Kategoriat: Muu kirjoitus
Olen tekemisissä sairaiden, vammautuneiden ja heidän perheidensä kanssa. Syy on looginen: oma mieheni on sairastanut MS-tautia yli 20v ja on erittäin vaikeavammainen. Tällä hetkellä hänen hoitoasiansa ovat hyvin, ja siitä olen kiitollinen.
Minun ottaa sydämestä kun kuuntelen sairaiden ja heidän omaistensa tuskaa. Sairaus itsessään aiheuttaa suunnattomasti hämmennystä, kärsimystä, ahdistusta, syyllisyyttä ja kaikkea muutakin mitä voi kuvitella. Lisäksi on byrokratian kanssa sähläämistä, joka vie viimeiset voimat. Nyt haluan nostaa esiin lääkäreiden käyttäytymisen.
Potilas saattaa odottaa vuoden tai enemmänkin erikoislääkärille pääsyä. Oireita on runsain määrin. Maallikkokin näkee, että kävely on kuin juopolla, kun ei ole tasapainoa, puhe voi olla huonoa, on särkyä, kipua ja voimattomuutta. Ainakin silloin kun on kysymys MS-taudista. Kun potilas pääsee viimein asiantuntijalle, tämä saattaa sanoa, että päässäsi on vikaa, ei sinulla mitään muuta ole. Potilas tyrmistyy täysin.
Tietysti on niinkin, että jos vuosia raahautuu apua etsimässä erilaisiin oireisiin, eikä mitään löydy, että ihminen kaiken lisäksi myös masentuu. Kuka ei masentuisi moisesta? Ei sellaista olekaan. Mutta miten voi tutkimatta tehdä diagnoosin parissa minuutissa, vaikka potilaalla on selvästi fyysisiä oireita? Miksi tällaisia lääkäreitä vielä on? Miksi potilasta ei kuunnella ja uskota? Hän on itse asiantuntija oman tilansa suhteen.
Parikymmentä vuotta sitten vielä tietotaito oli jotain. Ns. viisaat lukivat lääkäreiksi. Ihmistuntijoina heillä ei välttämättä ollut eikä ole taitoa. Kuviteltiin, että tärkeintä on tieto. Ihmisen kohtaamisella ei ole mitään merkitystä. Paukutetaan vain tosiasiat - eikä näköjään edes niitä - niin se riittää. Hakeutuvatko lääkäreiksi (myös) sellaiset ihmiset, jotka haluavat vain hallita, määrätä ja alistaa heikompia, joilla ei ole mahdollisuutta puolustautua? Tuollaiset lääkärit ja muutkin valtaa pitävät pitäisi pistää viralta välittömästi.
Nyt on jo pitkään tiedostettu, että pelkkä tieto ei riitä, oikeastaan millään alalla. Tarvitaan tunneälyä, että ihminen kykenee kohtaamaan ihmisen, sosiaalisiin suhteisiin ja myötäelämiseen. Lisäksi tarvitaan itsetuntemusta ja tervettä itsetuntoa.
Itse olen joskus melkein parantunut fyysisesti, kun olen käynyt lääkärillä, joka on puhunut ystävällisesti. Olen kokenut että minua pidetään ihmisenä. Sairas ihminen kaipaa oikeiden diagnoosien lisäksi asiallista käytöstä ja se on aivan oikeutettua. Hirvittää valta, jota käytetään väärin sairaiden ihmisten kustannuksella.
En väitä, että kaikki lääkärit tai vallankäyttäjät ovat pahasta. Puhun sairaiden, heidän läheistensä ja heikkojen puolesta. Moni omainen ei jaksa sitä tehdä. On lähes tappavaa joutua näkemään, miten itselle rakasta ihmistä voidaan kohdella, ja sen takia monet sairaat on hylätty. Ei jakseta puolustaa heitä, eikä myöskään kestetä katsoa heidän kärsimystään ns. auttajien käsissä. Ymmärrän hyvin heitäkin. Itse en jaksaisi päivääkään ilman Jumalan apua.
Paula Hakkola, VAASA