Kategoriat: Ajankohtaista
Monenlaista hääpäivää on ollut tämän 24 vuoden aikana. Yleensä Ari on tullut kotiin sairaalasta tai palvelutalosta. Tänään hän ei tule kun on maanantai mutta eilen hän oli. Löysin 14 vuoden takaa erään päiväkirjamerkinnän joka tallennetaan ms-sivulle. Eräs hääpäivän jälkeinen päivä; hyvin muistissa vielä. Tosin se on aika tavallinen kuvaus elämästämme vuosien varrelta.
Neljä vuotta sitten pidimme hääpäiväjuhlan kun 20 avioliittovuotta tuli täyteen. Palosaaren kirkossa klo 18 kokoontui pieni ystäväjoukko, joitakin sukulaisia. Pappi piti puheen, kuuntelimme kanttorin soittamana häämarssin. Kanttori lauloi Armolaulun omana ehdotuksenaan, ja se olikin tosi iskevä juttu. Kerroin hääpäivästämme jotain. Lopuksi menimme Palosaarella olevaan Arin palvelutalohuoneeseen ja joimme limsaa. Kuvasivuilla on kuvakin jossa poseeraamme Arin kanssa kansallispuvut päällä. Ari oli tosi kepulissa kunnossa: oli kuuma, ja ruokaletku reistaili silloinkin, ja pian oli edessä Kova Operaatio ja Hengissä Pysymistaistelu. Siitäkin on juttua ms-sivuilla. Vuoden päästä jos Herra suo, vietämme hopeahääpäivää Juhlavin Menoin. Jos siis olemme elossa kumpikin. Hiljattain kuoli eräs lähetti, jonka kuolema kosketti kovasti. Kuten aina kun joku ikäisemme kuolee äkillisesti, Jumala tuntuu ikään kuin puhuvan minulle: Ari on edelleen hengissä, kuten Jumala sanoi ps 41 kautta neljä vuotta sitten.
Kävimme nuorten kanssa Porissa lauantaina kansanlähetyksen kesäjuhlissa. Rukoilin että Jumala puhuu minulle ja kyllä hän sen teki. Kaikki laulut koskettivat, ja puheet myös hoitivat lääkkeen lailla. Sielunhoitoon rynnistin ensimmäiseksi. Sinne jäi iso säkki. Sää oli mitä ihanin, paitsi että sain kovan kurkkukivun kun istuin vetoisen teltan takaosassa ja tuli vähän kylmä.
Neljä vuotta sitten saimme Arin kanssa lahjaksi Cowmanin päivähartauskirjan Virtoja erämaassa. Ystävämme olivat ostaneet sen, kun huomasivat, että hääpäivämme kohdalla on eräs mieliteksteistämme. Se on kirjoitettuna Viikon Sana -sivulle alalaitaan, Habakuk 2. Muutenkin tuo kirja puhuttelee lähes joka päivä. Toinen henkilökohtainen raamatunopettajani on Chambersin Kaikkeni hänelle -kirja. Tänä aamuna sain sieltä kehotusta ja nuhdettakin. Nimittäin murehdin kovasti selviämistäni tulevana syksynä työssäni, koska inhimillisesti ajatellen haaste on melkoinen. Tuossa tekstissä kerrotaan, kuinka Jeesus ei koskaan murehtinut. Hänellä ei ollut mitään omia ihanteita toteutettavana, vaan Hän toteutti ainoastaan Jumalan antamia asioita. Koin että näin on omakin laitani: ei minun tarvitse itse selvitä vaan Jumala sen tekee ja saan luottaa Häneen. Kun asia on Hänen tiedossaan, minun on turha sitä kantaa. Tällaista opettelua tämä on jatkuvasti. Ei tule valmiiksi. Välillä oivaltaa, sitten taas unohtaa. Uudelleen ja uudelleen Jumala joutuu aloittamaan kanssani alusta.
