Kategoriat: Ajankohtaista
Olen harppoen lukemassa Golemanin kirjaa tunneälystä. Sana oli itselleni melko vieras, mutta asiat tuttuja. Kirja on mielenkiintoinen, vaikka evoluutiohöpinääkin on ohimennen. Kuitenkin toimin Raamatun sanan mukaan ja otan sen mikä hyvä on.
On harmillista, että monet korkeasti koulutetut ihmiset ovat kyvyttömiä ihmissuhteisiin työpaikalla, ts. esim. lääkärit ovat "vain" lääkäreitä ja käyttäytyvät potilasta kohtaan tunteettomasti ja tylystikin. Tietotaitoa arvostettiin aiemmin varsinkin, mutta ei ajateltu, että mitään muuta tarvitaan. 80-luvulla alettiin tutkia ja kiinnittää huomiota juuri em. asiaan.
Tunneäly tarkoittaa sosiaalisia kykyjä. Eli jos jollakin on tunneälyä, hänellä on itsetuntemusta. Hän osaa huolehtia ihmissuhteistaan, ja on sosiaalinen. Empaattisuutta löytyy. Tunneälykäs ihminen on motivoitunut työssään ja hän hallitsee tunteitaan. Hän on siis tunteva, toiset huomioon ottava ihminen, jolla on hyvä itsetunto.
Ihmisen ÄO (= älykkyysosamäärä) on vakio teini-iän jälkeen, mutta tunneälyä voi kehittää jatkuvasti. Enää ei haluta työhön pelkästään tietotaitoa, koska on huomattu, että yhteistyössä on voimaa. Ellei kykene tekemään tiimityötä, joustamaan, hallitsemaan omaa käytöstään, työpaikan ilmapiiriin se vaikuttaa. On tutkittu, että vaikka ihmisillä on tietokoneen kautta yhteys toisiin työntekijöihin, he kokevat yhteyden tarvetta, kuulluksi ja nähdyksi tulemista edelleen. Kone ei korvaa ihmistä.
Kirjassa oli hauska esimerkki, kuinka lentoemäntä sai matkustajat rauhoittumaan lapsenomaisella kehotuksella. Jos hän olisi käyttänyt virallista komentoa, se olisi aiheuttanut suuttumusta ja närää, mutta nyt kaikki tulivat hyvälle tuulelle. Meillä on varmaan itse kullakin vastaavia kokemuksia. Virallisuus on raskasta, se ei hoida meidän tunne-elämäämme, joka juuri kaipaa empatiaa, lohtua ja ihmistä.
On siis huomattu, ettei pelkällä älyllä ja tiedolla saada hyvää aikaan. Hyvä johtaja ei olekaan se, joka vain tietää ja määrää. Tämä ohje meille on annettu jo 2000v sitten. Jeesus Kristus antoi tämän esimerkin. Hän sanoi, että joka tahtoo olla ensimmäinen, olkoon niin kuin se joka palvelee. Ja hän näytti alaisilleen mallia pesemällä näiden jalat. Se tuntui nöyryyttävälle, mutta vain sitä kautta opetuslapset, alaiset, ymmärsivät oman tehtävänsä.
On mielenkiintoista, että ihminen ei tahdo kuunnella Jumalan Sanan opetuksia. Sitten hän omassa viisaudessaan keksii samat asiat itse muka eri nimillä, ja on tyytyväinen, kun on niin fiksu ja saa opettaa muillekin. Kuitenkin Raamattu sanoo, ettei ole mitään uutta auringon alla. Mitä on nyt, sitä on ollut ennenkin. Emme voi keksiä uusia asioita.
Joka tapauksessa on mainiota, jos ja kun on alettu tiedostaa, että ihmisen tarve työpaikallakin on enemmän kuin olla tietotaitaja tai sellaisten ympäröimä. Lämpöä, kohtaamista ja hyväksyntää jokainen kaipaa. Johtajan ei tarvitse tietää eniten asioita, mutta hänen tulisi hallita ihmissuhteita ja olla erityisesti tunneälykäs tyyppi. Silloin alaiset jaksavat ja viihtyvät paremmin työssään. Itselläni on tällä hetkellä hyvä työpaikka, ja olen siitä kiitollinen.
Tietotaito ei riitä myöskään suhteessa Jumalaan. Se, että tietää Jumalan olevan olemassa ja Jeesuksen sovittaneen ihmiskunnan synnin, ei ole riittävä asia jos se on vain tiedon tasolla. Pyhän Hengen on kirkastettava se ihmiselle niin että hän saa ottaa sen myös vastaan omakohtaisesti ja omistaa itselleen. Vertaanpa sitä tietotaitoon ja tunneälyyn. Tunneäly on sitä, että elää todeksi uskoa Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön. Tietotaito on soveltamatonta uskoa, totena pitämistä: siinä ei ole elämää. Tätä soveltamista voisin jatkaa pitemmällekin, mutta olkoon tässä.
Adventti merkitsee tulemista. Luther puhuu kolmesta tulemisesta: Jeesuksen lihaan tuleminen, Hänen tulemisensa tässä hetkessä elämääni sanan ja sakramenttien välityksellä, ja Hänen paluunsa takaisin noutamaan omiaan. Olen menossa laulamaan hoosiannaa kirkkoon pian. Illan suussa viideltä menemme Arin ja poikien kanssa seuroihin jHs. Terhi on pelimatkalla. Odotamme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä meidän perheen elämään eräässä merkittävässä asiassa. Kerron sitten kun se tapahtuu. Ne jotka Herraa odottavat eivät joudu häpeään.
Siunattua adventin, Jeesuksen tulemisen, odotusta, sinulle arvoisa lukijani!