Kategoriat: Muu kirjoitus

Julkaistu Sana-lehdessä juhannuksen alla numerossa 25-26/2005

Vaasalainen Paula Hakkola kokee leiviskäkseen MS-tautia sairastavan miehensä rinnalla kulkemisen.

Parikymmentä vuotta sitten Paula Hakkola (45) näki hengen silmin kulkevansa eri tietä kuin rukouspiiriläiset. Hän alkoi kysellä Jumalalta mitä pitäisi tehdä. - Rukoileminen oli minulle aika vierasta. Aloin rukoilla, että Jumala näyttäisi vaikka unessa, mitä pitäisi tehdä päästäkseni samalle tielle kuin uskovat, Paula muistelee.

Nuoren naisen mieleen juolahti, miten elämä muuttuisi jos tulisi uskoon; veisikö se elämästä ilot ja toisi tilalle vain rajoituksia. Jumala kuuli rukoukset ja mursi vähitellen esteet Paulan sydämestä. - Näin unessa kuinka synti riippui minussa kiinni. Kuolema oli lähellä. Unessa tajusin, että minun tarvitsee vain uskoa Jeesukseen.

Pohjavesiin laskeutumista

Paula sai uudesti syntyä Jumalan lapseksi. Alkoi jännittävä matka Arin kanssa: se on ollut sekä suurten ahdinkojen että voittojen tie. Pian naimisiin menon ja uskoontulon jälkeen Arin kunto romahti; MS-taudin oireet puhkesivat. - Kaikki alkoi väsymyksestä ja päänsärystä. Arin yleiskunto heikkeni dramaattisesti. Tämä rupesi konttailemaan eikä pystynyt enää syömään itse, Paula muistelee.

Jumala ryhtyi laskemaan avioparia syvemmälle. - Herra näytti laittavansa meidät sukelluspalloon, jonka Hän laskee meren syvyyteen. Hitaasti, jotta kova paine ja pimeys eivät veisi meiltä henkeä, kuten käy, jos putoaminen tapahtuu äkillisesti, Paula kertoo.

Sukelluspallon painuessa syvemmälle tuli vastaan sellaisia kaloja, joita ei pintavesissä ui. Paula ja Ari ovat kohdanneet monenlaisia ihmisiä tiellään. Moni kaipaa lohdutusta ja rohkaisua. - Pohjavesiin siirtäminen pakotti meidät kohtaamaan toisemme aviopuolisoina. Mieheni sairauden edetessä on sanojen tilalle tullut osittain toisenlainen kieli, kun Ari ei pysty puhumaan. Tarvitsemme Pyhän Hengen antamaa ymmärrystä toistemme tarpeille ja tunteille, Paula toteaa.

Raivaaja Jumalan elovainiolla

Pellonraivaajan sukuun kasvanut Paula tuntee olevansa Jumalan apulainen, joka työskentelee Hänen pellollaan. Suurin ja rakkain tehtävä on puolison vierellä kulkeminen. - Mieheltäni on otettu kyky liikkua, puhua ja syödä. Minä olen hänen suunsa, kätensä ja jalkansa, hän sanoo. Luen raamattua miehelleni, ja rukoilemme yhdessä. Uskon, että raamattu on kokonaan Jumalan Sanaa.

MS-tukihenkilönä Paula saa olla myös toteuttamassa omaa tehtäväänsä syvissä vesissä. - Jumala on antanut minulle paljon. Hän odottaa, että käyttäisin lahjojani Hänen kunniakseen. Kun olen uskollinen pienessä, hän avartaa tilani, Paula kertoo.

Itsessään Paula kokee olevansa syntinen ja ansioton ihminen. Hän tunnustaa, että voima sekä rakkaus puolisoa kohtaan tulevat yksin Jumalalta. - En ole ansainnut niitä. Kaikki on Jumalan lahjaa. Jos käytän lahjojani Jumalan kunniaksi, Hän siunaa elämämme, mutta jos alan korottaa itseäni, ei hyvin käy. Jumala ei anna kunniaansa ihmiselle, Paula huomauttaa.

Turvakehikoiden rakentamista

Elämän myrskyt ovat karaisseet Paulan uskoa; Jumalan Sana antaa voiman. Omat voimat ovat usein loppuneet. - Ilman uskoa, että Jeesus on sovittanut syntini, en jaksaisi. Jeesus kuoli onneksi minunkin puolestani. Pyrin elämään Jumalan sanasta. Tiedän, etten olisi selvinnyt näistä kaikista koettelemuksista ilman esirukousta, puolison ja lasten, ystävien sekä suvun rakkautta, Jumalan armoa ja seurakuntayhteyttä, Paula tunnustaa.

Jumalan varaan saa jättää kaiken, vaikka usein sen unohtaa ja alkaa itse "pomoilla". Paula on saanut Jumalalta avun myös etsiessään selviytymiskeinoja, joiden avulla on päässyt eteenpäin. Jumala on aina auttanut. Nöyrtymistä se on vaatinut.

Omien voimien loppuessa Paula on tunnustanut Jumalalle, ettei jaksa enää. Paula on saanut huomata kuinka Jumala riisui hänet ihmisavusta, niin että hän turvautuisi ainoastaan Jumalaan. - Jumala haluaa ja odottaa ihmiseltä, että tunnustaisimme syntisyytemme ja ymmärtäisimme, että Jumalan heikkouskin on voimakkaampi kuin ihmisen voima.