Olin kesäkuun kokopäivätyössä päiväkodissa. Nyt saan viettää lomaa pari viikkoa kunnes taas palaan sinne pariksi viikoksi. Sitten pari viikkoa lomaa ja sen jälkeen alkaakin koulu ja työ siellä. Tämä kesä on ollut edelleen luopumisen opettelua. Kuvittelin että minulla on voimia tehdä kaikenlaista: tavata ystäviä yms. En ole jaksanut muuta kuin juuri ja juuri työn hoitaa. Se tuntuu kummalliselle. Enhän ole ennen elänyt tätä ikää, joten ei ole käsitystä mitä elämä tuo tässä iässä. Tätäkö elämä on, kyselen. Tässäkö se on.
Minusta oli haastattelu SANANsaattaja - lehden toukokuun viimeisessä numerossa. Samoin Sana-lehden juhannusnumerossa oli vk 25-26. Jos sinulle tulee jompikumpi kyseisistä lehdistä niin voit tutustua. Ehkäpä saan tekstit myös sivuilleni Kirjoituksia-osaan.
Daavid rukoili psalmin tekstissä, ettei Jumala ottaisi pois Pyhää Henkeään. Tänä kesänä tulin ymmärtämään mitä em. teksti todella tarkoittaa. Nimittäin eräs juttu oli mielestäni oikein hyvä, olin tyytyväinen siihen. Seuraavana aamuna puoli viideltä Pyhä Henki herätti minut kysymällä, puhuttiinko siinä jutussa mitään Jumalasta. Aloin miettiä ja tajusin ettei mitään! -Välillä kuvittelen muka tajuavani jotain hengellisistä asioista. Nyt tajusin, että ilman Pyhää Henkeä en ymmärrä mitään.
Ajattele kaksikerroksista taloa. Alakerrassa on sinun luonnollinen ihmisesi, tämä fyysinen ja henkinen olento. Yläkertasi on valaistu vain jos Pyhä Henki hallitsee ja ohjaa elämääsi. Kerrosten välissä on ikään kuin luukku. Jos tuo luukku on tukossa, et ymmärrä hengen asioista mitään. Uudesti syntyminen Jumalan lapseksi Jumalan sanan kautta avaa tuon luukun. Jumala armonsa ja sakramenttiensa kautta valaisee myös "alakertasi" kun Pyhä Henki on saanut sijan sinussa. Näin tulisi olla: Pyhän Hengen tulisi saada asua meissä myös alakerrassa niin että koko ihmisemme olisi Jumalan hallinnassa ja johdatuksessa. Minä ainakin ymmärsin kokemukseni kautta syvästi, että "alakertani" on täysin pimeä ja hengellistä ymmärrystä vailla ilman Pyhää Henkeä. Ennen en ole sitä noin käsittänyt. Se oli erittäin merkittävä kokemus. Oma luonnollinen ihmiseni ei käsitä mitään Jumalan syvistä salaisuuksista, mutta Pyhä Henki tahtoo selvittää niitä Jeesuksen omille, Jumalan lapsille, ja Hän tekee sen, kun me valvomme tilaamme. Kuitenkin on niin, että Pyhä Henki jatkuvasti näyttää kuinka penseä olen, eikä itselläni ole mitään halua tai kykyä rakastaa, tai valvoa tilaani. Jumala sen tekee lupauksensa mukaan: kun olen antanut elämäni Hänen käsiinsä, Hän myös osoittaa pimeyteni, saan tehdä siitä parannusta, ja taas aloittaa uudelleen. Taistelu on jatkuva vanhan luonnon ja uuden ihmisen välillä minussa. Jatkuva sotatila. Ja siinä kaikessa Jumala on luvannut voiton.
"Taivasta varten kasvattaa" tuli mieleeni eilenkin. Tämä keski-iän luopumistyö, väsyminen ym. kasvattaa iltaa kohti. Riisumista monista asioista, mutta kuitenkin luottaen, että Jumala luo uutta päivittäin myös minun elämässäni loppuun asti.
"Sinun varaasi kaiken laitan. Täällä kestä ei mikään muu." Tätä opettelen tänäänkin. Toivon että myös sinä, hyvä lukijani olet samalla paikalla kanssani! Hyvää kesää!