. Kun seuraavan kerran tuli tilanne, jolloin vihan tunne yleensä nousi voimakkaana, hän huomasi ettei sitä enää ollut! Vähitellen hän pystyi jopa rakastamaan tuota vanhempaa yhtä kiihkeästi kuin hän oli aiemmin vihannut. Se on ihme, johon emme itse pysty.