Kategoriat: Muu kirjoitus

tätä ei kai ole julkaistu missään lehdessä. Olen lähettänyt kyllä Pohjalaiseen keväällä 2005

Vappumarssien jälkeen Pohjalaisessa virisi vilkas kirjoittelu, ja tässä siihen liittyen joitakin ajatuksia.

Kristitty-sanan lähtökohta on raamatussa apostolien tekojen 11. luvussa. Siinä kerrotaan seurakunnan yhteydessä elävistä ihmisistä. Pyhä Henki vaikutti heidän kauttaan koska he olivat kohdanneet Jeesuksen ja usko oli syntynyt heidän sydämessään. Keskeistä ei ollut ihmisten teot vaan Jumalan sanan kuulemisen kautta syntynyt usko.

Kristitty on parempi sana kuin uskova, koska uskoa voi monenlaisiin jumaluuksiin. Kristitty on ihminen, joka on kohdannut Jeesuksen ja tullut syntiseksi. Hän on uudestisyntynyt Jumalan sanan kautta ja uskonut syntinsä anteeksi Jeesuksen sovituskuoleman tähden. Sen saa vain Jumala aikaan. Ihminen ei voi sitä tehdä. Joh 3 kertoo uudestisyntymisestä. Jumala sanansa mukaan ei lue enää ihmisen syntejä, vaan tämä on puhdas ja pääsee taivaaseen. Ristin ryöväri pääsi tämän perusteella Jumalan luo, ilman mitään hyviä tekoja.

Eräs ystävä järkyttyi, kun hänen puolisonsa ei ollutkaan kristitty, vaikka ulkoisesti tämä oli erittäin hyvä ja kunnollinen ihminen; parempi kuin monet kristityt. Hyvien töiden tekemisellä ei pääse taivaaseen. Sinne pääsee vain armosta, Jeesuksen tähden. On tultava köyhäksi itsessään.

On aineellisesti köyhiä ja rikkaita kristittyjä kuten myös ei-kristittyjä. Raamattu kertoo heistä ja antaa elämänohjeita kaikille ihmisille. Ilman Pyhää Henkeä raamattu avautuu kuin lakikirja. Jeesus täytti lain tullessaan ihmiseksi. Hän lähetti Pyhän Henkensä häneen uskovien sydämeen. Lakia pitää saarnata, koska sen kautta tulee synnintunto. Vain synnintuntoon tulleelle ihmiselle kelpaa armo. Evankeliumi on ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, ja sitä tulee julistaa synnintuntoon tulleelle ihmiselle. Usko alkaa kasvaa, kun rukoilee, lukee Sanaa, elää kristittyjen yhteydessä opetusta saaden, ja osallistuu ehtoolliselle, kuten Apt 2:42 opettaa. Mutta vaikka toimisi edellä mainitulla tavalla, se ei tuo pelastusta, vaan Jumalan armo sen tekee, koska ihminen ei voi omalla hurskaalla elämällään pelastaa itseään: Jeesus Kristus on jo kaiken tehnyt.

Rukoukseksi hyvät virren sanat: "Kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella."

Paula Hakkola, Vaasa