Kategoriat: Muu kirjoitus
lähetetty Pohjalaiseen, Kalevaan, Keskipohjanmaahan 30.9.06
Pohjalaisessa tänään la 30.9 Mirja Pyykkö toteaa nuortemme voivat huonosti. Lapsuus loppuu liian lyhyeen. 13-vuotiaat tytöt eivät enää leiki, vaan ovat siirtyneet aikuisten maailmaan. Kuitenkin heidän kasvunsa on vielä kovasti kesken, eivätkä aikuisten ongelmat ja asiat ole heidän tasoaan. Leikin pitäisi vielä jatkua
Vain kymmenisen vuotta sitten meidän perheessä pidettiin kotipäivä kerran viikossa. Se tarkoitti sitä, että lapset touhusivat kotona omia juttujaan; kaverit eivät saaneet silloin tulla. Aluksi oli kovasti vastustusta, koska ei ollut muka mitään tekemistä. Kun aikaa kului, lapset alkoivat silmin nähden nauttia näistä omista päivistä, jolloin sai lukea tai vain häärätä oman perheen kanssa. Tietokoneet eivät olleet silloin tukena mutta eivät myöskään aikavarkaina ja mielipiteen muokkaajina.
Tänä päivänä harrastusten takia on yhä vaikeampi järjestää kotiaikaa lapsille. Ehkä vanhemmat eivät näe sitä tarpeellisenakaan. Kenties he eivät itsekään viihdy kotona. Kotona oltaessa netti tai "pleikkarit" saattavat nielaista sekä lasten että aikuisten ajan. Saatetaan olla kotona koko perhe, mutta ei yhdessä. Perheenjäsenet ovat kännykän tai netin tai pelien kautta poissaolevina.
Kun lapsi istuu tietokoneen ääressä, tietää missä hän aikansa viettää. Vai tietääkö vanhempi, missä maailmoissa tämä tosiaan on? Tietokone tai muu media on erittäin suuri mielipiteen muokkaaja ja vaikuttaja. Se muokkaa lapsen mieltä tahtomaansa suuntaan. Jos vuorovaikutus lapsen ja vanhemman välillä on vähäistä tai puuttuu kokonaan, on vaikea saada yhteyttä sitten kun sitä haluaisi. On syytä rajoittaa pelaamista, vaikka se herättääkin vastustusta lapsen/nuoren taholta. Vanhempien on uskallettava olla aikuisia, joihin voi luottaa. On vaikea kunnioittaa selkärangatonta vanhempaa, joka laiskuuttaan ei jaksa tai halua pitää kiinni siitä, mikä on lapsen parhaaksi.
Itse havahdun välillä, miten helposti kontaktin pito omiin lapsiin jää pinnalliseksi tai liian vähäiseksi. Työ, sosiaaliset suhteet ja ties mikä kuluttaa niin, että voimia ei tahdo riittää enää kotona. Kuitenkin koti on lastemme kasvupaikka, ja siellä syntyy tai jää syntymättä perusta omaan perheeseen ja ihmissuhteisiin. Meillä vanhemmilla on paljon suurempi vaikutus lapsiimme kuin ymmärrämme. Mietitäänpä vaikka omia vanhempiamme, millaisen pohjan he ovat meille luoneet. Vastaavasti omat lapsemme etsivät vastauksia meidän luomastamme perhe-elämästä omaan elämäänsä.
Kun omat lapsemme olivat pieniä, meillä ei ollut mahdollisuutta kuljettaa heitä juurikaan harrastuksiin. Sen sijaan he oppivat huolehtimaan itsestään ja toisistaan, ja nyttemmin he ovat ehtineet harrastaa kovastikin. Kodin siivous ja huolenpito ovat myös lapsen velvollisuuksia ja oikeuksia: ilman käsitystä kodin työtehtävistä hänestä voi tulla pilalle passattu ja avuton. Vanhempien tulee ohjata lapsia selviytymään elämässä, ja se tapahtuu käytännön tehtävien kautta. Jonkin erityistaidon korostaminen itsestä huolehtimisen kustannuksella ei ole hyväksi. Perustusten rakentaminen olisi ykkösjuttu.