Kategoriat: Muu kirjoitus
23.4.05
Kielteinenkin huomionosoitus on parempi kuin se, ettei kukaan välitä. Tämä mm. tuli mieleeni Pohjalaisessa 23.4. julkaistusta kirjoituksesta "Väkivallan kierre poikki". Jos nainen lähtee pois perheestä, miehen luota, joka hakkaa, hän voi kokea jäävänsä yksin; kukaan ei välitä edes sen verran että löisi. Naisen mielikuvitus voi myös olla vääristynyt, ja hän kuvittelee pieksemisen osoittavan rakkautta.
Taas on katsottava lapsuuteen. Minkälainen on ollut naisen koti lapsuudessa, kun hän aikuisena suostuu pahoinpideltäväksi? Jos isä ja äiti ovat rakastaneet, kunnioittaneet ja antaneet tyttärelle turvan, hän odottaa omalta perhe-elämältään samaa: mies rakastaa, kunnioittaa ja huolehtii. Itse hän haluaa antaa lapsilleen saman turvallisen kodin mikä hänellä on itsellään ollut. Hän etsii isän kaltaista miestä itselleen. Ajatelkaa isät, mikä merkitys teillä on! Kai haluatte olla tyttärenne ihailun kohde!
Mutta jospa naisen lapsuudenkoti onkin ollut toisenlainen? Siellä on juotu, ei ole kunnioitettu puolisoa eikä lapsia. Väkivalta on ollut perheen "puhekieli" jolla on keskusteltu. Kun sitten tytär lähtee omaan parisuhteeseen, hänellä on vain yksi malli: se mikä oli kotona. Vaikka hän kaipaa rakkautta, kunnioitusta ja huolenpitoa, hänellä ei ole siitä kokemusta, eikä hän ehkä osaa etsiä ihmistä joka sitä voisi antaa. Hänelle on tuttua ja turvallista se kielenkäyttö ja käytös mitä kotona harrastettiin. Niinpä hän etsii alitajuisesti ihmisen, jolla on tuo tuttu, turvattomuutta tuova käytös. Äiti on voinut antaa alistumalla mallin tyttärelle, että naisen osa on tulla piestyksi. Ei kai tytär voi pettää äitiään etsimällä erilaista mallia kuin minkä äiti osoitti? Jollain tasolla ihminen kokee turvallisuutta kaikessa turvattomuudessa: tämä on tuttua; tämän minä osaan: olla hakkaamisen ja haukkumisen kohde. Tätä oli lapsuus, ja nyt olen tullut "kotiin", kun sama meininki jatkuu! Miten sairasta, mutta valitettavan totta monelle. Mikä sitten on ollut väkivaltaisen miehen lapsuus? Ehkä hänkin on kuin kotonaan: miehen malli on isän malli! Äidilläkin on siinä osuus; mikä se lienee.
Lapset ovat uskollisia vanhemmilleen tietyssä mielessä, vaikka näiden elämä olisi aivan vääristynyttä. Kieltämällä vanhempien mallin, lapsi pettää vanhempansa, eikä hänellä ole edes sitä turvaa minkä hän kuvittelee omistavansa sairaissa vanhemmissaan. Tarkoitan sairaalla epäterveitä käytösmalleja: hakkaamista, epäsosiaalisuutta, epärehellisyyttä, valehtelua, pettämistä yms. Kun niihin lapsena opitaan, niitä on helppo jatkaa aikuisuudessa. Turha sanoa, älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon. Sanoista harva menee perille, käytösmallit sisäistämme halusimmepa tai emme.
Onneksi lapsuuden vääristymistä voi parantua ainakin jossain määrin, jos tahtoo. Se voi olla pitkä tie, ja sen varrella on hikeä ja kyyneleitä, kun sama polku taivalletaan takaisin lapsuuteen. Kivet nostetaan tien sivuun, ja niin polusta tulee kulkukelpoinen joka suuntaan. Käsi Jumalan kädessä sen uskaltaa tehdä. Hyvällä terapeutilla ja rinnalla kulkijalla on myös suuri merkitys. Kannattaa lähteä paranemisen tielle. Näin voi katkaista väkivallan ym. väärien mallien siirtämisen seuraaville polville.
Paula Hakkola, Vaasa