Kategoriat: Muu kirjoitus
4/99, vähän muunneltu 11/04
Oikea ystävyys on pyyteetöntä. Itse olen pettynyt vuosien mittaan jokaiseen ystävääni, luultavasti. Olen odottanut heiltä tietynlaista käytöstä tai suhtautumista enkä ole sitä saanut. Kuitenkaan syy ei ole ollut ystävissäni, vaan minun odotukseni ovat olleet epärealistisia: en voi kaataa ystävän päälle omia odotuksiani. Olen odottanut vääriä asioita ihmiseltä joka ei voi niitä täyttää. Vain Jumala on täydellinen.
Ystävyys on lahja; sitä ei voi vaatia. Voin pyrkiä rakastamaan kaikkia, jotka eteeni tulevat ja joidenkin kanssa syntyy ystävyys, joka voi kestää tietyn vaiheen ajan tai loppuiän. Jos tarpeemme ja tilanteemme kohtaavat voi ystävyys syntyä, mutta aina ei.
Ystävyydestä alkanut ihmissuhde voi kehittyä hoitosuhteeksi. Jos ei eroteta mistä on kysymys, tilanne alkaa ennen pitkää painostaa: hoitava osapuoli alkaa ihmetellä miksi ei jaksa olla ystävä tuon ihmisen kanssa, ja miten auttaa tätä. Hoidettava taas saattaa painostaa ja vaatia - eikä edes huomaa tekevänsä niin. Riippuvuus aiheuttaa ahdistusta varmaan molemmissa. Toinen vaatii eikä saa mitä tahtoo - toinen yrittää ehkä vetäytyä mahdottoman edessä, tai sairastuu itse kun yrittää täyttää ylettömät odotukset.
Parhaimmillaan ystävyys on silloin kun on täydellinen vapaus. Otetaan yhteyttä kun on mahdollista. Vaikka olisi vuosia välissä, niin ystävyys jatkuu jos se on sydämen ystävyyttä. Ei ole syyttelyä laiminlyönneistä vaan rakastetaan toista sellaisena kuin hän on. Välimatka ja aika eivät estä ystävyyttä.
Ilman hoitoa mikään ihmissuhde ei tietenkään ole niin antoisa kuin se voisi olla. Nykyinen kiireinen elämänmalli vähentää yhdessäoloa ystävien kanssa. Olisi tosi tärkeää pitää kiinni ystävistä, jos heitä on: he ovat kullanarvoisia. Elämän viime metreillä tärkeää on vain Jumalan tunteminen ja hänen läsnäolonsa sekä rakkaat läheiset ihmiset. Näin sanoi eräs poismennyt läheisemme.
Paula Hakkola