Kategoriat: Muu kirjoitus
Kesäisessä perhelehdessä kerrottiin perheiden mökkeilystä murrosikäisten kanssa. Hohottelin täysillä kun luin juttua kirjastossa. 14-15v saivat kertoa miten kokevat mökkielämän ja vastaavasti toinen vanhemmista kertoi samasta asiasta. Kumpikaan ei tiennyt toistensa vastauksia.
Ehkä minua nauratti nuorten ehdottomuus ja valtava vastareaktio vanhempien käytökseen. Mutta kun tarkemmin ajattelen asiaa, ei jutussa ollut mitään huvittavaa. Vanhemmat selvästi yrittävät kaikkensa viettääkseen aikaa nuortensa kanssa, tehdäkseen yhdessä kaikenlaista ja ollakseen jämäköitä vanhempia jotka kantavat vastuuta. Vastaavasti nuorten mielestä "ei vois vähempää kiinnostaa", lyhyesti sanottuna.
Mikä tekee sen ettei yhteistä säveltä löydetä? Vanhemmat luulevat että yhdessäolo on hauskaa mutta nuori ei koe niin. Ei tapahdu ns. kohtaamista. Tottahan murrosiässä alkaa kasvaminen irti vanhemmista, mutta ihmettelen silti.. Onko niin ettei riitä että isän kännykkä on kesäloman kiinni, jos se hallitsee 11 kk vuodesta ja ohittaa lapsen ja nuoren tarpeet? Kokeeko nuori että kyllä sitä nyt muka ollaan kiinnostuneita mutta ei silloin kun minä eniten tarvitsen. Ja vanhempien häärääminen yhdessä grillillä säälitti nuorta enemmänkin kun taas vanhempi oletti nuoren näkevän että "näin sitä yhdessä". Eikö arkitodellisuus vastaa sitä miten lomalla eletään? Onko se teatteria nuoren mielestä?
Itse ajattelen niin että kesäloma ei riitä nuoren "voittamiseen" perheelle jos koko talvi menee ilman yhteen hiileen puhaltamista. Tarvitaan jatkuvaa kuulolla oloa. Se taas vaatii vanhemmilta arvojärjestyksen miettimistä, ehkä työn vähentämistä lasten takia siihen asti kun tämä lähtee omille siivilleen murrosiän jälkeen. Voi olla että vanhempi jää ilman yhteiskunnan arvostusta, mutta ovathan toki omat lapset moninkertaisesti sen arvoisia! Vai ovatko?