Kategoriat: Muu kirjoitus
4.5.2005. Julkaistu Keskipohjanmaassa ja Pohjalaisessa
Aika kultaa muistot. Sitä se varmaan on, kun entiset junamatkat tuntuvat nyt niin auvoisille. Miten opiskeluaikana Jouko soitti joskus kitaraa junassa ja musisoi. Oli ahdasta, mutta antoisaa. Yritän mielessäni olla muistamatta hikoilua täpötäyteen ahdetussa lättähatussa välillä Seinäjoki - Jyväskylä. Miten hermostuttavaa se oli. Mutta silloin kuitenkin ihmiset puhuivat toisten kanssa. Oli varmaan pakko kun astui toisten varpaille, tai oma eväslaukku meinasi jäädä jonkun takamuksen alle.
Tällä viikolla matkustin pitkästä aikaa junalla. Voi sitä keskustelua! Nimittäin kännykkään. Täysin häpeämättömästi eräskin neiti jutteli äitinsä kanssa. Kenellekään ei jäänyt epäselvyyksiä. Rahaa sai mutsi laittaa tyttären tilille. Muutama kymppi riittää, joo. - Ja toinen neiti myös jutteli pitkät pätkät. Minä en halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi vaan heitin korteni kekoon keskustelussa. Kännykkään tietenkin. Niin vapauttavaa jutella henkilön kanssa jota kukaan ei näe! Voi ihan äänensä korottaa että varmasti kaikki vaunussa kuulevat. Eikö tämä ole aika kummallista! Miksi ei voida jutella vieressä istuvan elävän ihmisen kanssa? Totta puhuen en edes yrittänyt itsekään vaikka olisi ollut mahdollista. Aika on vissiin sellaista. On niin mystistä, kun vain keskustelun toinen osapuoli on näkösällä. Siinä on kiva mielikuvitella kanssamatkustajan kanssa juttelevan henkilön persoonallisuutta. Luovuus siis kukoistaa!
Olihan siellä keskustelua livenäkin niin että molemmat keskustelijat olivat paikalla. Tyyppi kertoi juttuja kännissä. Kai ne olivat vitsikkäitä juttuja, koska toinen kaveri hihitti koko ajan. En kyllä päässyt jyvälle, missä hauskuus piili, mutta olen kenties kadottanut kyvyn aistia mehukkaat jutut! No, jos he oikeasti iloitsivat, niin suotakoon se heille, mutta jäi epäilys kalvamaan, oliko heillä oikeasti hauskaa.
Välillä kuvittelin kyllä että nyt on Jouko kitaroineen paikalla, mutta se olikin jonkun kännykän soittoääni. Ja moniin erilaisiin tutustuin matkan aikana. En tiedä pitäisikö itsekin vaihtaa siihen pörinään, joka kuulosti mukavalle! Voisiko sanoa vanhaa laulua muunnellen, että junassa on tunnelmaa; ainakin siitä voi jotain repiä, jos on kuulolla!
Paula Hakkola, Vaasa