Kategoriat: Muu kirjoitus
23.11.05
Kun lapsemme olivat vielä kaikki kotona, heillä oli tarkka nokkimisjärjestys: kukin tiesi että isompaa on toteltava. Homma toimi ja lapset hyväksyivät sen mukisematta. Rajat loivat turvallisuutta.
Me vanhemmat olemme lastemme puolustajia, edunvalvojia. Kuka heistä paremmin voisi huolehtia ja välittää kuin omat vanhemmat?
Nykyisin lapset joutuvat liikaa ottamaan vastuuta asioista, joita he eivät hallitse. Monella vanhemmalla on kiire saada lapsi mahdollisimman pienenä vieraan hoitoon, ja vastuu siirtymään pois itseltä "ammattilaiselle". Mutta kuka on enemmän ammattilainen oman lapsen suhteen kuin oma äiti tai isä? Ei parhainkaan koulutus anna valmiuksia vanhemmuuteen paremmin kuin se, että huolehtii ja kantaa vastuun oman lapsen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Korkeasti koulutetut ihmiset voivat olla yhtä kyvyttömiä kasvatusvastuuseen siinä kuin henkisesti avuttomatkin aikuiset.
Kun lapsi siirtyy siis hoitoon, moni siirtää vähintään puolet vastuusta hoitoalan ihmisille. Lapsen mentyä kouluun oletetaan, että lapsi on kypsä ottamaan itse vastuun itsestään. Vanhemmat siirtyvät lähinnä maksumiehiksi; se on monen käsitys kasvatusvastuusta. Ammattilaiset kasvattavat, vanhemmat maksavat. Näin ei tulisi olla, eikä ole. Lapset kasvavat sisäistämällä mallit kotoa vanhemmilta. Jos nämä eivät ole paikalla, homman hoitavat viestintävälineet ja/tai kaverit.
Tietokone- ym. pelien lisääntynyt käyttö on huolestuttavaa lasten keskuudessa. Vanhemmat ovat varmasti kautta aikain murehtineet nuorisoa, mutta nyt myös pienet lapset ovat suuren huolen aiheena. 60-luvulta lähtien alkoi viestinnän vyöry, joka on kiihtynyt mielettömyyksiin viime vuosina. Jopa lapset huomaavat asian. Joku sanoi, että kumma kun koneet on keksitty että olisi enemmän aikaa, mutta koneet vievätkin kaiken ajan! On tapahtunut huimaavaa kehitystä, mutta ei hyvään suuntaan.
Eräs merkki on lasten keskittymiskyvyttömyys: Yhteisiä ohjeita ei kuulla eikä ymmärretä. Monelle täytyy sanoa henkilökohtaisesti. Ei osata kuunnella. Viikonlopun jälkeen lapset ovat selvästi levottomampia ja kuurompia sekä koulussa että päiväkodissa. Ruokaa kuluu enemmän kouluissa ja päiväkodeissa maanantaisin, ja lapset ovat väsyneitä.
Yleensä sijoitetaan laatuun. Tavaraa ja matkoja kustantamalla ei todellinen hyvinvointi, elämän laatu, parane. Monet lapset ovat turvattomia arjessa, lelukasojensa ja pelivehkeittensä keskellä, ilman vanhemman turvaa ja aikaa. Lapsi kokee että häntä rakastetaan kun hänen kanssaan ollaan, ja vanhemmat laittavat rakastavat rajat. Rajattomuus on turvatonta, eikä raha ja tavara tuo onnea, jos aikuisen turvallinen läsnäolo puuttuu. Vanhemmat ovat arvokkaita omana itsenään lapselleen, eikä palvelujen tuottajana. Tämä vanhempien tulisi tiedostaa ja välittää lapsilleen.
Tietty elintaso maksaa tietyn hinnan. Maksumiehinä ovat lapsemme. He kasvattavat seuraavan sukupolven. Millaista pohjaa luomme tuleville polville?
Paula Hakkola, Vaasa